Jaahas - kolmekymppiset pois perheenperustamisesta? Tiedän moniakin, jotka ovat eronneet kun lapset on tehty alle 25 -vuotiaina ja suhde kariutuu syystä tai toisesta. Parmempi se on, että ihminen tuntuu oikealta ja jos näin on, perustaa sitten perheen. Jotkut haluavat varmistua että tunne on oikea ja ihminen on oikea. Kuka tervejärkinen nainen tai mies haluaisi kumppanin, joka ei ole kunnollinen? Jokaisella juttunsa ja parisuhteestakaan ei varmana selviä ilman ongelmia ja haasteita. Kukaan ei tietysti ole täydellinen mutta tarkoituksena onkin löytää ihminen, joka tuntuu oikealta ja viat eivät haittaa.
Aika paha kuvitella koskevansa seuraavat 15-20 vuotta toiseen ihmiseen, jos tämä tuntuu väärältä. Miten sellaisen kanssa voi ehdä lapsiakaan? Olen tavannut ihmistä, joka oli elämänsä rakkauden kanssa (Siihen astisen rakkauden kanssa), ja joka löysikin/lähti naapurin rakennusmiehestä uuden rakkaan. Siinä rikkoontui 15-vuoden liitto ja lapset joutuivat kestämään eron. Tämä ihminen ei pysty enää tai ainakaan pitkään aikaan uuteen suhteeseen! Tarinasta opimme, että vaikka rakastaisit niin koskaan ei tiedä mitä tuleva tuo tullessaan ja rakkaasi lähtee vaikka toisen matkaan. Omaksi vastuuksi jää tietysti katkeroituuko tästä loppuelämäksi ja antaako mahdollisuuden uusille ihmisille.
Lisäksi aikuisena tietää mitä haluaa ja on enemmän kasvanut siksi persoonaksi joka on, niin rakkauskin voisi olla kypsä ja aikuisempi. Prosentit löytää elämänkumppani on suurempi, että liitto voi onnistuakin. Vanhampana ei välttämättä enää niin hanakasti erota kuin 18-v.solmitut liitot. Tietysti jokaisella menee niinkuin menee ja jokainen suhde on omanlaisensa. Mutta jos lopetettaisiin täällä palstoilla tuollainen lapsellinen yleistäminen ja yritettäisiin vastata jotain laadukasta, josta on kaikille hyötyä.
