Miksi puoliso valehtelee?

["onneton"]

Yritin jutella miehen kanssa niin nousi kauheaan raivoon eikä sanonut mitään selkeää mihin rahat ovat menneet.
Näki,että valehtelee...

 

[Joku jostain]

Meillä oli alkuun ns. yhteiset rahat. Eli se makso kuka jakso, kunnes mies ei saanutkaan mistään rahaa ja omat tuloni työstä olivat järkyttävän pienet. Mentiin useampi kuukausi näin, että miehen pit saada kokoajan rahaa, mutta ei kuulunut ei näkynyt. Myöhemmin selvisi, että kun melkein nälkää nähtiin, niin mies pelasi monta sataa...siihen loppui ne yhteiset rahat. Niitä ei enää ole, eikä tule koskaan olemaankaan. Tottakai, jos jotan yllättävää sattuu, niin toista tuetaan, kuten kun mehen työpaikka meni konkkaan ja oli tiukempaa, joten minä vastasins ittens uurimmalta osalta talouden menoista.

Meillä homma toimii niin, että molemmat laittaa tietyn summan rahaa talouden menoihin...yllä olevista syistä, minä olen se kirstun vartia ja hoidan kaupassakäynnit ym. Tällä tavalla molemmille jää myös sitä omaa rahaa, jonka käyttöä ei tarvitse toiselle selitellä.

Usein myös, jos itellä on ylimääräistä, niin annan ukolle, jos siltä raha on jo loppu, että voi tehdä jotain kivaa.

Muutaman kerran ollaan rahasta käyty vääntöä (kun mehestä tuntunut, että maksaa enemmän kuin minä), jolloin olen kylmäst laskmen kanssa käynyt tämän talon menot läpi ja näyttänyt miten ne raha-asiat menevät. Hankintojen suhteen tehdään niin, että se hankki joka kokee tarpeeliseksi hankinnat. Mies on hankkinut huonekaluja ym. meille ja minä taasen vauvan tavaroita jne, sekä semmoisia huonekaluja, jotka koen tarpeellisiksi, mutta mies ei. Ja näistä ei ole tappeluita tullut. Toimii meillä.

 

[epäonnensoturi]

Nojoo, samaa juttua seurasin 12 vuotta, ja kyllä olen hölmö, mutta taloudellisesti olin kuitenkin riipuvainen.. elikäs; mennessämme naimisiin ei miehessä näkynyt piirteitä tuhlailusta, minä hoidin talouden kun olimme kummatkin työttömiä, eli talous oli koko ajan yhteinen, kummallekin jäi aina hiukan rahaa omiin menoihin.

Sama toistui sitten kun kummatkin olimme töissä, ja tuimme toisiamme jos niin tarve vaati. Muutimme omakotitaloon, jota sitten remontoimme siinä työssäkäynnin ohella ja rahaa oli kummallakin aina vähän.

Tilanne kuitenkin alkoi lipsua kun ensimmäinen lapsemme syntyi; puoliso alkoi salaamaan tulonsa ja rahansa käyttötarpeen, vaikka olimme sopineet että laskut ensin ja sitten katsotaan mitä saamme loppurahoilla. Edelleen kummallakin oli omaa rahaa aina vähän.

Toisen lapsemme syntymän jälkeen tilanne meni entistä huonompaan, ja minä kannoin vastuun kodista, taloudesta, lapsista ja omasta työssäkäynnistä, ja jos jaksoin niin itsestä. Mies oli tässä vaiheessa jo aivan omassa maailmassaan - pelaili päivät pitkät jos ei ollut työssä.

Kolmannen lapsen syntymän jälkeen tilanne oli jo todella kaaottista; puoliso ei kertonut enää edes kuulumisiaan, saatikka paljonko hänellä on antaa rahaa yhteisiin menoihin, häntä ei kiinnostanut perheen hyvinvointi; häntä kiinnosti saada työstä rahaa että voit elättää perheensä, mutta kotona hän ei viihtynyt muualla kuin pelikoneiden ääressä. Ja edelleen rahamme olivat siinä mielessä yhteiset että laskut ensin ja sitten katsotaan mihin rahat riittävät.

Lopputuloksena tuon jatkuvan salailun takia minä sairastuin masennukseen, miehelle jäädessä käytännössä kodin, lasten, taloudenhoito ja kaikki muu siinä ympärillä, mutta; miestä ei kiinnostanut perhe, vaan se pelaaminen. Joka päivä kun hän tuli töistä, hänelle kuului hänen sanojensa mukaan omaa aikaa, eli pelaaminen. Tätä jaksoin siis katsoa kolme viikkoa kuopuksemme syntymän jälkeen, ja siinä tilanteessa päätin, että nyt riittää. Puoliso oli tehnyt selväksi, että hänen ei tarvitse osallistua kotitöihin, koska hänellä on palkkatyö ja hänelle kuuluu palkkatyön jälkeen oma aika. Perheestään hän vähät välitti.

Päätin itsepintaisesti tehdä sitten niin että lapsiemme hyvinvoinnin tähden annoin sijoittaa heidät toiseen perheeseen, että saisin itse levätä, miehestä ei ollut enää tässä vaiheessa mitään apua.

Hain avioeroa kun olimme olleet naimisissa 11v ja ero astui voimaan siitä seuraavana vuonna. Rakkauden tunteet olivat vaihtuneet katkeruudeksi, onnettomaksi olotilaksi, ja suureksi pettymykseksi ihmistä kohtaan joka oli aikoinaan saanut minut häneen rakastumaan.

Loppujen lopuksi tuo peliriippuvuus siis maksoi minun terveyteni, perheeni, talouteni -koska tein velkaa että sain taloa remontoitua ja lapsille ruokaa- miehen salatessa pelihimonsa. Ja vielä tänäkin päivänä haän väittää ja valehtelee ettei ole koskaan käyttänyt liikaa rahaa peleihin. Niinpä niin.. Eihän meistä kukaan käytä rahaa liikaa mihinkään, mutta mistä sitten maksetaan asuntolainat ja muut velat kun ne rahat jota elämiseen on tarkoitettu menevät peleihin joista et kuitenkaan voita samaa panosta takaisin?

Tänä päivänä kärsin vieläkin avioliiton aikaisista veloista. Olen työtön, ammattitaidoton ja väsynyt. En tiedä tulenko koskaan enää luottamaan yhteenkään ihmiseen elämässäni, mutta sen tiedän että en aio antaa periksi sille että joku vie minut suohon oman ahdinkonsa tai peliriippuvuutensa takia.

Minä vaan en jaksanut enää hoivata aikuista lasta jolla sekä peliriippuvuus että alkoholiongelma. Jokainen päivä hänen kanssaan oli kuin olo nälkäisen tiikerin kanssa samassa häkissä - koskaan ei voinut tietää milloin hän seuraavaksi kilahtaa jos ei saa pelata tai saa rahaa pelaamiseen.

Onnekseni olen nyt vapaa