Minä en ole koskaan pph:ä mollannut kuin oman kokemukseni kautta. Minulla on pari pph-ystävää, jotka ovat loistavia hoitajia ja heidän kauttaan olen tutustunut pintapuolisesti myös toisiin yhtä loistavilta kuulostaviin ihmisiin.

Olen sitä mieltä, että he tekevät arvokasta työtä aivan liian pienellä palkalla!
Itseni kohdalla olen kuitenkin sattunut kaksi huonoa kokemusta kokemaan: kun itse olin pph:lla lapsena, meitä hoitolapsia todellakin kohdeltiin eri tavalla. Me mm. söimme eri ruokaa kuin perheenväki. Yleensä aina makaronia ketsupilla tai keitettyjä perunoita ruskealla kastikkeella, niin kliseiseltä ja huonolta ravinnolta kuin se kuulostaakin... Kerran - ähäkutti!!! - perhe sairastui salmonellaan, mutta kukaan hoitolapsista ei. Me kun olimme tosiaankin syöneet eri ruokaa! Perheen lapset saivat myös sulkeutua omiin huoneisiinsa leikkimään hienommilla leluilla tai vaikka tv-huoneeseen katsomaan videoita. Hoitolapsilla ei ollut sitä oikeutta. Kaikkein pahinta oli, että aamuisin jouduin tulemaan nukkuvaan taloon. Hoitotäti tuli ovelle vastaan suoraan sängystä, mutta heti kun vanhempani lähtivät, meni takaisin petiin ja heräsi vasta noin tunnin kuluttua uudelleen. Istuin olkkarissa pieni lukulamppu päällä ja katselin Aku Ankkoja (olin 6v). Kello liikkui eteenpäin niin hitaasti.

Varsinkin talvisin oli niin pimeää, että vieras pimeä talo pelotti kun vain pieni lamppu valaisi pimeyttä. Kaikenmoisia mörköjä luulin näkeväni nurkissa ja vain hoin itselleni, että ei siellä ole mitään, ei siellä ole mitään... Muistan kuinka usein tömistin jalkaa lattiaan tai jotain siinä toivossa, että joku nousisi.

Lapsena en tajunnut, että tämä järjestely oli auttamattomasti VÄÄRIN ja tulin kertoneeksi asiasta vanhemmilleni vasta kun olin jo koulussa ja pph-ajat jääneet taakse.
Kun sitten oma lapseni meni pph:lle, selvisi noin vuoden hoidon jälkeen, että pph päästi lapset yksin ulos. Jäi itse sisään laittamaan ruokaa omalle perheelleen ja päästi muksut ulos, vilkkaan tien varressa asuivat. Suurehkon kaupungin keskustassa, päätien varrella, joka johti suosittuun asuinlähiöön.

Talon ympärillä oli aita, mutta ei porttia vaan vain iso aukko aidassa. Pihaan saivat myös autot ajaa. Lapseni oli 2½-vuotias kun asia selvisi ja otin hänet sieltä pois... Toivoisin, ettei minulla näitä huonoja kokemuksia olisi, ettei tarvitsisi mollata, mutta surullinen totuus on, että ihmisiä on joka lähtöön - myös niissä perhepäivähoitajissa.