Miksi tälläiset ihmiset saavat lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Vanhemmille vankeutta: Pikkulapsilla murtumia ja vakavia terveysongelmia


Jyväskyläläiset vanhemmat on tuomittu ehdolliseen vankeuteen ja mittaviin korvauksiin kahden pienen lapsensa pahoinpitelystä. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 26-vuotiaalle naiselle ja 32-vuotiaalle miehelle molemmille 1,5 vuotta ehdollista vankeutta. 2009 ja 2010 syntyneille lapsilleen vanhemmat määrättiin korvamaan kummallekin kivusta ja särystä 4 000 euroa ja psyykkisestä haitasta 10 000 euroa.

Tapaus lähti purkautumaan, kun neuvolassa heräsi huoli lasten hyvinvoinnista: lapsia ei joko tuotu neuvolaan lainkaan tai käynneillä heidät todettiin muun muassa apaattisiksi, itkuisiksi ja pelokkaiksi. Kotikäynnillä koti havaittiin likaiseksi, ja lapset olivat epäsiistejä ja mustelmilla.

Lapset eivät leikkineet eivätkä liikkuneet

Lastensuojelun tarpeen selvittäminen ei onnistunut, kun vanhemmat eivät saapuneet sovitusti paikalle. Toisella kotikäynnillä huoli kasvoi, kun lapset vaikuttivat pelkäävän äitiään ja 2-vuotias istui lattialla kahden tunnin ajan yhdessä paikassa leikkimättä, liikkumatta ja puhumatta. Kesällä 2012 lapset sijoitettiin kiireellisesti sijaisperheeseen, ja he pääsivät lääkärinhoitoon.

Tutkimuksissa tuolloin 3-vuotiaalla lapsella todettiin murtumat olkavarressa ja solisluussa. Lisäksi selässä ja kasvoissa oli naarmuja, hankaumaa tai arpea. 2-vuotiaan todettiin murtaneen molempien ranteiden luut sekä toisen olkavarren luun. Selässä oli arpea ja koko vaippa-alue ihottumasta arpinen. Kumpikaan lapsista ei ollut saanut lääkärinhoitoa vammoihinsa.

3-vuotiaalla todettiin monimuotoinen kehityshäiriö ja keskivaikea masennustila, 2-vuotiaalla monimuotoinen kehityshäiriö ja traumaperäinen stressireaktio, joiden lisäksi hänen kasvunsa oli hidastunut ilmeisesti aliravitsemuksen vuoksi.

Vammojen synty jäi epäselväksi

Esitutkinnassa poliisi ei saanut selville millaisen menettelyn tai tapahtumasarjan seurauksena lapset olivat saaneet fyysiset vammansa. Vanhemmat kiistivät niitä aiheuttaneensa. Samoin he kiistivät hoidon, kasvatuksen, tarpeellisen valvonnan ja huolenpidon laiminlyömisen tai että he olisivat vahingoittaneet lastensa terveyttä. Neuvolakäyntien laiminlyöntejä perusteltiin kuljetusongelmilla.

Perhe-elämäänsä ja lasten kehittymistä vanhemmat kuvasivat normaaliksi, eikä perheessä ollut heidän mukaansa tapahtunut mitään, mikä selittäisi murtumat. He eivät kertomansa mukaan olleet havainneet, että lapset olisivat kärsineet kivuista, minkä vuoksi heitä ei ollut toimitettu hoitoon.

Oikeus arvioi, ettei molempien lasten useiden murtumien syntyminen tai ainakaan niistä aiheutunut kipu ole voinut jäädä vanhemmilta huomaamatta. Oikeuden mukaan vanhemmat laiminlöivät huoltajina velvollisuuteensa toimittaa lapset tutkimuksiin ja hoitoihin, mikä vahingoitti sekä lasten fyysistä että psyykkistä terveyttä ja viivästytti heidän kehitystään.

Kolmannen, alle vuoden vanhan, lapsen osalta vanhempien saama syyte heitteillepanosta hylättiin, koska oikeus katsoi, ettei ilmi tullut seikkoja, joiden mukaan lapsi olisi jätetty avuttomaan tilaan ja aiheutettu vaara hänen hengelle ja terveydelle.
 
Niin ja ei voi todellakaan mennä niin, että pienin lapsi jäi tollasille hulluille... Eihän?? Se ei käynyt tosta jutusta suoranaisesti ilmi, ainoastaan se, ettei pienimmän lapsen kohdalla oltu huomattu kaltoinkohtelua.
 
[QUOTE="mama";28771317]Siis ei voi olla totta, suomen oikeuslaitos!
Ehdollista? Ja kohta tietenki lapset nuille takas?

Voi että mulla tekee niin pahaa kun lapset joutuu kärsiin :([/QUOTE]

niinpä:( Kumpa aikuiset olisi puuttuneet ajoissa ja vieneet asian eteenpäin lapset kun ei siihen kykene. Järkyttävää ja itsekästä aikuisilta!!!
 
Kummankin vanhemman täytyy olla kyllä totaalisen vajaita henkisesti, jos tuollaista pääsee tapahtumaan. Lapset on varmaan vauvasta saakka olleet niin huonolla hoidolla, etteivät osaa edes tarpeeksi ilmaista hoidon tarvetta. Miten vanhemmat eivät ole huomanneet murtuneita luita? Järkyttävää. Todella, todella surullista. Saakohan lapsrukkia edes vuosien terapialla kuntoon?

Tuollaiset vanhemmat pitäisi steriloida.
 
[QUOTE="Vieras";28771381]Kummankin vanhemman täytyy olla kyllä totaalisen vajaita henkisesti, jos tuollaista pääsee tapahtumaan. Lapset on varmaan vauvasta saakka olleet niin huonolla hoidolla, etteivät osaa edes tarpeeksi ilmaista hoidon tarvetta. Miten vanhemmat eivät ole huomanneet murtuneita luita? Järkyttävää. Todella, todella surullista. Saakohan lapsrukkia edes vuosien terapialla kuntoon?

Tuollaiset vanhemmat pitäisi steriloida.[/QUOTE]

Niitä pitäs kiduttaa erittäin paljon. Moneks päiväks jättää kitumaan tuskissaan!
 
[QUOTE="Vieras";28771381]Lapset on varmaan vauvasta saakka olleet niin huonolla hoidolla, etteivät osaa edes tarpeeksi ilmaista hoidon tarvetta. Miten vanhemmat eivät ole huomanneet murtuneita luita? Järkyttävää. Todella, todella surullista. Saakohan lapsrukkia edes vuosien terapialla kuntoon?[/QUOTE]

No eiköhän se ole melko todennäköistä, että vanhemmat ovat ne vammat aiheuttaneet. Ei vaan olla pystytty osoittamaan, että miten ovat sen tehneet. :(

Mutta mitä pienempi lapsi, sitä enemmän pystytään psyykkisiäkin vaurioita korjaamaan. Varsinkin, mikäli lapset saavat kaiken tarvitsemansa terapian ja pääsevät hyvään perheeseen. Toivotaan, että pienillä alkaa tästä tasapainoinen elämä ja se pieninkin pääsee pian turvaan ja yhteen sisarustensa kanssa.
 

Yhteistyössä