Miksi pitäisi laihduttaa?

  • Viestiketjun aloittaja 125kg
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
No niin, alkoihan se. Kerrotko vieras vielä omat mittasi, voit myös itse arvostella itsesi halutessasi.

Kuka on luullut minua mieheksi? Jaa tuon toisen rintaliivien kokoa tiedustelevan ketjun perusteella? :LOL:

Höpöhöpö, aika hauskaksihan tämä aina menee (kkuten tuossa jo tiesinkin arvailla) aina siinä vaiheessa, kun joku ottaa henkilökohtaisesti. Fakta nyt kuitenkin on, että en ole missään vaiheessa arvioinut ketään henkilökohtaisesti vaan puhunut yleisellä tasolla lihavuuden aiheuttamista ongelmista yhteyskunnassamme. Vaikka itse olisin reilusti ylipainoinen, eivät ne faktat tästä asiasta miksikään muuttuisi: läski tulee kalliiksi ja se on yksilön valinta, jota kannattaa pohtia vielä siinä vaiheessa, kun asiaan on mahdollista vaikuttaa. Olen siis tätä mieltä edelleenkin, vaikka olen "mies" ja "hyi mikä rimpula":D P.s. kuten kfkfkf tuossa kauniisti jo mainitsikin, painoindeksini on kyllä ihan normaaleissa puitteissa. Alipainokaan ei ole hyvä asia, mutta terveydelle kuitenkin ylipainoa terveellisempää, jos alipaino on lievää. Ja jos ihmisen painoindeksi on 24, näyttää hän melko erilaiselta kuin painoindeksin ollessa 19, mutta molemmissa tapauksissa vointi voi olla aivan hyvä.

Ei minulla ole mitään hajua siitä, oletko mies vai nainen :) Rintaliiviketju? Olen vaikeasti ylipainoinen ja silti ajattelen näin. Ajatteles, myös meillä läskeillä saa olla mielipiteitä! :eek:
 
kfkfkf
Jos on normaalipainoinen, niin sitten on rimpula :O Mitä ne alipainoiset sitten on?
Mun painoindeksi on 19.5 enkä minäkään mikään rimpula ole.
Ylipainoisen mielestä normaalipainoinen on rimpula :D niimpä niin...

Minäkin olen ollut ylipainoinen, enkä tosiaan ajatellut silloin normaalipainoisia rimpuloina, vaan normaalipainoisina
 
"vieras"
Jos on normaalipainoinen, niin sitten on rimpula :O Mitä ne alipainoiset sitten on?
Mun painoindeksi on 19.5 enkä minäkään mikään rimpula ole.
Ylipainoisen mielestä normaalipainoinen on rimpula :D niimpä niin...

Minäkin olen ollut ylipainoinen, enkä tosiaan ajatellut silloin normaalipainoisia rimpuloina, vaan normaalipainoisina
Tahallista vänkäämistä ;) Jo alussa sanoin, että _jos_ tämä yksi on mies. Jos miehen mitat on 185/67 niin rimpula se minusta on ja hyi. Siitäkin huolimatta, että itse olen läski. Rimpula-naisista en ole sanonut sanaakaan.
 
kfkfkf
[QUOTE="vieras";29121844]Tahallista vänkäämistä ;) Jo alussa sanoin, että _jos_ tämä yksi on mies. Jos miehen mitat on 185/67 niin rimpula se minusta on ja hyi. Siitäkin huolimatta, että itse olen läski. Rimpula-naisista en ole sanonut sanaakaan.[/QUOTE]

No sitten :) Eiköhän kaiutin kuitenkin ole ihan nainen
 
Olet varmasti oikeassa. Kuitenkin ulkoapäin tulevat paineet ja asenteet, oma kurja olo, terveysvaikutuksien tiedostaminen (joka on ihan varmasti todellisuutta jokaiselle lihavalle, myönsi sen sitten itselleen tai ei), väsymys ja elimistön krempat, liikunnan mahdottomuus jne. luulisi olevan sellaisia asioita, että mieluummin hankkiutuu niistä eroon kuin kieltää asian. On paljon kannustavia tarinoita painonpudottajista, välineet ja neuvot ovat kaikkien saatavilla jos motivaatiota ja halua löytyy. Ihmettelenkin, mikä siinä sitten on niin vaikeaa, siis aloittamisessa ja itsestään huolehtimisessa.
Vaikeaa on luopua jostain tutusta ja "turvallisesta". Se on pelottavaa, joutuu alkaa elämään ihan uutta elämää, josta ei voi tietää onko sielä onnellinen vai ei, mitä kaikkea muuta sielä on. Pelkää, että kadottaa jotain itsestään. (Vaikka tosiasiassahan sitä taitaa vain löytää itsensä paremmin...) Pelkää, että mitä kivaa mulle sitten jää, jos en saa enää (roska)ruualla herkutella ja sillä tavoin turruttaa ja paeta ahdistusta.
Voi olla myös, että se huono ruokavalio on vienyt energiat niin ettei vaan jaksa halusta riippumatta. Tai voi olla masentunut ja sen takia ei jaksa vaikka toisaalta haluaiskin.
 
"vieras"
Jos on normaalipainoinen, niin sitten on rimpula :O Mitä ne alipainoiset sitten on?
Mun painoindeksi on 19.5 enkä minäkään mikään rimpula ole.
Ylipainoisen mielestä normaalipainoinen on rimpula :D niimpä niin...

Minäkin olen ollut ylipainoinen, enkä tosiaan ajatellut silloin normaalipainoisia rimpuloina, vaan normaalipainoisina
Kyllä sä nyt laihduttuasi jaksat korostaa sitä miten laiha olet nyt. Laittelet mittojasi ja painoideksejäsi ja päänympäryksiäsi joka ketjuun. Olet sä vaan nyt niin erinomainen ihminen että.
 
[QUOTE="vieras";29123130]Kyllä sä nyt laihduttuasi jaksat korostaa sitä miten laiha olet nyt. Laittelet mittojasi ja painoideksejäsi ja päänympäryksiäsi joka ketjuun. Olet sä vaan nyt niin erinomainen ihminen että.[/QUOTE]

Kyllä sellaisesta saavutuksesta saakin olla ylpeä. Vai pitäisikö ulkomuotoaan hävetä, sen takia ettei sille tule paha mieli joka ei viitsi vaivautua tekemään yhtä isoa elämänmuutosta ja oikeasti tekemään töitä uuden hoikemman ja huomattavasti terveemmän olemuksen eteen?
 
Nyt on pakko nostaa, niin paljon alkoi aamulla naurattaa kun kuuntelin Radio Rockia, jossa päivän keskustelunaiheena oli julkisuuteen tuotu keskustelunavaus, että itseaiheutettujen sairauksien kustannuksia siirrettäisiin potilaille itselleen osittain maksettavaksi. Nämä kun ovat aika suuri ongelma ja kustannuserä Suomen terveydenhuollolle.

Kun täällä oltiin vakuuttuneita että se oli kaikki vain yhden palstailijan omaa huru-utopiaa. Vaikutusvaltainen tyyppi, nyt jo julkisuudessa esityksineen ;)
 
"vieras"
Pelkästään sen takia ei kannata olla ylipainoinen, koska ne riskit sairastua on moninkertaiset. Yksinkertaisesti tässä yhteiskunnassa meilä kenelläkään ei ole vara sairastua vakavasti, koska ei ole varaa ja tämä on täysin totta. Muistakaa välittää omasta terveydestä ja näin ollen välitätte samalla niistä rakkaista lähimmäisistänne! Pelkästään ihminen jolla on ylipainoa jättää ensimmäisenä pois kaiken sokerin ja juomana vain vesi/maito ja jos elämään kuuluu tupakointi se ehdottomasti pois samoin siiderit/oluet/limukat yms. sokeria sisältävät energiapommit, pelkästään tällä elämäntapa muutoksella pudotin vuodessa 65kg, Kiitos elämälle olen saanut terveyteni takaisin ja itsekurin elämäntapa muutoksen myötä. Pitäkää hyvät ihmiset siitä normaalipainostanne kiinni. Olemme kaikki Suomalaiset vaarassa sairastua milloin mihinkin perinnölliseen sairauteen. :(
 

Yhteistyössä