Miksi minä olen huono äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
se, ettet "osaa" olla lapsen kanssa, tai et siitä nauti, ei tee susta huonoa äitiä. sen sijaan se, ettei sua kiinnosta, miksi näin on, tai et yritä siihen mitenkään vaikuttaa, tekee.

olen melko lailla samaa mieltä, vaikka vierastan sanontaa "huono äiti". suosittelen oikeasti sulle ap terapiaa, että saisit selvitettyä miksi sua ei oma lapsi kiinnosta. se ei nimittäin kuulosta normaalilta. oletko saanut lapsen tosi nuorena? ehkä syy on siinä että sulla oli vielä oma nuoruus niin pahasti kesken?
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kirjotteletko sinä humalassa ap?

En kirjoittele, en vaan jaksa korjata typoja kun ei ole tarvetta näyttää teille että osaan kirjoittaa. Pystyn kyllä siihen jos tarve on. Niin ja poika on 5v kun joku sitä kyseli.

Siis POIKASI on 5-vuotias. Sen ikäinen osaa kyllä jo tehdä vaikka mitä.

Mitä sä teet niiden kavereidesi kanssa?

monet käy kahvilla - no 5 vuotiaankin kanssa voi käydä kahvilla. Lapsi ei ehkä kahvia juo, mutta voisi ottaa vaikka mehua tai limsaa. Sitten ostatte vaikka kimpassa jonkun ison pullan tai sämpylän ja pistätte puoliksi.

Torilla - menkää torille ostaan tuoreita vihanneksia tai katsomaan mitä kaikkea sielllä on myynnissä. valitkaa yhdessä raaka-aineet illan tai seuraavan päivän ruokaan.

pelaatko kortia kavereiden kanssa - kyllä 5 vuotias jo osaa pelata ainakin joitain korttipelejä. tai ainakin oppii nopeasti kun jaksat hiukan opettaa. - meidän 5v. tykkää tosi paljon ristinollasta - kesällä sitä voi pelata vaikka parkkipaikalla liiduilla. talvella sisällä.

tykkäätkö mistään museoista? 5-vuotias osaa jo olla ja käyttäytyä suhteellisen hyvin (ainakin jos hiukan "uhkaa, lahjoo ja kiristää")

Oikeasti älä ala-arvioi lapsesi taitoja. Kunhan keksitte jonkun kivan yhtesen jutun niin eiköhän se ala siitä luistamaan!

Mutta muista kun tilanne on ilmeisesti karannut melkolailla käsistä niin nyt joudut kyllä tekemään tosi paljon hommia sen eteen, että onnistut tai onnistutte. Lapsesi saattaa aluksi reagoida hiukan huonosti koska muistaa sinun väliinpitämättömät tunteet häntä kohtaan. Mutta alkaa kuitenkin pian uudestaan luottamaan sinuun=ÄITIINSÄ!

TSEMPPIÄ!
 
Onhan mullakin ollut sellaisia äiti tunteita joskus, viime kesänöä oltiin pojan kans sukuhäissä ja pojalla oli sellainen ihana puku päällä siis niin syötävän söpö oli että tunsin kyllä ylpeyttä pojasta ja meillä oli ihan kivaakin yhdessä. mutta entäs arkena sitten kun poika kiukuttelee, juoksee jossain naama sotkussa ja mölisee turhia niin miten ihmeessä siitöä silloin voi olla ylpeä ja ajatella että ihanaa tuo on minun poika, ei kukaan varmaan voi siis teeskennellähöän moni osaa minua paremmin mutta se todellinen tunne tulee varmaan muillakin vain silloin kun lapsi käyttäytyy hyvin tai näyttää söpöltä. tai mistä minä tiedän, tuntuu vaan ettei se se rakkaus muillakaan niin ruusuista ole mitä täältäkin saa lukea.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kirjotteletko sinä humalassa ap?

En kirjoittele, en vaan jaksa korjata typoja kun ei ole tarvetta näyttää teille että osaan kirjoittaa. Pystyn kyllä siihen jos tarve on. Niin ja poika on 5v kun joku sitä kyseli.

Siis POIKASI on 5-vuotias. Sen ikäinen osaa kyllä jo tehdä vaikka mitä.

Mitä sä teet niiden kavereidesi kanssa?

monet käy kahvilla - no 5 vuotiaankin kanssa voi käydä kahvilla. Lapsi ei ehkä kahvia juo, mutta voisi ottaa vaikka mehua tai limsaa. Sitten ostatte vaikka kimpassa jonkun ison pullan tai sämpylän ja pistätte puoliksi.

Torilla - menkää torille ostaan tuoreita vihanneksia tai katsomaan mitä kaikkea sielllä on myynnissä. valitkaa yhdessä raaka-aineet illan tai seuraavan päivän ruokaan.

pelaatko kortia kavereiden kanssa - kyllä 5 vuotias jo osaa pelata ainakin joitain korttipelejä. tai ainakin oppii nopeasti kun jaksat hiukan opettaa. - meidän 5v. tykkää tosi paljon ristinollasta - kesällä sitä voi pelata vaikka parkkipaikalla liiduilla. talvella sisällä.

tykkäätkö mistään museoista? 5-vuotias osaa jo olla ja käyttäytyä suhteellisen hyvin (ainakin jos hiukan "uhkaa, lahjoo ja kiristää")

Oikeasti älä ala-arvioi lapsesi taitoja. Kunhan keksitte jonkun kivan yhtesen jutun niin eiköhän se ala siitä luistamaan!

Mutta muista kun tilanne on ilmeisesti karannut melkolailla käsistä niin nyt joudut kyllä tekemään tosi paljon hommia sen eteen, että onnistut tai onnistutte. Lapsesi saattaa aluksi reagoida hiukan huonosti koska muistaa sinun väliinpitämättömät tunteet häntä kohtaan. Mutta alkaa kuitenkin pian uudestaan luottamaan sinuun=ÄITIINSÄ!

TSEMPPIÄ!

Kiitos tästä viestistä, olet varmaan ainoa joka edes yrittää auttaa.
 
et sinä ap täältä mitään apua saa.apua saat jostain joka tarjoaa terapiaa.se että joku kirjottelee mukavia sulle,tuskin loppujen lopuksi auttaa yhtään mitään jos pohjimmainen ajatus sulla kuitenkin on,että et halua olla lapsesi kanssa.sä menetät niin paljon kun et ole poikasi kanssa.5-vuotiaat on loistavanikäistä seuraa joten opettele olemaan lapsesi kanssa ja näytä hänelle että välität ja rakastat.anna hänen tutustua äitiinsä
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
et sinä ap täältä mitään apua saa.apua saat jostain joka tarjoaa terapiaa.se että joku kirjottelee mukavia sulle,tuskin loppujen lopuksi auttaa yhtään mitään jos pohjimmainen ajatus sulla kuitenkin on,että et halua olla lapsesi kanssa.sä menetät niin paljon kun et ole poikasi kanssa.5-vuotiaat on loistavanikäistä seuraa joten opettele olemaan lapsesi kanssa ja näytä hänelle että välität ja rakastat.anna hänen tutustua äitiinsä

mä olin myös ihan tosissani enkä kettuillut kun sanoin että harkitse oikeasti terapiaa. itsellä on siitä kokemusta (tosin eri aiheen takia) ja apu oli suuri. kynnys lähteä oli erittäin suuri, mutta kiitän itseäni siitä todella että sen tein. ja sekä sinä itse että lapsesi varmasti kiittäisitte sinua myöhemmin jos tekisit sen nyt.

ja sen vielä haluaisin sulle sanoa, että ei muakaan aina poikani leikit jaksa innostaa ja tavallaan teeskentelen kun leikin hänen kanssaan vaikka tekisin mieluummin sillä hetkellä jotain muuta. mutta se on eri asia kuin se, että rakastan lastani ja haluan olla hänen lähellään ja turvanaan ja kotona samaan aikaan kuin hän vaikka en koko ajan hänen kanssaan leikkisikään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja honey:
Ap, et vastannut;

saitko lapsesi tosi nuorena ???

21 täytin että en nyt niin nuorena. kaikki alkoikin ihan hyvin mutta kai se jatkuva äitiys siis se imetys ja muut väsytti että sitten kun vihdoin pääsin pois kotoa ja mies pystyi hoitaa poikaa niin minähän otin kaiken sen takaisin mistä olin jäänyt paitsi. Ehkä minussa ei vaan sellaista geeniä ole että elämä saa loppua lapsen tuloon, ei se elämä sopinut mulle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jo on:
Alkuperäinen kirjoittaja honey:
Ap, et vastannut;

saitko lapsesi tosi nuorena ???

niin juu tästä päästään ovelasti taas siihen miten nuorena ei pitäisi hankkia lapsia..ei se ikä aina kaikkea tee..


No justiinsa niin. Oleta sinä rauhassa.
Ihan mielenkiinnosta kysyin kun tosiaan tuntuu että ap:lta on jäänyt sitä omaa elämää elämättä ennen lapsia.
Olisikohan siinä syy miksi ap tuntee niin kuin nyt tuntee?

 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Onhan mullakin ollut sellaisia äiti tunteita joskus, viime kesänöä oltiin pojan kans sukuhäissä ja pojalla oli sellainen ihana puku päällä siis niin syötävän söpö oli että tunsin kyllä ylpeyttä pojasta ja meillä oli ihan kivaakin yhdessä. mutta entäs arkena sitten kun poika kiukuttelee, juoksee jossain naama sotkussa ja mölisee turhia niin miten ihmeessä siitöä silloin voi olla ylpeä ja ajatella että ihanaa tuo on minun poika, ei kukaan varmaan voi siis teeskennellähöän moni osaa minua paremmin mutta se todellinen tunne tulee varmaan muillakin vain silloin kun lapsi käyttäytyy hyvin tai näyttää söpöltä. tai mistä minä tiedän, tuntuu vaan ettei se se rakkaus muillakaan niin ruusuista ole mitä täältäkin saa lukea.

Jos toi puketuminen ja vaatteet on sulle tärkeitä niin aloittakaa niistä. Tehkää yhdessä kutsut ja kutsutte teidän perheen pukujuhliin.

- kutsut teette esim vesiväreillä hienolle värilliselle paperille.

- sitten tärkein eli puvun valinta. kerrot pojalle, että on tärketä juhlat ja juhlissa kuten viime kesänä pukeudutaan hienosti. Arvostelette toinen toistanne ja vaatteita. Annan pojan vaikka soivttaa joitain sinun vaatteita ja sovita sinä hänen. Jos vähän pelleilette ja "leikitte" niin hänkin voi innsotua vaatteista. Kaikki lapset eivät tykkää vaatteista tai svoittamisesta. Mutta voihan siihenkin tottua tai siitä innsotua jos sen vaikka aloittaa leikin kautta.

kun olette vaatteet valinneet, valitsette yhdessä tarjoilun. joko menette ydhessä kaupasta ostamaan tai sitten teette yhdessä. Molemmat saa valita jonkun tarjottavan, niin ja isä saa auttaa tai sitten isä voi olla kutsuvieras. hei tehän voisitte yhdessä valita isän juhlavaatteet - katsotte mikä sopii teidän vaatteiden kanssa yhteen -samaa väriä kaikille.

Sitten pidätte ne kutsut ja olette koko perhe yhdessä koolla.

no joo sovella vähän teidän perheen mukaan. Mutta ideana, että koitatte keksiä jtain uutta ja leikin ei aina tarvitse olla perinteistä auto ja lego leikkejä. Lasten kanssa voi leikkiä myös ihan "aikuisten juttuja" titenkin ottaen huomioon, että se lapsi on kuitenkin lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
et sinä ap täältä mitään apua saa.apua saat jostain joka tarjoaa terapiaa.se että joku kirjottelee mukavia sulle,tuskin loppujen lopuksi auttaa yhtään mitään jos pohjimmainen ajatus sulla kuitenkin on,että et halua olla lapsesi kanssa.sä menetät niin paljon kun et ole poikasi kanssa.5-vuotiaat on loistavanikäistä seuraa joten opettele olemaan lapsesi kanssa ja näytä hänelle että välität ja rakastat.anna hänen tutustua äitiinsä

mä olin myös ihan tosissani enkä kettuillut kun sanoin että harkitse oikeasti terapiaa. itsellä on siitä kokemusta (tosin eri aiheen takia) ja apu oli suuri. kynnys lähteä oli erittäin suuri, mutta kiitän itseäni siitä todella että sen tein. ja sekä sinä itse että lapsesi varmasti kiittäisitte sinua myöhemmin jos tekisit sen nyt.

ja sen vielä haluaisin sulle sanoa, että ei muakaan aina poikani leikit jaksa innostaa ja tavallaan teeskentelen kun leikin hänen kanssaan vaikka tekisin mieluummin sillä hetkellä jotain muuta. mutta se on eri asia kuin se, että rakastan lastani ja haluan olla hänen lähellään ja turvanaan ja kotona samaan aikaan kuin hän vaikka en koko ajan hänen kanssaan leikkisikään.

Mutta kun ei minussa ole mitään vikaa siis muidenkaan ihmisten silmissä, olen iloinen ja menevä, masennun vaan jos olen kauan kotona. En oikein ymmärää miksi minun pitäisi olla niin kuin suurin osa äideistä, koska elämä on nyt mulle antoisampaa. Ärsyttää vaan täältä aina lukea kuinka on huono äiti jos vaikka harrastaa, miksi sen lapsen kans pitää olla jos se harrastus kiinnostaa enemmän. Ei se lapsikaan varmaan aikuisena ole sitä mieltä että minun olis pitänyt olla kotona ja haikailla jotainb muuta.
 
Tiedätkö, jos vaivautuisit tutustumaan omaan poikaasi, saattaisit huomata kuinka ihana ja valloittava pieni miehenalku sinulla on! Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata kantaa vastuunsa. elämä vaan ei aina oo pelkästään kivaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja niin:
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Onhan mullakin ollut sellaisia äiti tunteita joskus, viime kesänöä oltiin pojan kans sukuhäissä ja pojalla oli sellainen ihana puku päällä siis niin syötävän söpö oli että tunsin kyllä ylpeyttä pojasta ja meillä oli ihan kivaakin yhdessä. mutta entäs arkena sitten kun poika kiukuttelee, juoksee jossain naama sotkussa ja mölisee turhia niin miten ihmeessä siitöä silloin voi olla ylpeä ja ajatella että ihanaa tuo on minun poika, ei kukaan varmaan voi siis teeskennellähöän moni osaa minua paremmin mutta se todellinen tunne tulee varmaan muillakin vain silloin kun lapsi käyttäytyy hyvin tai näyttää söpöltä. tai mistä minä tiedän, tuntuu vaan ettei se se rakkaus muillakaan niin ruusuista ole mitä täältäkin saa lukea.

Jos toi puketuminen ja vaatteet on sulle tärkeitä niin aloittakaa niistä. Tehkää yhdessä kutsut ja kutsutte teidän perheen pukujuhliin.

- kutsut teette esim vesiväreillä hienolle värilliselle paperille.

- sitten tärkein eli puvun valinta. kerrot pojalle, että on tärketä juhlat ja juhlissa kuten viime kesänä pukeudutaan hienosti. Arvostelette toinen toistanne ja vaatteita. Annan pojan vaikka soivttaa joitain sinun vaatteita ja sovita sinä hänen. Jos vähän pelleilette ja "leikitte" niin hänkin voi innsotua vaatteista. Kaikki lapset eivät tykkää vaatteista tai svoittamisesta. Mutta voihan siihenkin tottua tai siitä innsotua jos sen vaikka aloittaa leikin kautta.

kun olette vaatteet valinneet, valitsette yhdessä tarjoilun. joko menette ydhessä kaupasta ostamaan tai sitten teette yhdessä. Molemmat saa valita jonkun tarjottavan, niin ja isä saa auttaa tai sitten isä voi olla kutsuvieras. hei tehän voisitte yhdessä valita isän juhlavaatteet - katsotte mikä sopii teidän vaatteiden kanssa yhteen -samaa väriä kaikille.

Sitten pidätte ne kutsut ja olette koko perhe yhdessä koolla.

no joo sovella vähän teidän perheen mukaan. Mutta ideana, että koitatte keksiä jtain uutta ja leikin ei aina tarvitse olla perinteistä auto ja lego leikkejä. Lasten kanssa voi leikkiä myös ihan "aikuisten juttuja" titenkin ottaen huomioon, että se lapsi on kuitenkin lapsi.

Ihan hyvä idea varmaan jos mulla vähääkään kiinnostais. Mutta en jaksai noin pitkään teeskennellä, en minä halua kehittää mitään juhlaa jos tiedän että se on sitten ainoa kerta jolloin äiti oli äiti. Siis vaikea selittää, mutta en halua antaa pojalle sellaista kuvaa että hänellä on nyt sellainen tavisäiti jos en pysty sitä olemaan aina, sitten hän ehkä osais verrata ja ajattelis minut huonona,nyt kun hän ei paremmasta tiedä niinb pitää minua hyvänä äitinä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Mutta kun ei minussa ole mitään vikaa siis muidenkaan ihmisten silmissä, olen iloinen ja menevä, masennun vaan jos olen kauan kotona. En oikein ymmärää miksi minun pitäisi olla niin kuin suurin osa äideistä, koska elämä on nyt mulle antoisampaa. Ärsyttää vaan täältä aina lukea kuinka on huono äiti jos vaikka harrastaa, miksi sen lapsen kans pitää olla jos se harrastus kiinnostaa enemmän. Ei se lapsikaan varmaan aikuisena ole sitä mieltä että minun olis pitänyt olla kotona ja haikailla jotainb muuta.

sun itsesi kannalta asiassa ei varmaankaan ole ongelmaa, mutta pelkään vaan sitä että lapsesi kannalta tämä saattaa olla isokin ongelma. tosin en tietenkään tilanteestanne tiedä tarpeeksi, mutta lapset on yleensä todella herkkiä ja haavoittuvaisia vanhempiin liittyvissä asioissa.
 
Todennäköisesti lapsesi huutaa ja mölisee kotona, koska se on lapsien tapa hakea huomiota. On toki mahdollista, että takana on neurologinen ongelma. Perhe- ja kasvatusneuvolassa käynti voisi olla hyväksi. Siellä sinua osataan opastaa kasvatusasioissa parhaiten.

Ihan alkuun voitte vaikka käydä piipahtamassa kirjastossa ja lue lapselle kirjoja sohvalla. Leipokaa jotain yhdessä. Kaupasta saa valmiita jauhoseoksia, joihin tarvii lisätä vain neste, tai osta pakastetaikinaa. Nopeasti herkkuja teille molemmille. Vie lapsi leikkipuistoon. Samalla voit puhella puhelimessa kaverin kanssa tai sopia treffit leikkipuistoon. 5-v. pitää puuhavihkojen tekemisestä, siis ei vain värityskirjoja vaan tehtäväkirjoja. Osta sellaisia. Samalla voit lukea lehteä ja juoda kahvia vieressä, kun lapsi välillä kysyy neuvoa tehtävien tekemiseen. Leikkiessä esim. legoilla tms. riittää usein kun vain istuu vieressä ja välillä kommentoi jotain. Palapelit ovat kivaa puhaa yhdessä. Puhu tällöin ajatuksesi ääneen, niin lapsi oppii nopeasti tekemään vaikeitakin pelejä. Käsinuket, ongintaleikki, askartelu, vesiväreillä maalaminen on myös 5-vuotiaasta mukavaa. Riittää kun hankit välineet ja vähän opastat alkuun. Kokeile myös jumpata lapsen kanssa, tai tanssia. Videoita katsellessa voit istua lapsen vieressä ja vaikka lukea itse jotain, sekin on lapselle läheisyyttä.

Äidiksi ei tulla, vaan äidiksi kasvetaan. Lapsi kasvattaa sinut äidiksi, jos annat hänelle siihen mahdollisuuden ja aikaasi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Kiitos tästä viestistä, olet varmaan ainoa joka edes yrittää auttaa.

Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Mutta kun ei minussa ole mitään vikaa

no mitä ihmeen apua sä sit tarttet, jos kerran oot tilanteeseen tyytyväinen.? jos sun ainoa harmi tosta tilanteesta on kaksplussan kommenteista tuleva ärsytys, niin jatka samaan malliin, kun sussa ei kerran vikaa ole.

jos kuitenkin sattuisit myöntämään, että tilanne on jotenkin huolestuttava, suosittelen ottamaan yhteyttä perheneuvolaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Alkuperäinen kirjoittaja honey:
Ap, et vastannut;

saitko lapsesi tosi nuorena ???

21 täytin että en nyt niin nuorena. kaikki alkoikin ihan hyvin mutta kai se jatkuva äitiys siis se imetys ja muut väsytti että sitten kun vihdoin pääsin pois kotoa ja mies pystyi hoitaa poikaa niin minähän otin kaiken sen takaisin mistä olin jäänyt paitsi. Ehkä minussa ei vaan sellaista geeniä ole että elämä saa loppua lapsen tuloon, ei se elämä sopinut mulle.


T-a-v-a-l-l-a-a-n ymmärrän sinua.

Itseni ärsyttää myös oletus, että oma elämä loppuu kun saa lapsia, siitä varoiteltiin jo raskausaikana. Päätin jo silloin että haluan säilyttää myös sen oman elämän, ulkonäön, omia menoja, kavereita ja olla yhä nuori enkä rupsahtanut äiti-ihminen joka on kiinnostunut vaan vaippamerkeistä.

Nyt kun lapsi on olemassa, on ollut aika shokeeraavaa huomata miten totaalisesti hän vaatii huomiota.. Eikä minuakaan todellakaan hänen leikkinsä läheskään aina kiinnosta, kunhan kulutan aikaa hänen kanssaan.

Mutta. Lapsi toi tullessaan myös sellaisen rakkauden tunteen, jota en osannut kuvitella etukäteen. Olen huikean onnellinen kaikista pienistäkin häneen liittyvistä asioista ja täytyy myöntää - lapsesta on tullut se maailman tärkein asia. Olen yhä kiinnostunut ulkonäöstäni, käyn ulkona ja tapaan ystäviäni usein - mutta lapseni on aina elämässä etusijalla.

Joku suositteli sinulle terapiaa, ehkä se olisi ihan hyvä vaihtoehto. Selvästi tunnet itsekin huonoa omaa tuntoa kun kirjoitat tänne aiheesta. Lapsi on herkkä ja vaistoaa kyllä mitä tunnet häntä kohtaan. Keneltä hän saa tuntea hellyyttä, läheisyyttä aitoa rakkauden tunnetta ja miten hän oppii itse tuntemaan niitä tunteita kun hänellä ei ole ketään kuka niitä opettaa? Ihmisen tärkein sosiaalinen kontakti on se ensimmäinen kontakti. Tiedossa on suuria vaikeuksia kunhan lapsesi pääsee murrosikään.....!!!

Tsemppiä ja mieti itse tilannettasi uudestaan.. lapsen kannalta. Tee asialle jotain ennen kuin on liian myöhäistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja honey:
Lapsi on herkkä ja vaistoaa kyllä mitä tunnet häntä kohtaan. Keneltä hän saa tuntea hellyyttä, läheisyyttä aitoa rakkauden tunnetta ja miten hän oppii itse tuntemaan niitä tunteita kun hänellä ei ole ketään kuka niitä opettaa? Ihmisen tärkein sosiaalinen kontakti on se ensimmäinen kontakti. Tiedossa on suuria vaikeuksia kunhan lapsesi pääsee murrosikään.....!!!

Tsemppiä ja mieti itse tilannettasi uudestaan.. lapsen kannalta. Tee asialle jotain ennen kuin on liian myöhäistä.

tätä juuri yritin sanoa mutten osannut. olen TÄYSIN samaa mieltä! etenkin kun sanoit että isäkään ei ole erikoisen kiinnostunut lapsesta mutta teeskentelee sinua paremmin (tai jotakin sinne päin).
 
Sanokaa mistä saan sen halun tehdä asialle jotain, siis tekisin jos se onnistuis sormia napsuattamalla mutta kaikki ehdotukset vaatii niin paljon työtä. Kuvitelkaa tilanne vaikka niin että minä sanoisin teille etteä hakautukaa terapiaan jotta tulisitte paremmin toimeen naapurinne kanssa, niin ei se niin helpolta tuntuis kun on oikeastaan aivan sama paraneeko ne välitä tai ainakin vaatii liikaa että jaksais yrittää. Ehkä kukaan ei enää tajua, haluaisin lapsell hyvää niin kuin kaikille ihmisille mutta en välttämättä niin paljon että jaksaisin muuttaa koko elämääni, olikohan tuon nyt liian rumasti sanottui.
 
Eihän sun koko elämääs tarviikaan muuttaa, siitä pitää vaan antaa vähän enemmän sille pojalle.
Työtähän se vaatii, mutta jos todella haluat muuttua, niin kyllä se sen vaivan maksaa.
Tsemppiä :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Sanokaa mistä saan sen halun tehdä asialle jotain, siis tekisin jos se onnistuis sormia napsuattamalla mutta kaikki ehdotukset vaatii niin paljon työtä. Kuvitelkaa tilanne vaikka niin että minä sanoisin teille etteä hakautukaa terapiaan jotta tulisitte paremmin toimeen naapurinne kanssa, niin ei se niin helpolta tuntuis kun on oikeastaan aivan sama paraneeko ne välitä tai ainakin vaatii liikaa että jaksais yrittää. Ehkä kukaan ei enää tajua, haluaisin lapsell hyvää niin kuin kaikille ihmisille mutta en välttämättä niin paljon että jaksaisin muuttaa koko elämääni, olikohan tuon nyt liian rumasti sanottui.

Mietin aikaisemmin, että oletko vajaa älyltäsi vai masentunut. Tämän kommentin jälkeen olen varma, että sulla on masennus, mutta et itse sitä ymmärrä. Se on aika yleistä. Siispä minäkin liityn terapiaa huutavien kuoroon. Ponnistele sinne vielä kun voit, ettei sinua viedä kohta pakkohoitoon. Tuo "hälläväliä"-asenne ei ole normaalia. Viettääkö lapsi aikaa isovanhempien tms. seurassa? Joku muu läheinen aikuinen olisi lapselle tarpeen, jos sinä et HALUA kiinnostua lapsestasi. Miten olisi sijaisperhe tai tukiperhe? Lapsi tarvitsee rakkautta, ja sinä et halua antaa sitä hänelle. Jos haluaisit, olisit valmis muuttamaan itseäsi ja ajatteluasi. Kuulostaa siltä, että et ole itse koskaan kokenut/saanut rakkautta, et tiedä mitä se merkitsee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja harmaana:
Sanokaa mistä saan sen halun tehdä asialle jotain, siis tekisin jos se onnistuis sormia napsuattamalla mutta kaikki ehdotukset vaatii niin paljon työtä. Kuvitelkaa tilanne vaikka niin että minä sanoisin teille etteä hakautukaa terapiaan jotta tulisitte paremmin toimeen naapurinne kanssa, niin ei se niin helpolta tuntuis kun on oikeastaan aivan sama paraneeko ne välitä tai ainakin vaatii liikaa että jaksais yrittää. Ehkä kukaan ei enää tajua, haluaisin lapsell hyvää niin kuin kaikille ihmisille mutta en välttämättä niin paljon että jaksaisin muuttaa koko elämääni, olikohan tuon nyt liian rumasti sanottui.

tiedätkö mitä, oon ihan varma, että jos haet tilanteeseen apua, opit tuntemaan lastasi ja nauttimaan hänen seurastaan siten, ettei se enää tunnu miltään liialta yrittämiseltä. et sä joudu koko elämääsi muuttamaan, tai muuttamaan ehkä, muttet mistään tärkeästä luopumaan. mutta jos et muuta mitään, minkälainen elämä lapsellasi on?

toi tilanne kuulostaa lapselle todella pahalta. mieti, jos sinuakin "jaksettaisiin" vain pakosta, teeskenneltäisiin seurassasi ja kokoajan haluttaisiin vain muualle pois.

hae sitä apua, on kyse pienen ihmisen koko elämästä!
 

Yhteistyössä