Miksi sinä menit naimisiin?

Loppuviimeksi varmaan ihan vaan juridisten syiden takia - moni asia on helpompaa, kun ollaan naimisissa (uusperhe). Meillä ei ole edes sama sukunimi, lapset ovat minun nimelläni. Oltiin melkein 10 vuotta avoliitossa ennen vihkimistä, lapset tehtynä ja asuntolaina otettuna, että aika "sitoutuneita" oltiin ilmankin.

 

Rakkaudesta...ajatuksesta perustaa perhe, nyt melkein 15v ja kolme lasta myöhemmin edelleen rakkaudesta <3

 

Minä menin kummallakin kerralla naimisiin siksi että se tuntui hyvälle tavalle ilahduttaa rakastamaani ihmistä, johon olin aidosti sitoutunut.
Itselleni se vihkiminen ei ollut merkityksellistä muuta kuin nimenomaan tuolla tavalla.

Mikä on toisen liittosi päivämäärä? Epäröitkö leskeneläkkeen menetystä?

 

[QUOTE="sivullinen";27783134]Mikä on toisen liittosi päivämäärä? Epäröitkö leskeneläkkeen menetystä?[/QUOTE]

Taisi olla 28.12.
Heikki ehkä muistaisi... mutta on ulkona nyt.

Ensimmäisen päivämäärää en muista eikä ole enää sitä jolta voisi kysyäkään.
Kai se jostain papereista löytyisi sekin.

Kumpikaan ei mitenkään merkityksellinen päivä minulle.
Sen sijaan sellaisiakin on elämään mahtunut, joiden numeroita ei unohda vaikka kuinka tahtoisi.

En epäröinyt leskeneläkkeen menettämistä.
Ei se niin iso ollut, että olisi merkittävästi tuntunut.

 

Rakkaudesta <3 joka vain syvenee päivä päivältä yhdessä oltu n.13vuotta.

 

Taisi olla 28.12.
Heikki ehkä muistaisi... mutta on ulkona nyt.

Ensimmäisen päivämäärää en muista eikä ole enää sitä jolta voisi kysyäkään.
Kai se jostain papereista löytyisi sekin.

Kumpikaan ei mitenkään merkityksellinen päivä minulle.
Sen sijaan sellaisiakin on elämään mahtunut, joiden numeroita ei unohda vaikka kuinka tahtoisi.

En epäröinyt leskeneläkkeen menettämistä.
Ei se niin iso ollut, että olisi merkittävästi tuntunut.

Olen luullut,että lasten on oltava jomman kumman vanhempien nimellä. Kuinka päädyitte naimissa olevina laittamaan yhteiset lapsenne edesmenneen miehesi nimelle?

 

[QUOTE="sivullinen";27783826]Olen luullut,että lasten on oltava jomman kumman vanhempien nimellä. Kuinka päädyitte naimissa olevina laittamaan yhteiset lapsenne edesmenneen miehesi nimelle?[/QUOTE]

Minun sukunimenelläni ovat.
Ja se taas on edesmenneen mieheni suvun nimi.

Syyt valintaan olen tainnut joskus sinulle selittääkin?
Vai sotkenko sinut johokin toiseen?

 

juridisistaja taloudellisista syistä, ja koska olen yksityiselämääni liittyvissä asioissa konservatiivi.

 

Emmä oikein tiedä.. Se olikin aika huono veto..

 

laki syistä. paperi ja papin aamen mitään muuta,muiden kuin viranomaisten silmissä.

 

Perheen sisäistä adoptiota ei voida suorittaa ellei olla avioliitossa, siksi lähinnä. Tosin en mä kenen tahansa kanssa tähän olis ryhtynyt, mutta avioon ei oltais muuten menty.

 

Minun sukunimenelläni ovat.
Ja se taas on edesmenneen mieheni suvun nimi.

Syyt valintaan olen tainnut joskus sinulle selittääkin?
Vai sotkenko sinut johokin toiseen?

sitten sekoitat minut johonkin toiseen. Mietin tuota nimiasiaa juridisesti. Voiko nimiä siis pyörittää miten vain?

 

en halunnut olla yksin ja koska mies tarjosi minulle turvallisuutta, hellyyttä ja rakkautta. lisäksi miehellä on rahaa ja ehkä olen pinnallinen, mutta saan asua miehen omassa talossa ja ei tarvitse tehdä töitä. :heart:

 

[QUOTE="sivullinen";27784939]sitten sekoitat minut johonkin toiseen. Mietin tuota nimiasiaa juridisesti. Voiko nimiä siis pyörittää miten vain?[/QUOTE]

Ei kai voi. Ei ihna miten vain.

Mutta vanhemmat voivat kyllä päättää kumman vanhemman sukunimen lapset saavat.
Meillä saivat vanhemman appeni tahdosta minun nimeni. Hänelle oli jostain syystä tärkeää, että "nuorimmatkin lapsenlapsensa" saivat sukunsa nimen - vaikka eivät geneettisesti sukua olleetkaan.
Minulle ja miehelle taas oli helppoa tehdä vanhan, ainoaa poikaansa yhä surevan ja toisaalta "nuorimpiakin lapsenlapsiaan" syvästi rakastavan miehen mieleksi.
Jotenkin tuntui myös kummastakin hyvälle että "kaikki lapsemme" olivat ja luultavasti tulevat koko ikänsä olemaankin samalla nimellä.
Se on hyvä nimi. Ei kaunis, mutta tarinaltaan kiehtova.
Ja se elää tai kuolee meidän perheemme myötä.
Samassa sukulinjassa ei muita lapsia.

 

Koska tuntui siltä. Koska halusin yhteisen nimen (toki vihasin omaani...) ja siksi, että halusimme osoittaa kuuluvamme yhteen. Nyt yhteisiä vuosia takana 17, eikä loppua näy.

 

En oo naimisissa mutta kai sitä pitäs mennä.. Ihan vaan juridisista syistä kun on tuo mukulakin. Tuohan se turvaa. mahdetaanko ens kesänä järjestää niitä jonossa vihkimiseen kirkonpihalla- tapahtumia?

 

Silkkaa hölmöyttäni.

Ja kai jonkinlaisen perinteen 'velvoittamana'.

 

Ei kai voi. Ei ihna miten vain.

Mutta vanhemmat voivat kyllä päättää kumman vanhemman sukunimen lapset saavat.
Meillä saivat vanhemman appeni tahdosta minun nimeni. Hänelle oli jostain syystä tärkeää, että "nuorimmatkin lapsenlapsensa" saivat sukunsa nimen - vaikka eivät geneettisesti sukua olleetkaan.
Minulle ja miehelle taas oli helppoa tehdä vanhan, ainoaa poikaansa yhä surevan ja toisaalta "nuorimpiakin lapsenlapsiaan" syvästi rakastavan miehen mieleksi.
Jotenkin tuntui myös kummastakin hyvälle että "kaikki lapsemme" olivat ja luultavasti tulevat koko ikänsä olemaankin samalla nimellä.
Se on hyvä nimi. Ei kaunis, mutta tarinaltaan kiehtova.
Ja se elää tai kuolee meidän perheemme myötä.
Samassa sukulinjassa ei muita lapsia.

Pitää kai lisätä, että suurin osa lapsenlapsistakin sillä nimellä.
Esim esikoistytär on tyttärensä sennimisenä haudanut eikä ikinä tule vaihtamaan nimeään muuksi. Sen sijaan (avo)puolisonsa miettii, että jos joskus saa vaimonsa vihille narrattua/houkuteltua niin ottaa nimensä vaimonsa, tyttäriensä ja perheensä mukaan.

Omia appivanhempia (heidän toiveitaan) aikoinaan mietin kunnes kävi jutuissa ilmi, jotta jos heidän mielestään lasten pitäisi olla jollain "isän suvun" nimellä niin sitten isänäidin tyttönimellä, koska sinne lujimmat sukusiteet siellä puolella.

Se menisi jo monimutkaiseksi ?
Ainakin oli liian monimutkaista minulle siinä tilanteessa kun toiseksi nuorin syntyi enkä vielä kunnolla nuorempia appivanhempia tuntenut.

 

Ekalla kerralla se oli ihan nuoruuden tyhmyyttä. Olin raskaana ja en kehdannut enää peruuttaa häitä viime hetkillä vaikka oikeasti sitä mietin.

Toisella kerralla se oli järkevä päätös, eli juridisista syistä. Vaikka rakkauttakin siinä varmaan toki oli, että tuota edes aloimme pohtimaan

 

Mies halusi naimisiin ennen lapsen syntymää. Ja kaikilta salaa sitten mentiin (oli kyllä romanttista). Pidin sukunimeni ja samoin piti isosiskoni, kun meni muutamaa kuukautta myöhemmin naimisiin.

 

Mies ei halunnut aviotonta lasta. Kaikenkaikkiaan järkisyistä, sitoutuneita olimme jo aikapäiviä sitten.

 

Aika moni menee naimisiin lasten vuoksi. Kuinka moni on mennyt naimisiin, vaikka ei ole lapsia, eikä edes välttämättä tulossa?

 

Koska halusimme virallistaa suhteemme, olla oikea mies ja vaimo. Luvata rakastaa kuolemaan asti. Jotta olemme kokonainen perhe samalla sukunimellä. Jotta perintö- ja omaisuusasiat olisivat selvillä vesillä.

Halusin olla aviovaimo, mies halusi olla aviomies. Rakastimme. Kuten vieläkin, me olemme mies ja vaimo ja rakastamme, avioliitto on meille molemmille tärkeä asia.

 

Rakkaudesta ja halusta sitoutua toiseen ihmiseen ja muodostaa tämän kanssa perhe. Perhe ei ole sama asia kuin lapset, vaikka meille on nyt parin vuoden avioliiton jälkeen niitäkin tulossa. Perheenä olemme oma yksikkömme, jonka sisäpiiriin ei anopeilla, sisaruksilla tai muilla ole kysymättä asiaa. Enemmän avioliitto näyttää tämän sitoutumisen päätöksen ulospäin, mutta kyllä sillä on itsellekin merkitys. Ennen naimisiinmenoa riitatilanteissa saattoi päähän tulla ajatus toisen jättämisestä, naimisiinmenon jälkeen en ole sitä kertaakaan edes ajatellut, koska koen avioliiton kautta sitoutuneeni toiseen loppuelämäkseni. Vaikka ero joskus tulisikin, tulee sivilisäädyssä, nimessä, ym. kulkemaan aina tämä liitto elämässäni mukana. Myös järki tietysti mukana, ennen asuntolainaa ja lasten hankintaa, on hyvä yhdessä sopia, missä mennään ja tehdä päätöksestä myös juridisesti pätevä.

 

Mies halusi synnytyksen lähestyessä että olisi kaikilla sama sukunimi. En halunnut kihloja enkä pappeja niin maistraattiin kahden todistajan kera. Onhan se kätevämpää olla perhe Virtanen kuin Mies Putkonen, Nais Hämäläinen-Korhonen, Lapsi Piironen-Hämäläinen ja Lapsi Putkonen-Hämäläinen.