Ex kuoli, minä suren, mies on mustasukkainen

[Särkynyt Lasienkeli]

Sain hiljattain tietää, että entinen miesystäväni on kuollut äkillisesti sairaskohtaukseen. Meillä oli n. 3 vuoden suhde takana, ehdittiin olemaan kihloissakin ja puhumaan jopa lapsista. Suhde päättyi pari vuotta sitten miehen muutettua Lontooseen (minä jäin Suomeen, sillä lukio oli loppusuoralla ja suunnittelin käyväni sen loppuun ennen kuin muutan hänen perässään). Erosimme ystävinä.

Minä luulin, että olin jo päässyt hänestä yli kunnes pam - kuolinuutinen tuli ja kaikki vanhat tunteet tulivat takaisin. Vajaan viikon olen ollut hämmentynyt ja surullinen. Tosin, nyt alkaa jo vähän helpottaa, mutta silti välillä tulee haikea olo ja mietin exääni.

Nykyistä miestäni tilanne rasittaa. Hän toivoisi, että suruaikani menisi pois mahdollisimman pian. Minusta tuntuu, että hän on epävarma siitä, että rakastanko minä häntä ollenkaan vai olenko minä aina vain kaipaillut exääni. Siksi olenkin yrittänyt kätkeä suruni silloin kun mieheni on paikalla.

Tilanne on vaikea, sillä mielessäni pyörii monenlaisia ajatuksia ja muistoja ja tunteita. Rakastin exääni tosi paljon ja hänestä oli vaikea päästä irti. En usko, että ihan heti suruaikani loppuu. (Sitäpaitsi, kai minulla on oikeutta surra.)
Toisaalta, rakastan miestäni enkä tahdo tuottaa hänelle pahaa oloa.

Mitä minun pitäisi tehdä?

 

[himan]

Ei mitään. Näytä tunteesi, äläkä piilottele niitä. Jos nykyinen miehesi ei pysty hyväksymään sinua juuri sellaisena tunteikkaana ihmisenä kuin olet, anna hänen mennä. On aivan luonnollista, että tunteita on myös entisiä kumppaneita kohtaan, varsinkin jos on rakastanut heitä paljon. Aikuiset, järkevät ihmiset pystyvät hyväksymään kumppaninsa menneisyyden. Sinulla on oikeus surra juuri niin kauan kuin itse tahdot.

 

[höh]

On sulla oikeus surra!! Miehes ei nyt näe asiaa sinun kannaltasi, tuijottaa omaa napaa. Vaikka ymmärrän häntäkin, ymmärrän että herättää mustasukkaisuutta miehessä, silti sen pitäis antaa sun surra rauhassa ja tukea sua.

 

[karoline76]

kerrot ihan ensin miehellesi mitä tunnet ja miten suret... ei se sureminen ole omalta nykyiseltäsi mieheltä mistään pois.... tietenkin olet ihminen ja suret ihmistä joka on ollut sinulle olemassa ennen ja sydämmessäsi muistona tietenkin.... miehesi ei voi ymmärtää tuskaasi ennen kuin kerrot sen hälle... kyllä hää tietää sisimmissään et olet hänen nykyään ja rakastat häntä.....

 

[vieras]

Suret ja josko miehesi ei sitä ymmärrä niin väärä mies on sinulle. Miten voi olla mustasukkainen kuolleelle?

 

[joo]

mun mieheni ihmetteli kanssa, kun mä surin exää eromme jälkeen. Oltiin seurusteltu 11 vuotta. Joskus joku musiikki toi mieleen exän ja musitoja erilaisista tilanteista ja kyyneleet valuen yritin olla kuin ei mitään. Mutta ei sille surulle voi mitään, aika vain parantaa. Mutta ei kannata jäädä kiinnikään siihen suruun - vaan katsoa elämää eteenpäin ja nauttia uudesta kumppanistasi.

 

[ap]

Kai sekin vaikuttaa asiaan, että mies ei ole mitään samankaltaista ikinä joutunut kokemaan.

 

[ninaTT]

Voit ehkä yrittää selittää, että suret häntä ystävänä. Tehän erositte ystävinä.

Ihan varmasti minäkin surisin jos joku existä kuolis. Sellasia me ihmiset ollaan. Toisaalta ymmärrän miestäsi, hän ei voi lukea sydäntäsi ja nähdä tunteitasi. Ehkä tuntuu erityisen pahalta, että erosit exästäsi tavallaan sen takia, että hän muutti pois, ei siksi ettei suhteenne toiminut. Tai näin miehesi saattaa sen nähdä.

 

[ap]

En tiedä sitten, kuinka kovasti asiaan vaikuttaa se, ettemme sitten exän kanssa olleet yhteyksissä pariin vuoteen. Luulin tosiaankin, että kaikki tunteet häntä kohtaan olivat hävinneet.

Olihan meillä suhteellisen karikkoista jo ennen exän Lontooseen muuttoa. Ja erityisesti eron jälkeen. Itseasiassa me pidettiin exän kanssa vielä silloin yhteyttä, kun aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa. Se, että pidin yhteyttä exään, kiristi välejämme jo silloin. Exällä oli tapana härnätä minua ja minä herkkänä ihmisenä ärsyynnyin helposti. Katkaisin yhteyden exään sen jälkeen, kun sain tietää olevani raskaana ja koin exän enemmän stressitekijänä silloin kuin ystävänä, jolle voi jutella.

Onko mies sitten harmissaan siitä, että minä olen surullinen ja hän ei voi auttaa, en tiedä. Yleensäkin tuntuu olevan, että silloin kun minä oon masentunut, hän tulee masentuneeksi.