Miksi sitä liikunnan harrastamista ja koulujen urheilukilpailua ylistetään Jumalaakin enemmän?

["Wilma"]

Tällä kommentillani nyt ei ole sitten mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö kannattaisi liikunnan harrastamissa jossakin muodossa ja pitäisi monipuolista liikuntaa hyvänä asiana. Kaiken ikäisten tulisi liikkua. Ymmärrätte ehkä pointti.

Miksi monet pitävät jotenkin helkkarin hienona sitä, että lapsi urheilee kilpaa ja/tai seurassa? Onhan se hienoa, älkää ymmärtäkö väärin. Vanhemmat ovat pakahtua ylpeydestä, jos oma lapsi pääsee koulujen välisiin juoksukilpailuihin. (tottakai ylpeä pitääkin olla mutta ymmärrätte toivottavasti pointtini). Moni vanhempi valitsee mieluummin sen, että lapsi on liikunnassa hyvä, kuin että olisi matikassa hyvä.
Etenkin poikien kohdallla on erittäin "noloa" jos se jori-petteri ei pelaa jalkapalloa jossakin seurassa ja pärjää siinä.
Jo eskarilaisten vanhemmat huutavat ääneen, mitä liikuntaa lapset harrastavat. Kun vanhempain illoissa jokainen vanhempi saa kertoa lapsestaan, niin vanhemmat keksivät puolet jutuista. Tyypillinen vastaus on "No meidän Elisa harrastaa balettia ja lentopalloa ja on todella liikunnallinen tyttö. Elisa vain urheilisi koko ajan. Pitää ihan rajoitaa, kun Elisa vain liikkuisi koko ajan."

"No meidän Eetu käy jalkapallossa ja pelaa joka ilta kotona jalkapalloa. Meidän Eetu ajaa jo kolmen tunnin pyörälenkkejä. Meidän Eetu heittää keihästä kilometrin ja on ihan niinkuin isoveljensä: urheiluhulllu".

Kaikki ihmettelee, jos lapsi ei käy missään urheiluseurassa. Ketään ei kiinnosta, saako lapsi stipendejä ja miten hyvä on ainekirjoituksessa. Mutta on helvetin hienoa, jos se Pirkko-Petteri käy tanssitunnilla tai sählyssä.

Musiikin tai taiteen harrastamista ei pidetä mitenkään suuressa arvossa. Vain urheilua harrastava lapsi ja nuori saa arvostusta.

Meidän kaksi vanhinta lasta ovat aina olleet kovin liikunnallisia. Kuopus ei ole kiinnostunut urheiluseuratoimminnasta yhtään. Kuopus kyllä liikkuu paljon. Lähinnä touhuaa omalla pihalla, pyöräilee kavereiden kanssa, hyppii trampoliinillä, käydään yhdessä uimassa yms. Ei vain ole millään lailla kiinnostunut esim. pelaamaan jalkapalloa seurassa.
Kuopus on hyvä piirtämään ja selvästi on taiteellinen. Halusikin nyt aloittaa kuvataidekerhon ja käsityökerhon. Voi luoja kuinka monelta taholta kuulee näitä "aih.. mutta teidän Akseli ja Elsahan on urheilullisia... miksen tämä Elias ole?" "No eksä voi vaan viedä Eliasta johonkin harkkoihin..kyllä se sielä kävisi" "Ai kuvista..pojalle... onko se ihan normaali, ettei ole mikään erityislapsi?"
"jättäkää nyt se käsityökerho pois ja viekää se poika jalkapalloon"
"Eikö Elias olisi kiinnostunut tuosta uintiryhmästä"
"pitäähän pojan urheilla" "kuule meidänkin sami ja jori käyvät lätkässä, ja uimassa ja futiksessa ja sählyssä ja judossa"
Ja perään tulee pitkä selitys, miten "meidän mari ja pera käyvät siellä ja täällä urheilemassa".

Miksi ei riitä, että lapsi liikkuu riittävästi ? Miksi se ei riitä, että lapsi hiihtelee, pyöräilee, touhuaa ulkona, hyppii trampalla yms. Miksi pitää urheilla seurassa? Miksi pitää päästä koulujen välisiin? Eikö riitä, että yleiskunto on hyvä ja kuntoa ylläpidetään?

 

["Laura"]

Tuo on totta. Kiinnitin viimeksi vanhempainillassa huomiota myös siihen, miten äidit kilpaa kehuivat lastensa liikuntaharrastuksia ja sitä, miten juuri se heidän tyttö/poika käy seitemän kertaa viikossa urheiluharrastuksessa ja on niin innoissaan! Etenkin poikien kohdalla on mukamas todella noloa, ellei se poika käy urheiluseuroissa.

Mulla ei lapsena ollut ikinä liikuntaharrastuksia. Pianoa ja viulua soitin. Olin kuiten terve ja normaalipainoinen lapsi. Koulun kuntotesteissä pärjäsin aina hyvin ja olin parhaiden joukossa. Mä tykkäsin itsekseni rullaluistella ja fillaroida. Mä touhasin vielä teininäkin pihalla paljon ja olin sellainenkin touhulaukku. Hiihdin omalla pellolla.
Mä olin vaan aika arka ja toisaalta hieman erakkoluonne. Mua ei vieläkään saisi kirveelläkään mihinkään jumppiin kuntosalille.

Mua lapsena sukulaiset ahdisteli sillä, miksi minäkin en pelaa lentistä, kuten serkkutytöt. Mä en kuulemma ollut yhtään liikunnallinen. Ilmeisesti liikunnallisuus on vai seuroissa liikkumista? Edelleen sukulaisilla on sellainen mielikuva, etten liiku yhtään ja olen joku sohvaperuna.. Vaikka juoksen lähes joka ilta 5-15km lenkkejä.

 

["Laura"]

Ja mun mielestä itsekseen uimahallissa käyminen tai rullaluistelu on liikuntaharrastuksia. Ei siihen seuraa tarvita.

 

["vieras"]

Tosiaan itseltäkin välillä unohtuu urheiluharrastusten lisäksi mainita, että käymme kirkossa lähes joka pyhä, lapset ovat jo ekaluokkalaisina aloittaneet itsenäisesti Raamatunlukemisen, ja 11v käy jo ehtoollisella koska on saanut opetuksen siihen... no heh, toivottavasti ymmärrätte tämän sarkasmina vaikka totta onkin. Mutta pointtini on tuo ap:n otsikko, Jumalaa pitäisi todellakin ylistää enemmän kuin urheilukilpailuja!

Meillä on kans molemmanlaisia, sekä urheiluseuroissa urheilevia että itsenäisesti uimassa ja rullaluistelemassa käyviä lapsia. Sitäpaitsi meidän urheiluhulluin ja liikunnallisin lapsi oli eskarilaisena kuvataidekerhossa hyvä että lapsia riittää moneen harrastukseen =)

 

[None of your beeswax]

Tuli mieleen tämän päivän Ilkassa ollut samantyyppinen mielipidekirjoitus: Lasten kilpailutus ei kuulu kouluun

Koulujen yleisurheiluvimma oli ja on ilmeisesti edelleen hirveetä shaissea, jossa urheiluseuran tuulipukuihin pukeutuneet on aivan eri sarjaa kuin muut koululiikkujat normiverkkareissaan. Liikunnan iloa ei tosiaan voi löytää tällaisesta koululiikunnasta. Itse saan kilpailuhenkisyydestä ihottumaa, enkä varmaan ole ainut.

Onneksi liikuntaa voi harrastaa sitten aikuisiällä justiin niinku huvittaa, mutta sitä odotellessa koululiikunta aiheuttaa toisille ihan oikeasti jonkin asteisia traumoja ja tappaa liikunnan ilon. Toiset sitten pelaa polttopalloakin hullunkiilto silmissä.

 

[ggee]

Siis oikeestikko lapsen urheiluseuroissa oleminen/liikkuminen on jotain, mistä ylpeillä? En ole moiseen törmännyt, tai sitten jutut on menneet ohi korvain, kun itseäni ei kiinnosta.

Meidän lapsilla ei ole mitään varsinaisia harrastuksia, ellei tietsikkapelejä lasketa.

Nyt alakoulun loppupuolella on tullut negatiivisia ajatuksia koulun liikuntatunneista, jotka ilmeisesti aika pitkälle viedään poikien mukaan. Pelataan (ja ilmeisen) tosissaan ( osa lapsista) ja meidän lapset ovat ottaneet saman taktiikan kuin itse aikanani, eli pyrin olemaan mahdollisimman vähän tosissaanpelaajien tiellä. Vielä pari vuotta sitten toivoin, että lapseni liikuntatunnit olisivat erilaisia kuin omani ja yritin valaa positiivista fiilistä.

Kotipihalla kuitenkin tykkäävät juoksennella, pelailla pelejä jne. mutta kilpailuviettiä ei ole ja kun tuntevat olevansa huonompia, niin siinä se sitten.

 

["vieras"]

Liikunta on kaikille hyväksi ja kaikki pystyvät siinä pärjäämään (jollei jotain rakenteellista vikaa). Matikka kun on esimerkiksi laji, jossa ei välttämättä pärjää vaikka miten yrittäisi, samoin vaikka kielet. Matikka on myös sellainen, jota ei välttämättä kauheasti tarvitse elämässään pidemmän päälle, kunhan perusteet osaa. Se, että muistat pythagoran kolmion ulkoa, ei kauheasti hyödytä elämässä. Liikunta, terveyden ylläpito pitää taas terveenä, energisenä ja todennäköisesti lapsi pysyy onnellisempana hoikkana, kun että olisi ylipainoinen.

Itse olisin kyllä ylpeä siitä hyvästä matikankin numerosta.

 

["Joooo"]

Mutta AP:n pontti olikin se, miksi ei voi liikkua itsekseen. Miksi isän kanssa uimahallissa käynti ei ole mitään, mutta uimaseuran uinnissa käyminen on sen sijaan nobelin arvoista?

 

[samaa ihmettelen]

En tiedä miksi näin on, että urheilu ja varsinkin joukkueurheilu ja miesurheilu on suomalaisessa kulttuurissa Jumala. Jota pitää palvoa katsoa ja tukea rahallisesti niin yksityisten kuin yhteiskunnan.
En tiedä miksi liikunta ja suoritukset siinä, on ainoa asia mistä suomessa saa leuhkia ja missä ei ole noloa olllla hyvä suomessa. On noloa ja hävettävää olla kaunis, on noloa olla älykäs ja fiksu lukuaineissa, on noloa olla nörtti.

Ei ole mitään jos harrastaa kuvataiteita. Ihan nolla. Koska ne eivät tuota mitään.

Mutta mitä tuottaa se, että jäääkiekkoilijat hakkaavat toisiaan? Ei se mitään tuota mutta suomessa miesurheilua palvotaan.

Ja siis itse harrastan liikuntaa, tykkään mielettömästi pallopeleistä ja aivan kaikesta urheilusta ja arkiliikunnasta varsinkin.
Lapsi kilpailee urheilussa.
Silti en ymmärrä miksi suomessa urheilu on jumala. Miksi koulun pihalla huudetaan ja mesotaan ja 50 palloa lentelee eri suuntiin pienessä pihassa? Muissa maissa voisi olla vaikka shakkilautoja piha täynnä, ja se olisi ihan yhtä normaalia. Tai soittaa huilua tai kitaraa pihalla.

Suomessahan tämä olsii ennenkuulumatonta, että musiikki tai taide tai lukuaineet ottaisivat tilan eli koulupihan haltuunsa. Ei . Suomessa vain urheilu.

Ja ei, en usko tutkimukseiin joiden mukan auttaisi keskittymistä ja oppimista sen enempää kuin mikä tahansa keskittymistä vaativat tekeminen.

 

[samaa]

[QUOTE="vieras";28946537]Liikunta on kaikille hyväksi ja kaikki pystyvät siinä pärjäämään (jollei jotain rakenteellista vikaa). Matikka kun on esimerkiksi laji, jossa ei välttämättä pärjää vaikka miten yrittäisi, samoin vaikka kielet. Matikka on myös sellainen, jota ei välttämättä kauheasti tarvitse elämässään pidemmän päälle, kunhan perusteet osaa. Se, että muistat pythagoran kolmion ulkoa, ei kauheasti hyödytä elämässä. Liikunta, terveyden ylläpito pitää taas terveenä, energisenä ja todennäköisesti lapsi pysyy onnellisempana hoikkana, kun että olisi ylipainoinen.

Itse olisin kyllä ylpeä siitä hyvästä matikankin numerosta.[/QUOTE]

Eli tarkoitat siis että elämänlaatua ei suomessa haittaa yhtään, vaikka on tyhmä ja juntti eikä osaa ajatella (loogisesti), kunhan on pää auki joka suuntaan ja pitää ääntä itsestään pallopeleissä ja muun kilpaurheilun saralla.

 

[samaa]

Tää nyt on vaan tällainen suomalaisten oikku, ei muualla tällaista ole.

vaan tosiaan musiikki ja tiede voisivat yhtä hyvin olla esillä mutta suomessa ei saa.pallojen pitää lentää.

 

[vieras2]

[QUOTE="vieras";28946537]Liikunta on kaikille hyväksi ja kaikki pystyvät siinä pärjäämään (jollei jotain rakenteellista vikaa). Matikka kun on esimerkiksi laji, jossa ei välttämättä pärjää vaikka miten yrittäisi, samoin vaikka kielet. Matikka on myös sellainen, jota ei välttämättä kauheasti tarvitse elämässään pidemmän päälle, kunhan perusteet osaa. Se, että muistat pythagoran kolmion ulkoa, ei kauheasti hyödytä elämässä. Liikunta, terveyden ylläpito pitää taas terveenä, energisenä ja todennäköisesti lapsi pysyy onnellisempana hoikkana, kun että olisi ylipainoinen.

Itse olisin kyllä ylpeä siitä hyvästä matikankin numerosta.[/QUOTE]

Liikunta on kaikille hyväksi, mutta kilpaurheilua (josta tässä oli puhe) harva tarvitsee elämässään... Mielestäni matematiikka ja kielet ovat yhtä tärkeitä kuin liikunta. Myös sana- ja kuvataide sekä musiikki ovat tärkeitä, sillä luovuus on kehityksen perusta. Kaikki pystyvät myös niissä pärjäämään peruskoulussa siinä missä liikunnassakin.

 

[Dirtsa]

Tottakai sitä ylistetään enemmän, koska liikunta ja urheilukilpailut ovat todellisia. Jumala on satuolento. Siksi.

 

["vieras"]

Vähän sivu aiheen mutta itse en sitä ymmärrä että vielä 2000-luvulla ns. taideaineet (liikunta, musiikki, kuvaamataito, käsityöt) pitää koulussa arvostella numeerisesti erilaisiin "testeihin" perustuen. Sinänsä hyvä että ko aineita koulussa on mutta miksi arvostelu ei voisi olla sanallista tai että ei arvosteltaisi lainkaan tai jos on jossain aineissa hyvä voisi siitä saada todistukseen maininnan. Ei varmasti ole lapselle kovin kannustavaa kun laulunkokeesta tulee nelonen ja musiikinnumero tokarissa on kutonen. Tai että koulun "luistelutaitotestissä" saa kutosen tai pannulappu arvioidaan seiskan arvoiseksi.

 

[chef]

Itse näen matikan huomattavasti liikuntaa "tärkeämpänä" aineena osata hyvin.

Oma lapseni on joka vuosi ollut koulujen välisissä yleisurheilukisoissa, mutta en osaa siitä sen kummempaa ylpeyttä tuntea. Hän nyt vaan sattuu juoksemaan lujaa ja hyppäämään korkealle. Onhan se lapselle kiva kokemus osallistua kisoihin, mutta kyllä mä huomattavasti ylpeämpi olen lapseni matemaattisesta osaamisesta, jonka eteen on tehty kovasti töitä (toki luontaisilla lahjoillakin on tässä osuutensa) ja josta lapsi todennäköisesti tulee hyötymään vielä elämänsä aikana.

 

["vieras"]

Liikunta on hyväksi. Mutta liika liikunta ei... Kesällä paikallisessa lehdessä oli juttuasarja nuorista urheilijoista. Vähän kylmäsi, kun ensin luki 15-vuotiaasta jalkapalloilija tytöstä, jolla oli rasitusvamma nilkassa ja sitten viikon päästä 11-vuotiaasta pojasta, jolla myös rasitusvamma polvessa. Jotain on kyllä silloin pielessä, jos kasvavan lapsen kehoa rasitetaan niin, että saa rasitusvamman :O

Meillä tuo muksu tykkää käydä pyörälenkillä ja skeittaamassa.