Miksi tämä palsta ei voi olla enää hauska?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Täällä oli ennen huumorintajuisempaa porukkaa. Tavallisesta aloituksesta syntyi jotain hauskaa. Esimerkiksi kun Jätkä lähti kauppaan. Tai aloitus oli tehtykin kieli poskessa. Esimerkiksi kun Keittis mietti voiko jättää pojan yksin nukkumaan ja lähteä baariin. Osa palstalaisista tiesi pojan olevan melkein täysi-ikäinen ja osa luuli olevan taapero. Hulvattoman hauskoja ketjuja.
Tai se kun mä sanoin että nenuun tirvaisen sitä joka meillä suihkuun pissii. Voi mikä meteli kun suurin osa ei hoksannut että eihän meillä edes ollut suihkua.
 
  • Tykkää
Reactions: Kokardi65
Mää pyydän julkisesti anteeksi niitä vääryyksiä joita tein alkuvuodesta 2016. Lähinnä rikokseni kohdistuivat Lissuun, Ellun edestä en muistaakseni ole tyyntä vettä särkenyt.

Sen ajan jälkeen en ole osallistunut näihin haukkumisiin vaikka monet ilmeisesti kuvittelevat minun olevan syypää harmaaseen räksytykseen.

Anteeks :love:
 
Ellun edestä en muistaakseni ole tyyntä vettä särkenyt.
Tää on nyt viimenen kerta kun mä otan tähän asiaan enää kantaa ja ihan vaan sen takia sen teen, että mua ällöttää koko juttu ja se että teeskennellään täysin syytöntä kaikkeen ja syytettiin ja näköjään edelleen syytellään syyttömiä ihmisiä.
Hmm...et sä mun vesiä riko mutta sä tiedät kyllä itsekin mitä kysyit multa ja ketä väitit sen tiedon alkulähteeksi ja mä tiedän ettei se tieto pidä paikkaansa ja tiedän kuka sen asian sulle kertoi.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Kertokaa koko paska sitten kaikille kun kerran julkisesti ruoditte asiaa.Saisi kaikki muutkin palstalaiset asian suhteen rauhan eikä asiaan tarvitsisi enää palstalla käsitellä.Kaikkia epäillään kun ei totuutta voida kertoa.
 
Kysyppä asiaa niiltä jotka sitä aikanaan lähtivät levittelemään, älä sinäkin ala vain syyttelemään viatonta Lisbettiä ja krutia.
 
Kertokaa koko paska sitten kaikille kun kerran julkisesti ruoditte asiaa.Saisi kaikki muutkin palstalaiset asian suhteen rauhan eikä asiaan tarvitsisi enää palstalla käsitellä.Kaikkia epäillään kun ei totuutta voida kertoa.
Mä alan vähitellen olla vähän samaa mieltä. Perusteluna se että tätä on jauhettu jo yli vuosi.
Joku ei kerro nyt totuutta ja parasta olisi sen ihmisen olla rehellinen, koska epäilykset on valitettavasti 2-3 palstalaisen yläpuolella koko ajan.

Tää asia ei kuulu mulle, en edes tiedä kuin murto-osan tästä eikä tarttekaan tietää, mutta kun tätä on yli vuosi jauhettu niin kertatunnustus puhdistaisi ilmaa.

Semmoinen lause kuin "anteeksi, puhuin susta jaskaa/juorusin sun selän takana" on parempi kuin peaceandlove-muikistelu että "en se minä ollut".
Ja siihen kuuluisi se, että se väärintehnyt saisi palstailla niinkuin ennenkin, eikä sitä asiaa enää muisteltaisi. En mitätöi väärintekemistä enkä loukatun tunteita, mut kerrankos sitä nyt sattuu ties kenelle.

Mutta. Onko siinä se riski, että unohtaisiko harmaat, eli rääpisikö harmaat sitä oikeaa totuutta sitten seuraavat 10 vuotta?
 
Ja anteeksi kun sekaannuin, eli olin palstasoppaan sekaantuja. :cautious:
Mut en sentäs palstalaiseen sekaantuja!

Edit.Siis en vihjaa että kukaan on sekaantunut eli yhtyn...keneenkään palstalaiseen, kunhan valitsin sanani huonosti!
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Mä alan vähitellen olla vähän samaa mieltä. Perusteluna se että tätä on jauhettu jo yli vuosi.
Joku ei kerro nyt totuutta ja parasta olisi sen ihmisen olla rehellinen, koska epäilykset on valitettavasti 2-3 palstalaisen yläpuolella koko ajan.

Tää asia ei kuulu mulle, en edes tiedä kuin murto-osan tästä eikä tarttekaan tietää, mutta kun tätä on yli vuosi jauhettu niin kertatunnustus puhdistaisi ilmaa.

Semmoinen lause kuin "anteeksi, puhuin susta jaskaa/juorusin sun selän takana" on parempi kuin peaceandlove-muikistelu että "en se minä ollut".
Ja siihen kuuluisi se, että se väärintehnyt saisi palstailla niinkuin ennenkin, eikä sitä asiaa enää muisteltaisi. En mitätöi väärintekemistä enkä loukatun tunteita, mut kerrankos sitä nyt sattuu ties kenelle.

Mutta. Onko siinä se riski, että unohtaisiko harmaat, eli rääpisikö harmaat sitä oikeaa totuutta sitten seuraavat 10 vuotta?
Ei peaceandlove muikistelua vaan manipulointia, syyttelyä ja on kerännyt hovin ympärille. Hovinarrit ovat sanansaattajina tälle joka täällä meuhkaa.
 
vierailija
Ei peaceandlove muikistelua vaan manipulointia, syyttelyä ja on kerännyt hovin ympärille. Hovinarrit ovat sanansaattajina tälle joka täällä meuhkaa.
Ei se aivan noinkaan ole, sen mitä itse aikanaan kuulin toisen käden kautta on tämä: Joku (En osaa sanoa kuka) oli kertonut Lispetille Elenasta sellaista henkilökohtaista tietoa, minkä Elena oli tyhmyyksissään luottanut kyseiselle ihmiselle. Lispetti kertoi asiasta sitten muutamalle henkilölle, joista 1 oli krut. Asia koskee jotain asiaa mikä Elenalta puuttuu kuulema. Sitä en sitten tiedä onko tieto totta vai ei eikä sillä kai mitään väliä ole, mutta näin se minulle on jonkun sellaisen kautta kerrottu joka asiasta oli myös kuullut ( ja ilmeisesti aika monelle muullekkin on kerrottu. )Itse käsitän oikein hyvin mikä tässä kaikessa toisia nyt harmittaa.
 
vierailija
Yksi ihmetys ihan puskista. Jos syytät tyyppejä juoruamisesta ja asioiden levittämisestä niin eikö ole vääriin sun itse juoruta täällä mitäs nytissä yleisesti, ja levittää juttuja rekisteröityneille? Perustelet juoruamistasi sillä että harmaiden vihjailut tuntuivat niin pahalta, että päätit kertoa asioista julkisesti? Mitäpä jos ne joita syytät juoruajiksi ovat tunteneet samanlaista painetta juorutessaan, siis ihan samalla tavalla juorutessaan kuin sinä juoruat täällä. Kuinka ajattelet, että he ovat tehneet väärin ja sinä et?
 
Yhteistyössä