M
mietinpähänvaan
Vieras
Rupesi vaan ärsyttämään naapurin kohta 6-v tyttö. Olen aiemmin häntä moikannut ja yrittänyt ystävällisesti jututtaa, mutta saanut aina vastaukseksi vaan nyrpeää tuijotusta ja paikalta poistumisen. Tytön kasvaessa nyrpeys on vaihtunut koppavaan, halveksuvaan nenä pystyssä tapahtuvaan mulkoiluun nojaten roskakatokseen tms. En enää edes viitsi tervehtiä, vaan olen kuin häntä ei olisikaan. Etenkin kun kesällä paljastui, että hän kiusaa lastani aina kun aikuisten silmä välttää.
Kummityttöni, joka täytti kesällä 9-v on myös samanlainen ihmeellinen nyrpistelijä. Olen kirjoittanut hänelle kirjeitä, kysellyt kuulumisia ja lähettänyt kortteja, rahaakin. Mitään ei ole kuulunut takaisin. Tapaan hänet n 3-4 kertaa vuodessa koska asun kaukana. Hänkin on aina hapan ilme naamallaan kaikkia kohtaan. Jos häneltä kysyy jotain, vastaa hän puhuen toiseen suuntaan lyhyestä mutisten ja poistuu paikalta happaman ja loukkaantuneen näköisenä halveksuvasti tuhisten ja mulkoillen. En oikein enää viitsisi kirjoittaa kirjeitä enkä lähettää rahaakaan, koska en saa mitään vastausta. Olisin kuitenkin aidosti kiinnostunut hänen kuulumisistaan.
Nämä tytöt eivät siis tee tätä pelkästään minulle vaan muillekin. Tunnen tietty tyttöjä,jotka ovat mukavia, osaavat vastata kun jutellaan (elleivät ole ujoja ja ujostele). Eivätkä siis suhtaudu muihin kuin muut ihmiset olisivat jotain saastaa. Mietin vaan, onko kyseessä jonkinlainen tempperamentti vai mikä? Kummankin äidit ovat kuitenkin mukavia ja sosiaalisia ihmisiä.