Miksi porukka hinkuu perhe-elämää...

Ei voi olla tympeä ja tylsä elämä, jos puoliso pettää aika suurella todennäköisyydellä. Tähän kun vielä lasketaan erilaisten riippuvuuksien todennäköisyyksiä ja sitä, että lapsia kohdellaan väärin ja jopa laittomasti, niin väitätkö oikeesti, että tylsä ja mauton elämä? Mutta todellista rakkauttako? Vitut!

Eli kun sun mies pettää sua, niin kaikkien pettää. Säkin petät siis puolisoasi, jos sulla sellanen on -- surullistahan toi on..

 

Koska toisin kuin tilastosi, oma kokemus on osoittanut tämän kovin onnelliseksi tavaksi elää.

 

Minäkään en ole seurustellut kuin kerran, enkä ole asunut kenenkään kanssa edes. En silti ole tuollainen kuten ap, että manaan parisuhteen alimpaan helvettiin ja että kaikki olisivat pettäjiä. Itse en halua suhdetta, ilman sen kummempia syitä. Elän elämää onnellisena näin Muut tehköön miten haluaa.

 

Se on se riski hyppäytyä uskomaan että kaikki järjestyy ja luottaa siihen sydämen sanomaan, että haluaa jakaa elämän sen tietyn ihmisen kanssa..ja lapset, suurempaa onnea en osaa kuvitellakaan. Ja jos kaikki luottamus petettäisiin kerran, ei se tarkottaisi että se olisi ollut turhaa, vaan sille olisi tullut loppunsa, ja senkin riskin kannan. kerran kaikki kuolemme mutta sitä ennen elämme. Jos väkivaltaa tai pettämistä tulisi, sitten näillä tilastoillako perustelisin kyynisyyttä. Enpä tiedä onko tilastokaan luotettava, niistäkin pitäisi tietää enemmän otoksesta ja tekotavasta - sekä motiivista. Mutta petettynä oleminen tai väkivallan kokeminen on sellainen kokemus varmaankin, että sen jälkeen luottamus parempaan varmasti on vaikeaa, mutta hyvät kokemukset voivat muuttaa suhtautumisen?

 

itse sinkkuuden ja perhe-elämän kokeneena sanon, että kyllä tämä perhe-elemä antaa paljon enemmän, kuin yksin elo. kaikkien kohdalla ei tietenkään ole näin. kerkesin n*ssia ja sekoilla ennen perheen perustamista liikaakin, joten nyt on hyvä rauhoittua ja asettua aloilleen. mitä pettämiseen tulee, jos mieheni pettää niin sitten pettää, siitä selvitään tai ei selvitä jos niin käy. mutta en ala itseäni stressaamaan sen takia että mitä JOS joskus. ja kaikki ei petä, se on fakta...

muistaakseni ap on ennenkin tehnyt tällaisia katkeria provoketjuja, onko sulla yksinäinen elämä? vai miksi riehut lapsiperheille suunnatulla keskustelufoorumilla?

 

Minut parisuhde ja perhe on pelastaneet alkoholismilta. Että kyllä kannatti, vaikka välillä kaipaankin omaa rauhaa

 

Miksi kaiken hyvän pitäisi olla ikuista?

 

Onko sulla ap lapsia?

 

Mutta sitten taas ne perheet jotka onnistuvat välttämään tilastojasi elävät hyvinkin onnellista elämää. Minusta tämä elämä oli ainakin sen riskin arvoinen ja maksoi itsensä hyvin takaisin.

 

Kyllä sitä pitää ihmisen olla sitoutumiskammoinen homoseksuaali, jonka fetissi on nahkaan pukeutuvat kääpiömiehet, joiden otsaan on teipattu ilmastointiteipillä jättimäinen dildo, jossa on vilkkuvia valoja ja säihkettä.

Vain silloin tänäpäivänä voi tutkimusten mukaan olla onnellinen.


















Tai sitte voi haistattaa tutkimukselle vitun, ja toimia siten, mitä oma sydän ja aivot sanoo.

 

Koska sen muutaman prosentin todennäköisyys, että omalla kohdalla menee kaikki hyvin, on sen riskin arvoista

Muuten, miksi edes elää, kun on 100% todennäköisyys, että jossain vaiheessa kuolee kuitenkin?

 

[QUOTE="siis";27363683]Onko sulla ap lapsia?[/QUOTE]
Tulihan se sieltä vittu! Ikäänku lapselliset tietäis näistä asioista enemmän, vaikka oikeesti tieto on ainoo mikä ratkasee? Joo ei oo.

 

Tulihan se sieltä vittu! Ikäänku lapselliset tietäis näistä asioista enemmän, vaikka oikeesti tieto on ainoo mikä ratkasee? Joo ei oo.

Se vaan on niin että jos et sä tiedä mitä se on nin sä et vaan tilastoihin vedoten voi sanoa ettei se kannata. Sun ei sitä tarvitse haluta, tietenkään. Mutta älä pidä tyhmänä niitä jotka sitä haluaa sanoo tilastot mitä tahansa ja elää oikeasti elämänsä parasta aikaa juuri siksi. Kestää se sitten vuoden tai 50 vuotta.

 

Meitä oli sohvalla aika monta. Olin Datan kainalossa ja molemmilla puolillani yksi lapsi ja yksi kissa. Kolmas lapsi vielä lattialla, jalkojemme vieressä. Teeveestä Shiblin studion tuotantoa katsoimme, jokainen sai osansa viinirypäleistä, valkosinihomejuustosta, irtokarkeista, suklaasta sekä kolmen eri sortin omenalämpimäisestä, joita olin tehnyt. Yksin olo olisi tietysti ollut hiljaisempaa ja vailla ihmiskosketusta, mutta ei nykykäsitykseni mukaan laadullisesti parempaa.

 

Koen ymmärtäväni aloittajaa, vaikka olenkin päätynyt valitsemaan perhe-elämän. Lopultahan kyse on vapaista valinnoista, joita sitten perustelemme itsellemme uskoen aina viimeisimmän valinnan olevan edellisiä parempi. Vaikka olen hyvässä parisuhteessa oikeasti kunnollisen (monen palstalaisen näkökulmasta epärealistisen tylsän) miehen kanssa ja minulla on useita lapsia, mietin aika usein, että toisinkin olisin voinut valita, jos olisin osannut niin aikanaan tehdä. Voisin olla aivan yhtä onnellinen yksin, ilman puolisoa ja lapsia, ilman irtosuhteita, elää vain itselleni nauttien hiljaisuudesta, rauhasta, siisteydestä ja seesteisyydestä, joista ei perhe-elämässä ole tietoakaan.

Joku kutsui aloittajan valintaa kyvyttömyydeksi rakastaa. Jos ihminen on lapseton sinkku, ei ole keneltäkään pois, jos hän olisikin kyvytön rakastamaan. Jos ihminen on perheellinen, on moneltakin ihmiseltä pois, jos ihminen on kyvytön rakastamaan. Joten ihan älytöntä yrittää käyttää tuollaista heittoa lyömäaseena lapsetonta sinkkua kohtaan.

 

En nyt jaksanut koko ketjua lukea, mutta haluaisin kysyä ap:lta, miksi hän asuu kotonaan? Eikö hän tiedä, että kotona sattuu suurin osa tapaturmista? Ja miksi hän elää, eikö hän tiedä, että 100 % varmuudella hän ei tule selviämään elämästä hengistä? Onko se sitten elämisen arvoista, kun koko ajan tietää, että tässä joka tapauksessa kuollaan joskus?

 

Minä rakastan perhe-elämää ja minut on luotu olemaan vaimo ja äiti. Suurempaa onnea minulle ei voisi suoda.

 

Tulihan se sieltä vittu! Ikäänku lapselliset tietäis näistä asioista enemmän, vaikka oikeesti tieto on ainoo mikä ratkasee? Joo ei oo.

Voi vittu saatana! Kaikki on paskaa, vittu kusetusta, helvetti silmänlumetta pettämistä! Vittu! Vittu!

Angsti päällä vissiin. Ikää oli..?

 

Eli turvallisinta olla itsekseen nyssöttävä työtön syrjäytynyt sinkku, niin ei vahingossakaan ole mitään menetettävää? Mielellään ehkä sairaskin jo valmiiksi, niin ei tarvitse terveytensä puolestakaan pelätä...?

 

Miksi edes ruveta suhteeseen, jos heti alussa jo miettii pettämisen todennäköisyyttä?

Ja jos niin kävisikin (kumppani pettäisi), niin onko se sitten ihan hirveä katastrofi?

Tietty nää on mielipide- ja arvokysymyksiä, mutta en mä itse edes kuvittelisi toisen olevan 100% luotettava ja Vain Minulle omistautunut.
Tosin en mä sitä jaksaisi vatvoakaan.

Miks kaikki pitäis tehdä niin kuin tilastoissa, tai edes muodostaa perhe-elämää kuten yleisin malli on (ydinperhe samassa taloudessa)?

Ap:n on varmaan ihan hyvä ollakin yksin, kun kuulostaa vahvasti siltä, että itse ei olisi valmis sitoutumaan, mutta toisen osapuolen pitäisi olla kahlittu..
Niin ja voisi parantaa elämänlaatua jos ei stressaisi noin kamalasti muiden ihmisten suhteista ja niiden onnistumisprosenteista.

 

Voi vittu saatana! Kaikki on paskaa, vittu kusetusta, helvetti silmänlumetta pettämistä! Vittu! Vittu!

Angsti päällä vissiin. Ikää oli..?

 

Noh noh sinä opcorn:

 

Tulihan se sieltä vittu! Ikäänku lapselliset tietäis näistä asioista enemmän, vaikka oikeesti tieto on ainoo mikä ratkasee? Joo ei oo.

On hieno asia jos sinä tiedostat sen ettei sinusta ole sitoutumaan mieheen tai lapseen. Sellaiseen ei kannatakaan ryhtyä jos ei aidosti saitä halua.
Mutta silti uskoisin että ne ihmiset, joilla lapsia on, tietävät perhe-elämästä enemmän kuin ne joilla niitä lapsia ei ole