Miksi tyttöystäväni pitää mukanaan ison pataljoonan entisiä poikaystäviään?

"Suhteita tulee ja menee, mutta ystävät pysyvät"..?!?

-Miksi näin? -Miksi juuri ystävät olisivat yhtään sen pysyvämpiä kuin elämänkumppanit?
Todella outoa priorisointia. "Mistä tunnet sä ystävän.."

Mielestäni tosiystävä tai kuka tahansa empaattinen ja järkevä ihminen kyllä ymmärtää romanttisen ja kaverillisen rakkauden eron. Järjetöntä panostaa ystäviin enemmän kuin elämänkumppaniin..
Eikä ihme jos exiä tolla pelillä kertyykin ja sinkuksi päädytään aina lopulta uudestaan ja uudestaan.. Syytä katsoa peiliin silloin.
-No onneksi on ne ehanat exät.. Jotka ovat niin korvaamattomia ja kallisarvoisia, (miksi edes erottu jos TODELLA näin on?) että nyxät alistukoot ja nielkööt kaiken mukisematta.

Vain luuserit suostuvat nyxinä kakkosiksi..

Säälin teitä exissä roikkujia ja exän perässävetäjiä. Pääosin aika onnettomia selittelyitä olette esittäneet, ettekä pysy edes aiheessa.. Ja huom jos sinulla ei ole enää tunteita exääsi niin mistä voit varmaksi tietää etteikö hänellä olisi sopimattomia tunteita sinua kohtaan. Niitä voi kuitenkin myöhemmin ilmestyä jommallekummallemolemmille -vaikkei juuri nyt olisikaan?

Myönnettäköön, että onhan se toisaalta jalo ajatus, että olisi ystävä exän kanssa, mutta käytännössä se ei aina ole niin helppoa saati sitten mahdollista tai suotavaa..

Ystävyyssuhteet ja seurustelusuhteet erikseen -tai muuten ei tule kummastakaan mitään..


Aloittajalle kaikkea hyvää ja parempaa onnea ensi kerralla. =)

Samaa mieltä.

Mutta ihan aiheellista on kysyä sellaiselta, jolla näitä exiä on ystävinä, että oliko suhteessa rakkautta, vai oliko se vain seksisuhde.

Minusta todellisen rakkauden jälkeen on pettynyt, jos se ei kestänytkään.

Nyt kiinnostaakin ajatus siitä, että millaisesta suhteesta tuloksena on ystävä. Ehkä se on silloin, kun nainen on jättäjä. Hän ei halua jatkaa suhdetta, mutta toivoo ystävyyden säilyvän, ehkä sovinnon eleenä tai säälistä. Toisaalta itseään arvostava mies, ei jää silloin edes ystävyyssuhteeseen. Tai sitten suhde onkin ollut vain seksisuhde, joka on yhteistuumin päätetty.

Eikö seksissuhteen päättyminen ole luontevinta muuttua ystävyydeksi tai jäädä voimaan seksisuhteeksi hieman harvempana toteutuksena?

Mutta kaksi ei rakasta suhteen päättyessä; se lienee fakta.

 

No kyllähän surut pitää aina ensin surra pois, silloin se osa ihmissuhteesta pääsee menemään ohi ja katoamaan, se kasa on lapioitu sillä pois tieltä. Sitten ei enää ole jäljellä niitä romanttisia tunteita, eikä tarvetta kulkea siihen suuntaan takaisin. Jossakin suhteissani on ollut tauko ennen ystävyysvaihetta, yhteydenpitoa ystävinä, jossakin se taas on muuttunut vähitellen. Mutta poissurtu rakkaussuhde ei kummittele enää, kun se kerran on surtu pois. Jos tuottaa vaikeuksia olla sotkematta asiaan enää suhteiluja, silloin on parempi pannakin suhde kokonaan poikki, silloinhan surutyö on vielä tekemättä.

Se, mikä minua aina näissä keskusteluissa ihmetyttää on asenne ihmisestä ajopuuna, joka vain ajautuu. Ajautuu eksän syliin, päätyy sinne sun tänne. Top, top. Kyllä aikuisen ja lapsen ero on siinä, että aikuinen osaa jo lyödä itseään näpeille, sekä henkisesti ajatuksiensa suhteen, että tekemistensä suhteen konkreettisesti, jos meinaa mennä väärille raiteille. Aikuinen osaa sanoa itselleen "Ei!", jos ystävyys meinaa muuttua muuksi. Osaa vaatia sen itseltään. Ellei osaa, ei vielä olekaan aikuinen. Sellainen ei sitten hienoa ihmissuhteen muotoa nimeltä ystävyys edes ansaitse.

Mutta olen ihan samaa mieltä kun joku tuolla taaempana: jos on ollut hyvät juttuvälit, paljon jaettavaa maailman miettimisessä jne,, ja se ihmissuhde iso osa elämää, miksi heittää pois se arvokas osa, jos kerran ystävyyteen kykenee surut surtuaan? Eri asia on, ellei kykene, siinä pitää jokaisen rehellisesti tuntea itsensä. Rehellisyyttä elämä vaatii aina, ja työtäkin. Ja jos se toinen ei kykene, silloinhan asia ei tietenkään myöskään toimi. Ja opettelua se voi vaatia joskus.

Mutta kyllä niistä takaisinvinkumisista ja muista asioista on kyettävä puhumaan. Kriisinsä voi olla tällaisessakin ystävyydessä ihan kuten kaikissa muissakin ihmissuhteissa, mutta puhumalla ne on tapana selvittää. Edelleen siis aikuisilla ihmisillä, joiden ei enää pitäisi oleman minkään lajin ajopuita. Silloin, jos meinaa uudelleen ruveta ihastumaan ja mielimään muuta, on syytä osata pitää tauko, mennä jäähylle, sanoa, että nyt tämä ei toimi ja poistua takavasempaan.

Mutta monelta asia onnistuu ihan sujuvasti, meitä on moneen junaan. Eivät kaikki "ajaudu" eivätkä koe mitään tarvetta romanttisuuteen ystävyyssuhteissa. Mikä oli joskus, oli joskus, mutta nyt on elämässä nyt.

 

Samaa mieltä.

Mutta ihan aiheellista on kysyä sellaiselta, jolla näitä exiä on ystävinä, että oliko suhteessa rakkautta, vai oliko se vain seksisuhde.

Minusta todellisen rakkauden jälkeen on pettynyt, jos se ei kestänytkään.

Nyt kiinnostaakin ajatus siitä, että millaisesta suhteesta tuloksena on ystävä. Ehkä se on silloin, kun nainen on jättäjä. Hän ei halua jatkaa suhdetta, mutta toivoo ystävyyden säilyvän, ehkä sovinnon eleenä tai säälistä. Toisaalta itseään arvostava mies, ei jää silloin edes ystävyyssuhteeseen. Tai sitten suhde onkin ollut vain seksisuhde, joka on yhteistuumin päätetty.

Eikö seksissuhteen päättyminen ole luontevinta muuttua ystävyydeksi tai jäädä voimaan seksisuhteeksi hieman harvempana toteutuksena?

Mutta kaksi ei rakasta suhteen päättyessä; se lienee fakta.

Kyllä maailmaan mahtuu kaikenlaisia tilanteita. Eroja tulee syistä ja toisistakin. Jos pari on eronnut "kasvaessaan erilleen" ja suhteen muututtua jo yhdessäoloaikana kaverisuhteeksi, niin miksi se ei sellaisena jatkuisi? Monilla on yhteisiä harrastuksia, mahdollisesti sama työkin, pitäisikö kaikesta luopua suhteen päätyttyä.

Totta on, että rakkaus- tai intiimiä seksisuhdettakaan ei noin vain heilauteta menneisyyteen kuten ei ystävyyttäkään. Tärkeät ihmissuhteet seuraavat aina mukana muistoissa ja ajatuksissa. Voiko sillekään oikeasti olla mustasukkainen? Ihan sama tapaamisten kanssa. Yhteydenpidolla on jokin merkitys, tapaamisella on jokin tarkoitus, ellei se ole sattumaa. Toisarvoinen ja välinpitämätön jää luontaisesti pois, unohtuu, kuolee pois.

Vastaus, miksi haluaa pitää suhteita yllä exiin, on jokaisella itsellään. Jos siihen ei ulkopuolelta näytä löytyvän mitään järkevää syytä, niin sitten se on jotain muuta vaikkapa persoonaan liittyvää. Jotkut on huomion kipeitä, seuraa rakastavia, kevyttä löpinää kaipaavia, eivät kestä menetyksiä tai hylkäämistä, haluavat ehdoin tahdoin hyvät välit kaikkiin tai kaipaavat aina jotain entisestä, uutta mahdollisuuttakin ehkä. Mikään olemassa oleva ei riitä. Pettäminen on tietenkin juttu erikseen, joskaan ei mitenkään mahdoton. Sehän onnistuu tuntemattomankin kanssa.

Mutta parisuhteessahan kaiken pitäisi rakentua luottamukselle. Aloittajankin on syytä kysyä itseltään ja toiselta: riittääkö luottamus tyttöystävään ja pataljoonalle exiä. Vai kertooko jo aloitus jonkin sortin epävarmuudesta, epäluottamuksesta tai toisen huikentelevaisuudesta, joka ei noin vain ota loppuakseen.

Toisaalta tilanne tuntuisi kummalta silloinkin, jos aikuisella kumppanilla ei olisi yhtään exää tai aiempaa elämää, vaan se kaikki olisi hävinnyt, deletoitu pois. Miksi, kysyisin itse? Olisivatko exät oikeasti jokin uhka?

 

No se nyt vain on niin, että on niitä, jotka pettävät, joko entisten tai uusien kanssa. Sitten on niitä, joille moinen ei tule edes mieleen, ei entisten eikä uusien kanssa.

Minä olen ystävä-tuttu-kaveri -väleissä jokaisen eksäni kanssa tapauksesta riippuen, ainakin tulee juteltua ja kyllä, ihan varmasti käyn myös kahvilla, jos pitkästä aikaa kaupungilla törmään. Ja itse en ikinä huolisi miestä, joka lemppaa ulos ystävänsä alkaessaan seurustella kanssani, sellainen mieshän olisi ihmisenä ihan lurjus! Ihan sama, ovatko miehiä naisia eksiä vai yksiä, mutta niin toimiva mies olisi yksi kusipää.

Jos suhde on hyvä, siihen voi luottaa, ja jos siinä aletaan pettää, sitten sen joutaa mennäkin.
Mutta jos edellinen seurustelu on surtu kunnolla loppuun, ystävyys on sen jälkeen ihan täysin mahdollista, monille ihmisille ainakin, kaikki kun riippuu täysin ko. ihmisten persoonasta ja moraalista. Yleissääntöä ei ole, ihmisiä on joko lähtöön, ja jos yksi toimii niin tai näin, ei se kerro toisesta tapauksesta yhtään mitään. Eivät nämä ole siirrettävissä! Ystävyyssuhteet ihmisen on voitava pitää, aina ja kaikissa olosuhteissa. Jos niistä on parisuhteelle vaaraa, eivät ne silloin ole edes olleet ystävyyttä, ja silloin sanoja on käytetty väärin.

Vaan entä jos oikeasti tapaisit elämäsi MIEHEN, luulempa että siinä kaikenkarvaiset joutavat eksät jäisivät pois, jo itsestäänkin. Se on helppo sanoa sinkkuna tai löyhässä suhteessa olevana että kyllä ne siinä mukana roikkuisivat, mutta totuus voi olla toinen kun vakavasti rakastut.

Itsekin avioliitossa jo vuosia, joskus tosin tulee itsekkäästi mieleen, mitähän sille Esalle kuuluu johon katkaisin kaiken yhteydenpidon kun aikanani nykyisen aviomieheni kohtasin. Ei tulisi mieleenkään kaivaa Esan yhteystietoja mistään - miksi niin tekisin.

 

Eli että kun kunnolla rakastuu, ystävät unohdetaan? Tässähän ei ollut kyse rinnakkaissuhteista, vaan ystävien olemassaolosta, joista joku on aikanaan ollut myös eksä. Ymmärrän, että rakastuminen ja elämänsä miehen kohtaaminen jättää pois muut hellusteluhengailut, mutta miten se liittyy ystävyyssuhteisiin, jotka ovat ihan eri tontilla elämässä? Eiväthän ne ole mitenkään vaihtoehtoja.

 

olisiko tässä keskustelua ja näkökulmia

 

olisiko tässä keskustelua ja näkökulmia

Olisihan sitä käydä välillä vähän ties minkä Paten, Mikon tai Villen kanssa vähän "lounailla", tulisi vaihtelua tylsään avioelämään..

Mutta pidetään ne Mikot ja Villet nyt siellä unholassa mihin ne ovat ajat sitten jääneet.

 

olisiko tässä keskustelua ja näkökulmia

Ei ole. Miksi nostit neljä vuotta vanhan keskustelun, tai oikastaan jankkauksen ylös? Avaa uusi ketju, jos asia on sinulla päällä.