miksi pitää aina olla järkevä?

[surku]

Mä olen aina toiminut järkevästi. Ensin opiskellut ammatin, sitten töihin. Kävin vielä töissä opiskelun ohella ettei tarvi opintolainaa ottaa. Miehen kanssa 8 vuotta yhdessä ennen kuin mentiin naimisiin ja tehtiin lapsia. Omakotitalo ja sen mukainen laina on mitoitettu meidän tuloille sopivaksi, ei tee tiukkaa maksaa lyhennystä vaikka jompi kumpi lomautettaisiin. Mitään lainoija ei ole autoista, huonekaluista, vaatteista tms. Kaikki maksetaan aina käteisellä. Lapsia ei tehdä enempää nyt koska se ei ole nyt järkevää kun on lama. Eikä yhtä enempää tulla koskaan tekemään koska halutaan että lasten taloudellinen tulevaisuus on turvattu. Töissä käyn tunnollisesti ja hoidan homman hyvin. En ole koskaan turhaan pois enkä "laiskottele" työpäivän aikana. Lapset olen kasvattanut suositusten ja ohjeiden mukaisesti, yrittänyt tarjota riittävässä määrin rakkautta ja rajoja. Aina yhtä järkevästi toiminut ja miettinyt jokaista päätöstä ja sen seurauksia. JA NYT MUA VITUTTAA.

Meidän talo ei ole se unelmapalatsi jota toivoin. Autot, huonekalut ja vaatteet ei ole niitä upeita, design tuotteita joita kaipaisin. Olen töissä alalla jolla en halua olla ja työpaikassa jossa en oikeastaan viihdy. Mieheni kanssa ollaan edettyy niin hitaasti, rauhallisesti ja arkea viettäen että välillä kaipaisin sitä että voisin jonkun kanssa vaan intohimon pauloissa tempaista jotain radikaalia. Lapset on niin orjallisesti kasvatettu suositusten mukaisesti, että pode jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä koska en kuitenkaan voi elää niin täydellisesti kuin niiden mukaan pitäisi. Haluaisin kipeesti nyt vauvan mutta järki peittää sydämen äänen. Tuntuu siltä, että ihan kaikki on pilalla, vaikka oikeastaan missään ei ole vikaa. Onko tuossa nyt mitään järkeä?

 

[Huom]

Onko sinulla mahdollisesti kolmenkympin tai neljänkympin kriisi?
Kannattaahan sitä aina välillä miettiä, mitä elämältä haluaa. Ja sitten jatkaa taas arkea ; )

 

[Piipi]

Asioita kannattaa nyt alkaa muuttamaan pikkuhiljaa oikeaan suuntaan, ettei sitten myöhemmin kaduta vielä enemmän. Ei se taivas putoa niskaan vaikka välillä onkin vähemmän järkevä. :saint:

 

[ap]

Onko sinulla mahdollisesti kolmenkympin tai neljänkympin kriisi?
Kannattaahan sitä aina välillä miettiä, mitä elämältä haluaa. Ja sitten jatkaa taas arkea ; )

Taitaa tuo kolmenkympin kriisi olla Parin kuukauden päästä tule mittariin sellainen lukema. Äh, kai se täytyy vaan hyväksyä, että en ole sellainen heittäytyjä luonne. Välillä se vaan niin harmittaa kun toiveet on kuitenkin toiset kuin se mikä on järkevää.

 

[Huom]

Onko sinulla mahdollisesti kolmenkympin tai neljänkympin kriisi?
Kannattaahan sitä aina välillä miettiä, mitä elämältä haluaa. Ja sitten jatkaa taas arkea ; )

Taitaa tuo kolmenkympin kriisi olla Parin kuukauden päästä tule mittariin sellainen lukema. Äh, kai se täytyy vaan hyväksyä, että en ole sellainen heittäytyjä luonne. Välillä se vaan niin harmittaa kun toiveet on kuitenkin toiset kuin se mikä on järkevää.

Aloita pienin askelin, kyllä se siitä.
Kriisit on tosi yleisiä "pyöreiden" synttäreiden alla. Sitä ikäänkuin havahtuu siihen elämän tylsyyteen ja siihen, mitä on jäänyt tekemättä.

 

[wb]

ootko masentunut? asioita voi muuttaa yks kerrallaan,kyllä se siitä taas on ihanaa että on turvallista ja lainat maksettu. tilanne on oikeastaan hyvä eiks niin. sulla on vaan nyt tylsää. olisko joku extreme harrastus hyvä juttu,joku vaikka sukelluskurssi tms

 

[endie]

ja toisaalta sanotann : ihminen ei osaa arvostaa sitä omaa tylsää,kaavamaista arkeaan ennenkuin meinaa sen menettää tai menettää.

 

[mymmeli]

mä voin heittää tähän tälläsen :

en ollu järkevä, en käyny koulua loppuun ennen lasta, en kerenny olla töissä, en omista vieläkään ammattia, olin yh, löysin uuden miehen ja nyt lapsi tulossa.

joka kerta kun jotain tollasta on käynyt, oon ajatellu sitä mitä minä haluan (tietty joissain asioissa lapsen paras meni edelle). ei meilläkään ole kaikki sitä mitä haluaisin, mutta sinne suuntaan ainakin. mitä se loppupeleissä hyödyttää, että sulta löytyy niitä tiettyjä mukeja ja tiettyä kangasta ja tiettyä sohvaa ja tietty auto jne, kun niitä ei täältä mukaan saa kuitenkaan kun lähtö tulee. me ollaan eletty niin, että ostetaan mitä halutaan, millon halutaan. eikä sekään oo loppupeleissä ollu niin fiksu ratkasu, mutta sopinu meille.

kaikella on toinen puolensa, mä en esim. koskaan tuu saamaan mun unelma ammattia koska siihen opiskelu veisi niin paljon aikaa pois perheeltä. tällä hetkellä ainakin elän lapsilleni, enkä osais kuvitella elämää ilman niitä.

ajattele sitä, mitä kaikkea sä pystyt tarjoamaan lapsilles, oot montaa kokemusta rikkaampi kuin minä, vaikka kuinka olisit työssä josta et pidä

kaikille varmaan tulee niitä hetkiä että ottaa pannuun, pitää vaan löytää ne hyvät asiat ja niillä mennään, eikö ?

 

[-Jonttu-]

Se on se ihmisen taito osata katsoa sinne aidan toiselle puolelle. Ja siellä ruoho näyttää aina vihreämmältä.

 

[Meimi]

Mun mielestä sä oot vielä niin nuori, että voisit vallan hyvin heittäytyä villiksi ja tehdä yhden ihanan vauvelin tähän maailmaan. Ajattele, miten paljon voisit tarjota sille elämyksiä, vähemmän "järkeviä" kuin edellisille lapsille. Ja heittäydyt ihan villiksi jo olevien lasten kera, menet ja hypit niiden kanssa vaikka kuralätäkössä niin, että muta vain lentää, mikäs sen kivempaa eikä vahingoita ketään.

Minä aloitin aikoinani lapsen teon vasta sinun ikäisenä...

 

[Nalkuttava Talonmies]

Minusta järkevyys ei ole synonyymi kaavamaisuudelle ja tylsyydelle.

Voi tehdä järkeviä ratkaisuja esim taloudellisesti ilman että elämä on yhtä pelkäämistä, huolehtimista ja tylsää. Osta niitä huonekaluja, säästä rahaa, myy vanhoja ja älä mene Maskuun tai Sotkaan ostoksille. Tee itsellesi urasuunnitelma, niin keksit mihin sinun pitää mennä töihin jotta motivaatio ja lompakko tykkäävät, jne.

 

[Piika-äiti]

Lutherilainen kulttuuri jossa elämme ja jossa olemme kasvaneet kannustaa järkevyyteen ja kohtuullisuuteen.

Ja omaa aikaansahan sitä jollain tapaa vääjäämättä elää.

 

[Minttu]

Se on se "kiltin tytön syndrooma" josta minäkin kärsin. Itekin opiskelin ja olin töissä ennen lapsia. Miehen kanssa oltiin pitkään yhdessä ennen avioliittoa ja lapset tietysti vasta papin aamenen jälkeen. Omistusasunto on ja elämä periaatteessa aika lailla mallillaan, paitsi velkaa meillä kyllä on enemmän kuin tarpeeksi. Ennen en koskaan osannut sanoa ei jos joku jotain pyysi vaikka olisin ollut miten väsynyt tai kiireinen. Onneks tajusin ongelmani ja nyt osaan jo sanoa ei, ainakin joskus vaikka se onkin vaikeaa. Mutta vieläkin pitäis aina olla koti siistinä ja tehdä itse kaikki ruoat ja leipoa ja olla täydellinen äiti.

Nyt tuntuu että elämä on suurelta osin suorittamista ja melkein toivon että olisin joskus epäonnistunut jossain ettei tarttis pyrkiä aina siihen parhaimpaansa. Ja olen luvannut itselleni koittaa pyrkiä olemaan rennompi ja välillä tehdä jotain repäisevää.