V
"väsynyt"
Vieras
Meillä on perhe johon kuuluu minä (äiti) lapset 1v10kk ja vauva 3kk sekä lasten isä.
Isä on arkisin töissä ja minulla sujuu arki suht hyvin lasten kanssa keskenään vaikka tuntuuhan se välillä, ettei kädet riitä joka paikkaan yhtä aikaa.
Illat sujuu vielä hyvin kun isä tulee kotiin mutta viikonloput on lähinnä helvettiä.
Lapsi ei tee mitään kiltisti kuten yleensä: ei syö, ei anna pukea/riisua, ei suostu unille ym kaikki on "tappelua". Ei myöskään tee tarpeitaan pottaan vaikka arkisin käy jo potalla kun ollaan kolmestaan.
Lapsi on kovasti isänsä perään mutta toisaalta näyttää olevan hukassa ja levoton kun isä on kotona.
Viikonloput ovat siis meidän perheessä välttämätön paha. Tuntuu pahalta lapsen ja isän puolesta ja itseäni hermostuttaa isän kotona oleminen koska kaikki tuntuu menevän perseelleen.
Mitä tässä voisi tehdä parantaakseen tilannetta? Onko kellään muulla tälläistä?