N
nurinperin
Vieras
Erosimme muutamia vuosia sitten 6 vuoden suhteen jälkeen. Loppuosa suhteesta oli varsin myrskyisä ja olimme molemmat masentuneita. Minä yritin jaloilleni, mutta mies ei mielestäni yrittänyt. Totesimme, että olemme toisillemme enemmän taakaksi kuin tueksi ja erosimme. Lapsen vuoksi pidämme yhteyttä usein vaikka aluksi se olikin vain tekstiviestein tapahtuvaa pakollista kommunikointia lapsen asioista. Nyt olen edennyt omassa tilassani ja niin on myös exäni.
Minä olen jopa uusissa naimisissa olemme saaneet kauniin pojan. Mieheni on valtavan kiltti, mukava ja kaikin puolin rakastettava. Nyt olen kuitenkin huomannut sen tosiasian jolta yritin sulkea silmäni. Rakastan edelleen exääni. Ajajttelen häntä joka päivä, useastikin. Nyt juttelemme myös kaikesta maan ja taivaan välillä. Näen hänet sellaisena kuin hän parhaimmillaan oli ja olemme tavanneetkin muutamia kertoja ystävinä.
Viimeinen tapaaminen johti siihen, että päädyin hänen kanssaan samaan sänkyyn. Halusin häntä valtavasti, mutta arvostin samalla hänen herrasmies käytöstään eikä hän yrittänyt lähennellä minua. Piti kainalossaan ja alkoi nukkua puhisemaan. Minulla oli niin lapsellisen turvallinen olo. Itkin silloin hiljaa hänen vierellään, mutta en surusta enkä niinkään ilosta vaan siitä mihin jamaan olen itseni saattanut.
En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Minusta tuntuu, että miestäni kohtaan teen väärin mikäli minulla on näin voimakkaita tunteita exääni. Olen yrittänyt taistella niitä vastaan ja uskonut, että se menee ohi. Toisaalta tiedostan sen, että exäni kanssa en varmaankaan voi uutta suhdetta aloittaa. Pelkään jopa menettäväni molemmat.
Olenko mä nyt ryssinyt mun elämäni. Vai voiko tästä vielä tehdä jonkun järki ja tunnetasolla hyvän ratkaisun.
Minä olen jopa uusissa naimisissa olemme saaneet kauniin pojan. Mieheni on valtavan kiltti, mukava ja kaikin puolin rakastettava. Nyt olen kuitenkin huomannut sen tosiasian jolta yritin sulkea silmäni. Rakastan edelleen exääni. Ajajttelen häntä joka päivä, useastikin. Nyt juttelemme myös kaikesta maan ja taivaan välillä. Näen hänet sellaisena kuin hän parhaimmillaan oli ja olemme tavanneetkin muutamia kertoja ystävinä.
Viimeinen tapaaminen johti siihen, että päädyin hänen kanssaan samaan sänkyyn. Halusin häntä valtavasti, mutta arvostin samalla hänen herrasmies käytöstään eikä hän yrittänyt lähennellä minua. Piti kainalossaan ja alkoi nukkua puhisemaan. Minulla oli niin lapsellisen turvallinen olo. Itkin silloin hiljaa hänen vierellään, mutta en surusta enkä niinkään ilosta vaan siitä mihin jamaan olen itseni saattanut.
En todellakaan tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Minusta tuntuu, että miestäni kohtaan teen väärin mikäli minulla on näin voimakkaita tunteita exääni. Olen yrittänyt taistella niitä vastaan ja uskonut, että se menee ohi. Toisaalta tiedostan sen, että exäni kanssa en varmaankaan voi uutta suhdetta aloittaa. Pelkään jopa menettäväni molemmat.
Olenko mä nyt ryssinyt mun elämäni. Vai voiko tästä vielä tehdä jonkun järki ja tunnetasolla hyvän ratkaisun.