Miksi mies pettää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja IS
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

IS

Vieras
OSA 1

1. 48 prosenttia miehistä kertoi pettämisen johtuneen emotionaalisesta tyhjiöstä. Toisin sanoen myytti siitä, että miehet pettäisivät vain saadakseen seksiä, on murrettu. Vain 8 prosenttia miehistä kertoi seksin olleen pääsyy pettämiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että miehet ovat tunteilla toimivia yksilöitä siinä missä naisetkin, ja vaikka he eivät sitä välttämättä kerrokaan, hekin tarvitsevat tukea ja halin silloin tällöin.



2. Kaksi kolmesta miehestä tunsi syyllisyyttä pettämisen jälkeen. Toisin sanoen, pettävät miehet eivät yleensä ole tunteettomia idiootteja - päinvastoin 68 prosenttia pettäjistä ei ollut edes ajatellut pettävänsä naistaan koskaan ja lähes jokainen olisi halunnut tehdä tapahtuneen tekemättömäksi. Joten, pelottavana yhteenvetona voidaankin sanoa, että vaikka miehesi vannoisi äitinsä kautta, ettei petä sinua ikinä, se on silti mahdollista.



3. 77 prosentilla pettävistä miehistä on hyvä ystävä, joka pettää myös. Hengailu sellaisten ystävien kanssa, jotka pettävät, saattavat toimia miehelle alitajuisena oikeutuksena tehdä itse samoin. "Sehän on hyvä tyyppi, ilmeisesti parhaillekin sattuu vahinkoja.." ja niin edelleen. Jos tiedät miehesi hengailevan kavereiden kanssa, jotka pettävät, kannattaa pitää huoli, etteivät he eksy esimerkiksi porukalla yökerhoon.

OSA 2

1. 40 prosenttia pettäjistä tapasi toisen naisen työpaikallaan. Yleensä nainen, jonka kanssa miehellä on salasuhde, palvoo tai ylistää miestä ja arvostaa hänen saavutuksiaan. Siksi olisikin syytä antaa painoarvoa kehuille myös kotona. Jos miehesi alkaa kertoa enemmän naispuolisesta työkaveristaan kuin miespuolisista, ole valppaana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän pettäisi sinua, vaan kertoo ennemminkin hyvästä kemiasta miehesi ja hänen työkaverinsa välillä. Keskustele miehesi kanssa, jos asia sinua häiritsee ja sopikaa pelisäännöistä.

2. Vain 12 prosenttia pettäjistä piti rakastajatartaan fyysisesti vaimoaan viehättävämpänä. Toisin sanoen mies ei ajaudu pettämään, koska ajattelisi saavan parempaa seksiä paremman näköiseltä naiselta. Yleisimmin miehen pettämisen takana on edelleenkin emotionaalinen tyhjiö. Yleensä toinen nainen saa miehen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi - seksi tulee sen vanavedessä jos tulee. Jos olet huolissasi ja luulet miehesi harkitsevan pettämistä, kiinnitä ensin huomiota rakastavan ja huomioivan parisuhteen tarjoamiseen ja vasta myöhemmin seksiin.

3. Ainoastaan 6 prosenttia pettäneistä miehistä oli tutustunut toiseen naiseen saman päivän tai illan aikana. Itse asiassa 73 prosenttia pettäneistä miehistä oli tavannut toisen naisen vähintään kuukautta aikaisemmin. Se tarkoittaa sitä, että saatat nähdä viitteitä tulevasta ennen kuin mitään edes on tapahtunut. Hän saattaa viettää enemmän aikaa pois kotoa, haastaa enemmän riitaa, hän ei halua enää seksiä - vain muutamia yleisimpiä vihjeitä mainitaksemme. Yleensä nainen haluaa tässä vaiheessa ottaa yhteen miehensä kanssa ja riidellä asiasta, mutta se ei kannata: mies ei varmasti yhdy oletuksiisi hänen toisesta naisestaan, varsinkaan, jos mitään ei ole vielä tapahtunut. Lääkkeeksi tähänkin tilanteeseen sopii edellisten kappaleiden tapaan miehen huomiointi ja rakastaminen ja sen osoittaminen, ei tappelu.
 

Yhteistyössä