Miksi Suomen talouskasvusta ei uutisoida YLEllä?

Tällaista Suomessa:

"Suomessa on työvoimatoimiston asiakkaina jopa vuodepotilaita, koska eläkelainsäädäntö määrittelee heidät työkykyisiksi.

Yksi heistä on Keijo, 47.

Keijo on ollut viimeiset kaksi vuotta vuodepotilaana, mutta useat hakemukset, kuten vammaistuki ja työkyvyttömyyseläke, on hylätty toistuvasti.

Ennen sairastumistaan Keijolla oli kaikkea: yritys, uudet autot ja kaikki, ja mitä ikinä hän ja hänen perheensä vain halusi.

Vuonna 2020 Keijo sairastui vakavasti. Sairastumisen jälkeen perheen taloudellinen tilanne romahti.

Nyt Keijo on ollut viimeiset kaksi vuotta vuodepotilaana ja noin kolmen vuoden ajan lähes täysin liikuntakyvytön. Syöpäleikkauksen jälkeen Keijolle jäi pysyvä kilpirauhasen vajaatoiminta."

Huono B- lausunto voi torpata työkyvyttömyyseläkkeen, vaikka perusteet on päivänselvät. Tämä on huolestuttava ilmiö Suomessa.

Liittämässäsi jutussa epäillään tällaisia henkilöitä olevan n. 16300.
 
Tällaista Suomessa:

"Suomessa on työvoimatoimiston asiakkaina jopa vuodepotilaita, koska eläkelainsäädäntö määrittelee heidät työkykyisiksi.

Yksi heistä on Keijo, 47.

Keijo on ollut viimeiset kaksi vuotta vuodepotilaana, mutta useat hakemukset, kuten vammaistuki ja työkyvyttömyyseläke, on hylätty toistuvasti.

Ennen sairastumistaan Keijolla oli kaikkea: yritys, uudet autot ja kaikki, ja mitä ikinä hän ja hänen perheensä vain halusi.

Vuonna 2020 Keijo sairastui vakavasti. Sairastumisen jälkeen perheen taloudellinen tilanne romahti.

Nyt Keijo on ollut viimeiset kaksi vuotta vuodepotilaana ja noin kolmen vuoden ajan lähes täysin liikuntakyvytön. Syöpäleikkauksen jälkeen Keijolle jäi pysyvä kilpirauhasen vajaatoiminta."

"– Olemme omassa tutkimuksessamme havainneet, että esimerkiksi lähes kaikki monialaisten työllisyyspalveluiden asiakkaat ovat käytännössä työkyvyttömiä eli noin 40 000 henkilöä vuoden 2022 luvuilla mitattuna.

Ongelman hintaluokassa puhutaan Kivipellon mukaan miljardeista.

Hylkäysprosentti kaksinkertaistunut

Myös erikoistutkija Mikko Laaksonen Eläketurvakeskuksesta vahvistaa, että työkyvyttömyyseläkehakemuksissa on todella korkea hylkäysprosentti tänä päivänä.

– Totta on, että hylkäyspäätösten määrä on kasvanut. Työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkehakemuksissa hylkäysprosentti on 40 prosenttia, kun vuosituhannen vaihteessa se oli 20 prosenttia, eli se on kaksinkertaistunut. Kansaneläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeissä hylkäysosuus on vielä korkeampi, mutta noussut samaan tahtiin.

Laaksonen sanoo olevansa huolissaan päätösten ratkaitsijoiden, hakijoiden ja hoitavien lääkärien välillä olevasta epäsuhdasta. Hän lisää, että suurimmalla osalla kaikista hakijoista hakemus hyväksytään ensimmäisellä kerralla."
 
"Erikoislääkäri: Absurdia
Neurologian erikoislääkäri Olli Tenovuolla on ilmiöstä oma näkemyksensä lääkärinä.

– Keskeinen ongelma tilanteessa on, että eläkelainsäädännössä katsotaan, että henkilöllä pitää olla riittävän vakava vika, vamma tai sairaus, jotta hän voi saada työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea, mutta vakuutuslääkärillä pitää olla riittävän objektiivista näyttöä tästä sairaudesta.

– Jos sitä ei ole, vakuutuslääkäri katsoo, että työkykyä on riittävästi jäljellä, vaikka potilasta hoitanut lääkäri on todennut asian päinvastaiseksi. Ihmisen toimintakyvyllä ei ole käytännössä minkäänlaista merkitystä päätöksenteossa, ja siksi minullakin on ollut sänkypotilaita, joilla oli vakuutuslaitoksen mukaan riittävästi työkykyä. Absurdia, Tenovuo sanoo."
 
Yhteistyössä