Miksi nykyään vanhemmat antavat lastensa sinutella itseään kuin vertaisiaan?

  • Viestiketjun aloittaja 14 lapsen äiti ov
  • Ensimmäinen viesti
14 lapsen äiti ov
Meillä ainakin on opetettu lapsille heti alusta lähtien, että hyviin tapoihin kuuluu, että nuoremmat ihmiset teitittelevät vanhempia ihmisiä ja erityisen tärkeää on, että lapset teitittelevät aikuisia, myös vanhempiaan. Sillä tavalla he osoittavat kunnioitusta aikuisia kohtaan. Eivät lapset saa kuvitella olevansa samanvertaisia aikuisten kanssa, vaan heidän täytyy ymmärtää se, että aikuiset ovat korkeamassa asemassa kuin lapset. Siksi meillä lapset teitittelevät meitä vanhempia ja heidän kuuluu aina totetta meitä vanhempia ja käyttäytyä meitä kohtaan hyvin. Lapsille kuuluu opettaa, että kun aikuinen määrää jotain, niin lapsen on toteltava, vaikka käsky tai kielto olisikin lapsen mielestä epäoikeudenmukainen. Tuntuu kamalalta nähdä, kuinka lapset kiukuttelevat vanhemmilleen esim. kaupassa, eivät tottele näitä eivätkä osoita kunnioitusta aikusia kohtaan käyttäytymällä hyvin. Erityisen kamalta tuntuu nähdä, kuinka lapset komentelevat vanhempiaan esim. ruokapöydässä huutamalla mm. "leipää" tai "maitoo", jolloin aikuinen antaa lapselle heti leipää tai maitoa. Meillä lapset käyttäytyvät ruokapöydässäkin kiltisti, odottavat aina vuoroaan puhua ja pyytävät kiltisti meiltä vanhemmilta haluamiaan asioita esim. sanomalla "Äiti, olisitteko te niin hyvä ja antaisitte minulle vähän maitoa" tai "Isäkulta, olkaa te niin kiltti ja antakaa minulle vähän leipää".
 
Alkuperäinen kirjoittaja 14 lapsen äiti ov:
Meillä lapset käyttäytyvät ruokapöydässäkin kiltisti, odottavat aina vuoroaan puhua ja pyytävät kiltisti meiltä vanhemmilta haluamiaan asioita esim. sanomalla "Äiti, olisitteko te niin hyvä ja antaisitte minulle vähän maitoa" tai "Isäkulta, olkaa te niin kiltti ja antakaa minulle vähän leipää".
Tikahdun täällä :LOL:
 
Blue
Kannatan hyviä käytöstapoja mutten näin pitkälle vietyjä.

Jo oikeudenmukaisuuskin sanoo että lapsilla on lupa osoittaa vanhempansa olevan väärässä jos näin on ja silloin vanhemman on pyydettävä anteeksi (se on niitä hyviä tapoja).
 
Cairni
Minä en haluaisi mun 5 vuotiaan missään tapauksessa käyttävän sanontoja: olisitteko niin hyvä, taikka olkaa te niin kiltti.

Meillä on opetettu ; saisinko, antaisitko ja tämä on mulle hyvä.

Mä ymmärrän teitittelyn vanhempia ihmisiä kohtaan, mutta mun mielestä on pöyristyttävää ettei vanhemmilla ole niin läheistä suhdetta omiin lapsiinsa että lapset voisi heitä sinutella.
 
..
Mulla oli 70-luvulla sedän vaimo, joka teititteli mun isovanhempia. Sillonki olin ihmeissään. Ei kertakaikkiaan sovi nykyaikaan, toi kasvatustapa menee auttamattomasti hukkaan.
 
Kysynpä vaan
Alkuperäinen kirjoittaja 14 lapsen äiti ov:
Meillä ainakin on opetettu lapsille heti alusta lähtien, että hyviin tapoihin kuuluu, että nuoremmat ihmiset teitittelevät vanhempia ihmisiä ja erityisen tärkeää on, että lapset teitittelevät aikuisia, myös vanhempiaan. Sillä tavalla he osoittavat kunnioitusta aikuisia kohtaan. Eivät lapset saa kuvitella olevansa samanvertaisia aikuisten kanssa, vaan heidän täytyy ymmärtää se, että aikuiset ovat korkeamassa asemassa kuin lapset. Siksi meillä lapset teitittelevät meitä vanhempia ja heidän kuuluu aina totetta meitä vanhempia ja käyttäytyä meitä kohtaan hyvin. Lapsille kuuluu opettaa, että kun aikuinen määrää jotain, niin lapsen on toteltava, vaikka käsky tai kielto olisikin lapsen mielestä epäoikeudenmukainen. Tuntuu kamalalta nähdä, kuinka lapset kiukuttelevat vanhemmilleen esim. kaupassa, eivät tottele näitä eivätkä osoita kunnioitusta aikusia kohtaan käyttäytymällä hyvin. Erityisen kamalta tuntuu nähdä, kuinka lapset komentelevat vanhempiaan esim. ruokapöydässä huutamalla mm. "leipää" tai "maitoo", jolloin aikuinen antaa lapselle heti leipää tai maitoa. Meillä lapset käyttäytyvät ruokapöydässäkin kiltisti, odottavat aina vuoroaan puhua ja pyytävät kiltisti meiltä vanhemmilta haluamiaan asioita esim. sanomalla "Äiti, olisitteko te niin hyvä ja antaisitte minulle vähän maitoa" tai "Isäkulta, olkaa te niin kiltti ja antakaa minulle vähän leipää".
Siis oot sä tältä vuosisadalta? Vai eikö lääkitys ole kohdallaan?
 
ap ov
Neljäs käsky kuuluu näin: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi". Koska Raamattukin käskee lasten kunnioittamaan vanhempiaan, niin lasten kuuluu teititellä aikuisia, myös vanhempiaan eikä lapsi saa siksi myöskään kiukutella tai olla tottelematta aikuisten käskyjä, koska aikuisten sana on lapselle laki!
 

Yhteistyössä