Miksi miehet on niin itsekkäitä laiskoja paskoja?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vittuuntunu akka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vittuuntunu akka

Vieras
Mä olen aina päävastuussa KAIKESTA, kuten varmaan aika moni muuki nainen. Miehet on joko töitä tekeviä urasetiä, pleikkaa pelaavia alakoululaisia tai ryyppääviä paskoja, itsekkäitä "mä tarviin omaa aikaa"-kirjan lukijoita/ salilla ramppaajia/auton roplaajia jne. Toki on muutama harvinainen ukkeli (joiden puolisot tod.näk. tulee tähän kommentoimaan), jotka osallistuu tasapuolisesti ja ainakin yrittää olla kuormittamatta puolisoaan tappavaan vitutukseen.

Normaalisti kai tää menee ihan rutiinilla, mut nyt oon ollut todella, todella kipeä viime keskiviikosta, vieläki lähemmäs 39 astetta kuumetta. Mies on normaaliin tapaan narissu kaikesta, huidellu menoissaan ja nyt makaa sängyssä ku itte valvo ties mihin nii että VÄSYTTÄÄ. Voi niin muaki. Ja sattuu. Ja vituttaa. Ja oksettaa.

No. Oma valinta. Mutta tosiaan ymmärrän naisia jotka tappaa puolisonsa. Paljain käsin.
 
  • Tykkää
Reactions: Heartless Bitch
Mihin kategoriaan sun miehesi kuuluu?
Hyvin kirjotettu, osuit asian ytimeen :)
Minkä ikäsiä lapsia teillä on?
Saatko apua esim vanhemmiltasi, jos mies on noin paskahousu? Varmaan kyllä vtuttaisi pyytä apua, syystä että mies ei vaan välitä asioista..

Itsellä helpottu elämä kun palasin töihin (ja nuorin lapsi kasvanut) osaan nyt ottaa kodinhoidonkin rennommin, kun en ole kotona 24/7 katselemassa miten vinossa matot on :) Nuorimman isäkin alkanut vihdoin ottamaan vastuuta lapsesta, ennen ei kuulemma voinut, kun lapsi oli tississä kiinni koko ajan..
 
Se kuuluu kategoriaan "6h koulussa on PAAAALJON" rankempaa ku 8h töissä ja 3h kotitöitä". Joten sit häntä pitää vielä auttaa koulutöissä ku oon saanut lapset (2 ja 4) nukkumaan. On siis jo ihan 30v ja aikaisemmin kuulu kategoriaan "kyllä työ kotiolot voittaa" kunnes tuli tulokseen, että haluaa opiskella.

Molempien perheet asuu kaukana, joten ihan itte saan soppaani lusikoida. :P Erohan oliski mukava kaikille. Pitääki ehdottaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Neljän Äiti
ymmärrän todell hyvin. siis oma mieheni on aina lapset hoitanut 50/50% ja enemmän varmaan viime kuukausina kuin minä(koska olen käynyt iltakoulua,3iltaa viikossa). mutta ne kotityöt!! :kieh: tottakai olen saanut kipeänä levätä,mutta ei se mies ole hoitanut kuin lapset. mikä on ilmeisesti enempi kuin mitä joidenkin miehet.

mutta kyllä muakin silti ärsytti se että kotityöt jäivät mulle, olin siitä välillä todella vihainen.

viiem vuonnakin mies oli kaikki päivät yksin kotona(siis siinä kunnossa kyllä että kotityöt olis voinut tehdä), ja mä oletinkin että jos mulla on 8tunnin päivät,ja mies on kotona yksin tuon ajan, niin tottakai mies tekee lähes kaikki kotityöt!

odotin muutaman viikon,eikä tehnyt yhtään mitään(no siis kaupassa kävi mutta ruoka ei ollut valmiina),mitään kotitöitä ei ollut tehny. kiva ku ite tulee kl16kotiin väsyneenä ja sit piti alkaa vielä laittaa tiskejä yms. kyllä kuule räjähdin ukolle! no tämän jälkeen hän täytti astianpesukoneen 2-3kertaa viikossa! mutta viikonloppuna mä täytin koneen ja tyhjensin 4kertaa, sen kahden päivän aikana.

tosi tasapuolista!! mutta koko vuoden laiska makas kotona, eikä missään vaiheessa alkanut tekee kotitöitä yhtään enempää! kyllä raivostutti :kieh: tiedän tunteesi.

mutta mun mies ei juonut,eikä pelannut kakaroiden pelejä! mä en jaksais katsoa hetkeäkään sellasta lapsellista touhua aikuiselta ihmiseltä että pitäs ränkkää jotain pelejä joka päivä. enkä jaksaisi katsoa myöskään miestä joka juo.
 
Ihan samojen tunteiden kanssa täällä rähisen pääni sisällä. Meillä on lapset 3 ja 4v. ja tuntuu, että mies on se kolmas lapsi, joka on tästä sakista se kaikkein nuorin ja avuttomin. Nyt avaudun ennen ku räjähdän.

Annanpa esimerkin ihan vaikka tästä viikonlopusta. Ensin aamulla kun alan hääräilemään aamupalan kimpussa niin mies menee jääkaapille, ottaa itselleen aamupalaa ja siirtyy pöytään lukemaan lehteä. Kun kysäisen, että "eikös me syödäkkään aamiaista yhdessä" niin mies sanoo "no mä hoidan tän tästä nopeesti alta pois". Sama toistuu kun tullaan kotiin jostain ja lapsilla on nälkä niin mies ei toki laita lapsille vaikka niitä voileipiä ensimmäisenä, vaan oma napa on taas tärkein ja itse pitää saada ensi syödä (vinku lapset ihan miten paljon tahansa siinä vieressä). Mies hoitaa oman ruokailunsa nopeasti pois alta ja jäädään sitten lasten kanssa keskenämme kattamaan pöytää ja syömään.

Kun kysyn, että mitä ruokaa syötäisiin viikonloppuna ja ensi viikolla, voisin sitten tehdä listan ja käytäisiin lasten kanssa kaupassa niin vastaus oli taas se tuttu "no en mä osaa sanoa, mulla on tässä näitä hommia" (lehden lukua tai auton ropaamista). Autotallissa sitten notkutaan koko viikonloppu tekemässä jotain, minkä normaali ihminen tekisi tunnissa. Kaikke tehdään niin hemmetin hitaasti ja antaumuksella, kaikkea pitää pohtia ja pähkäillä ainakin tunti, ennen kuin pystyy tekemään asialle mitään. Kun pyysin, että veisi roskiksen samalla kun lähtee talliin niin vastaus taas normaali "no, tässä on nyt kaikkee muuta, en mä oikein saa otettua sitä". Sitten välillä käydään täällä sisällä kitisemässä jostain ja kävellään pitkin kämppää "mitä tääkin tässä tekee, on se kumma kun ei tavaroita voida laittaa paikoilleen, äh, miten tässä pöydällä on taas jotain muruja, täällä pitäis varmaan siivota, hei onks mulla puhtaita farkkuja?... jne" Ja meillä ei ole edes sekaista, vaan pidetään perussiisteyttä jatkuvasti yllä.

Ruoka kun on tehty ja herra saapuu sisään niin pitää hänen päästä nimenomaan keittiöön pesemään kätensä. Lavuaarissa on sitten paistinpannu likoamassa niin sehän sitten häiritsee niin saakelisti ja sitä pitää viskoa siellä lavuaarissa niin, että saan siivota roiskeet ja laskea sinne uudet vedet kun herra on poistunut keittiöstä. Sitten tullaan pöytään ja huokaillaan kun ei saa lehteä lukea kun syödään (koska lapsetkin haluaa jos isi saa).

Päivällä ei lasten kanssa oikein voi puuhailla kun "mä nyt luen tän hesarin kuukausiliitteen tästä alta pois ku on kesken". Illalla kun alkaisi iltatoimet niin pitää lähteä sitten saunaan ja suihkuun, jossa menee juuri niin kauan, että lapset on syötetty, pesty, sadut luettu ja saatu unille. Sitten istutaan ja möllötetään telkkarin edessä ja kun itse mennään nukkumaan niin pitäisi sitten saada rouvalta vähän "hyvänä pitoa" ja jos ei onnistu niin ollaan niin veristesti loukkaantuneita ja piikitellään kun "ei koskaan saa".

Minä myös vien lapset hoitoon, haen hoidosta, käyn lasten kanssa kaupassa, teen ruuat ja siihen liittyvät muut hommat, pesen pyykit ja lajittelen ne, vahdan lakanat, pyyhin pölyt, imuroin, teen lumityöt (mies tekee ehkä joka viides kerta), pesen itse autoni ja hoidan sen huollot ja muut, jne ja tietenkin maksan puolet perheemme menoista. eli kauheasti ei miehelle jää. No, leikkaa se kesällä nurmikon...

Eihän nää toki ole isoja asioita ja saan olla onnellinen, että mies ei oo esimerkiksi perhettään hakkaava alkoholisti. Mutta näistä pienistä asioista johtuen tunnen olevani todella epäarvoisessa asemassa mieheeni nähden ja hänen jatkuva valittamisensa saa tuntemaan, että mikään mitä teen ei hänelle riitä... ottaa päähän!!!!! kiitos kun sain avautua :)
 
Ihan samojen tunteiden kanssa täällä rähisen pääni sisällä. Meillä on lapset 3 ja 4v. ja tuntuu, että mies on se kolmas lapsi, joka on tästä sakista se kaikkein nuorin ja avuttomin. Nyt avaudun ennen ku räjähdän.

Annanpa esimerkin ihan vaikka tästä viikonlopusta. Ensin aamulla kun alan hääräilemään aamupalan kimpussa niin mies menee jääkaapille, ottaa itselleen aamupalaa ja siirtyy pöytään lukemaan lehteä. Kun kysäisen, että "eikös me syödäkkään aamiaista yhdessä" niin mies sanoo "no mä hoidan tän tästä nopeesti alta pois". Sama toistuu kun tullaan kotiin jostain ja lapsilla on nälkä niin mies ei toki laita lapsille vaikka niitä voileipiä ensimmäisenä, vaan oma napa on taas tärkein ja itse pitää saada ensi syödä (vinku lapset ihan miten paljon tahansa siinä vieressä). Mies hoitaa oman ruokailunsa nopeasti pois alta ja jäädään sitten lasten kanssa keskenämme kattamaan pöytää ja syömään.

Kun kysyn, että mitä ruokaa syötäisiin viikonloppuna ja ensi viikolla, voisin sitten tehdä listan ja käytäisiin lasten kanssa kaupassa niin vastaus oli taas se tuttu "no en mä osaa sanoa, mulla on tässä näitä hommia" (lehden lukua tai auton ropaamista). Autotallissa sitten notkutaan koko viikonloppu tekemässä jotain, minkä normaali ihminen tekisi tunnissa. Kaikke tehdään niin hemmetin hitaasti ja antaumuksella, kaikkea pitää pohtia ja pähkäillä ainakin tunti, ennen kuin pystyy tekemään asialle mitään. Kun pyysin, että veisi roskiksen samalla kun lähtee talliin niin vastaus taas normaali "no, tässä on nyt kaikkee muuta, en mä oikein saa otettua sitä". Sitten välillä käydään täällä sisällä kitisemässä jostain ja kävellään pitkin kämppää "mitä tääkin tässä tekee, on se kumma kun ei tavaroita voida laittaa paikoilleen, äh, miten tässä pöydällä on taas jotain muruja, täällä pitäis varmaan siivota, hei onks mulla puhtaita farkkuja?... jne" Ja meillä ei ole edes sekaista, vaan pidetään perussiisteyttä jatkuvasti yllä.

Ruoka kun on tehty ja herra saapuu sisään niin pitää hänen päästä nimenomaan keittiöön pesemään kätensä. Lavuaarissa on sitten paistinpannu likoamassa niin sehän sitten häiritsee niin saakelisti ja sitä pitää viskoa siellä lavuaarissa niin, että saan siivota roiskeet ja laskea sinne uudet vedet kun herra on poistunut keittiöstä. Sitten tullaan pöytään ja huokaillaan kun ei saa lehteä lukea kun syödään (koska lapsetkin haluaa jos isi saa).

Päivällä ei lasten kanssa oikein voi puuhailla kun "mä nyt luen tän hesarin kuukausiliitteen tästä alta pois ku on kesken". Illalla kun alkaisi iltatoimet niin pitää lähteä sitten saunaan ja suihkuun, jossa menee juuri niin kauan, että lapset on syötetty, pesty, sadut luettu ja saatu unille. Sitten istutaan ja möllötetään telkkarin edessä ja kun itse mennään nukkumaan niin pitäisi sitten saada rouvalta vähän "hyvänä pitoa" ja jos ei onnistu niin ollaan niin veristesti loukkaantuneita ja piikitellään kun "ei koskaan saa".

Minä myös vien lapset hoitoon, haen hoidosta, käyn lasten kanssa kaupassa, teen ruuat ja siihen liittyvät muut hommat, pesen pyykit ja lajittelen ne, vahdan lakanat, pyyhin pölyt, imuroin, teen lumityöt (mies tekee ehkä joka viides kerta), pesen itse autoni ja hoidan sen huollot ja muut, jne ja tietenkin maksan puolet perheemme menoista. eli kauheasti ei miehelle jää. No, leikkaa se kesällä nurmikon...

Eihän nää toki ole isoja asioita ja saan olla onnellinen, että mies ei oo esimerkiksi perhettään hakkaava alkoholisti. Mutta näistä pienistä asioista johtuen tunnen olevani todella epäarvoisessa asemassa mieheeni nähden ja hänen jatkuva valittamisensa saa tuntemaan, että mikään mitä teen ei hänelle riitä... ottaa päähän!!!!! kiitos kun sain avautua :)

Ei jumalauta, nyt käy kyllä ihan hirveesti sääliksi sinua ja lapsiasi!
Minkä takia olet tullaisen "miehen" kanssa?
Itse kestin melko samanlaista sontaa aika kauan, kunnnes sain suuni kunnolla auki ja hain asuntoa. Nyt asiat vähän paremmin. Ja siksi itse en eronnut, kun haluaisin että lapsilla säilyisi tuttu koti ja nuorin saisi tutustua isäänsä kunnolla, mitä erotessa ei olisi tapahtunut..
 
Empä tiedä. Ei mun tuttavapiiriin kuulu yhtäkään kuvailemasi tapaista miestä. Valitsetkohan seurasi hiukkasen väärin?

Nyt kun rupesin miettimään, niin itsekään en tiedä kuin yhden tällaisen tapauksen. Hänkin on ryhdistäytynyt lasten myötä osallistumaan edes lastenhoitoon.
 
Meillä kans näin, Mies oppinut kotona että äiti tekee kaikki kotityöt. Vielä itsekäs luonne päälle niin avot... Selvis vaan mulle liian myöhään, en jaksa enää erorumbaa jos ei oo pakko.
 
Ihan samojen tunteiden kanssa täällä rähisen pääni sisällä. Meillä on lapset 3 ja 4v. ja tuntuu, että mies on se kolmas lapsi, joka on tästä sakista se kaikkein nuorin ja avuttomin. Nyt avaudun ennen ku räjähdän.

Annanpa esimerkin ihan vaikka tästä viikonlopusta. Ensin aamulla kun alan hääräilemään aamupalan kimpussa niin mies menee jääkaapille, ottaa itselleen aamupalaa ja siirtyy pöytään lukemaan lehteä. Kun kysäisen, että "eikös me syödäkkään aamiaista yhdessä" niin mies sanoo "no mä hoidan tän tästä nopeesti alta pois". Sama toistuu kun tullaan kotiin jostain ja lapsilla on nälkä niin mies ei toki laita lapsille vaikka niitä voileipiä ensimmäisenä, vaan oma napa on taas tärkein ja itse pitää saada ensi syödä (vinku lapset ihan miten paljon tahansa siinä vieressä). Mies hoitaa oman ruokailunsa nopeasti pois alta ja jäädään sitten lasten kanssa keskenämme kattamaan pöytää ja syömään.

Kun kysyn, että mitä ruokaa syötäisiin viikonloppuna ja ensi viikolla, voisin sitten tehdä listan ja käytäisiin lasten kanssa kaupassa niin vastaus oli taas se tuttu "no en mä osaa sanoa, mulla on tässä näitä hommia" (lehden lukua tai auton ropaamista). Autotallissa sitten notkutaan koko viikonloppu tekemässä jotain, minkä normaali ihminen tekisi tunnissa. Kaikke tehdään niin hemmetin hitaasti ja antaumuksella, kaikkea pitää pohtia ja pähkäillä ainakin tunti, ennen kuin pystyy tekemään asialle mitään. Kun pyysin, että veisi roskiksen samalla kun lähtee talliin niin vastaus taas normaali "no, tässä on nyt kaikkee muuta, en mä oikein saa otettua sitä". Sitten välillä käydään täällä sisällä kitisemässä jostain ja kävellään pitkin kämppää "mitä tääkin tässä tekee, on se kumma kun ei tavaroita voida laittaa paikoilleen, äh, miten tässä pöydällä on taas jotain muruja, täällä pitäis varmaan siivota, hei onks mulla puhtaita farkkuja?... jne" Ja meillä ei ole edes sekaista, vaan pidetään perussiisteyttä jatkuvasti yllä.

Ruoka kun on tehty ja herra saapuu sisään niin pitää hänen päästä nimenomaan keittiöön pesemään kätensä. Lavuaarissa on sitten paistinpannu likoamassa niin sehän sitten häiritsee niin saakelisti ja sitä pitää viskoa siellä lavuaarissa niin, että saan siivota roiskeet ja laskea sinne uudet vedet kun herra on poistunut keittiöstä. Sitten tullaan pöytään ja huokaillaan kun ei saa lehteä lukea kun syödään (koska lapsetkin haluaa jos isi saa).

Päivällä ei lasten kanssa oikein voi puuhailla kun "mä nyt luen tän hesarin kuukausiliitteen tästä alta pois ku on kesken". Illalla kun alkaisi iltatoimet niin pitää lähteä sitten saunaan ja suihkuun, jossa menee juuri niin kauan, että lapset on syötetty, pesty, sadut luettu ja saatu unille. Sitten istutaan ja möllötetään telkkarin edessä ja kun itse mennään nukkumaan niin pitäisi sitten saada rouvalta vähän "hyvänä pitoa" ja jos ei onnistu niin ollaan niin veristesti loukkaantuneita ja piikitellään kun "ei koskaan saa".

Minä myös vien lapset hoitoon, haen hoidosta, käyn lasten kanssa kaupassa, teen ruuat ja siihen liittyvät muut hommat, pesen pyykit ja lajittelen ne, vahdan lakanat, pyyhin pölyt, imuroin, teen lumityöt (mies tekee ehkä joka viides kerta), pesen itse autoni ja hoidan sen huollot ja muut, jne ja tietenkin maksan puolet perheemme menoista. eli kauheasti ei miehelle jää. No, leikkaa se kesällä nurmikon...

Eihän nää toki ole isoja asioita ja saan olla onnellinen, että mies ei oo esimerkiksi perhettään hakkaava alkoholisti. Mutta näistä pienistä asioista johtuen tunnen olevani todella epäarvoisessa asemassa mieheeni nähden ja hänen jatkuva valittamisensa saa tuntemaan, että mikään mitä teen ei hänelle riitä... ottaa päähän!!!!! kiitos kun sain avautua :)

Hei, tuo oli kuin entisestä suhteestani (tosin meillä ei onneksi! ollut lapsia) joten on pakko kommentoida. Ensinnäkin, tosiasia on että vaikka kuinka teet kaiken, miehesi ei näytä sitä ainakaan tällä hetkellä arvostavan. Toisekseen, ainoastaan sinä voit tehdä muutoksen tuohon. Yleensähän neuvotaan jättämään asiat tekemättä, eli "palvelutasot laskuun" mutta siihen ei välttämättä oma luonto taivu. Mun neuvo olisi se, että listaat konkreettisesti kaikki ne asiat joita teet viikon aikana ja näytät listaa miehelle. Kysyt että jaetaanko hommia vai mitä jätetään pois? Tulin siihen tulokseen että mies (ainakaan mun x) ei edes halunnut nähdä kuinka paljon tein yhteisen kodin eteen.

Erosimme, ei tosin kotitöiden takia vaan hänellä kun oli "omaa aikaa" niin päätti sitten pettääkin vielä kaiken huipuksi.

Kyllä, asia kirpaisi ja katkeruus maistui pitkään suussa: "kaiken sen jälkeen mitä tein, mua vielä kohdeltiin näin..." Mutta jälkeenpäin tajusin että *minun* olisi pitänyt pistää asialle stoppi. Kysyä mieheltä haluaako musta puolison vai kodinhoitajan. Itse päädyin jätetyksi kodinhoitajaksi.

Siksipä ihan vilpittömästi toivon että te naiset, jotka nyt pyöritätte sitä arkea 100% omin voimin, laitatte ne miehet jakamaan sitä arkea!

Tsemppiä teille kaikille!

Joo, ja nyt elämässä on mies joka haluaa tehdä yhdessä; on iloinen kun laitetaan ruokaa, käydään kaupassa tai siivotaan...yhdessä!
 
AP, oot mun idoli! Kokosit ajatukseni täydellisesti tuohon kirjoitukseesi! Edellinen mies raplasi autoja, nykyinen mies raplaa autoja, pelaa pleikkaria ja ennen tuota pelaamista oli juomisvaihe. Isyyslomaksi keksi että pitää aloittaa saliharrastus, kun onhan hällä LOMAA. Ei kai tartte eritellä mitä minä teen kotona ja mitä mies.. Melko usein tuntuu että helpommalla pääsis ilman noita olioita joita miehiksi kutsutaan.
 
näin, että miehen ei koskaan ole twarvinnut juuri mitään tehdä, exät ja äiti ovat tehneet.. mutta alkoi oppia kun sanoin että minähän en kaikkea yksin tee,, meillä asuu siis mun kolme lasta ja yksi yhteinen.. mies kiitettävästi hoitaa pyykkihuollon ja imuroi, isot lapset siivoaa oman huoneensa itse, mulle jää enimmäkseen keittiöhommat kun niistä tykkään
 
Ihan samojen tunteiden kanssa täällä rähisen pääni sisällä. Meillä on lapset 3 ja 4v. ja tuntuu, että mies on se kolmas lapsi, joka on tästä sakista se kaikkein nuorin ja avuttomin. Nyt avaudun ennen ku räjähdän.

Annanpa esimerkin ihan vaikka tästä viikonlopusta. Ensin aamulla kun alan hääräilemään aamupalan kimpussa niin mies menee jääkaapille, ottaa itselleen aamupalaa ja siirtyy pöytään lukemaan lehteä. Kun kysäisen, että "eikös me syödäkkään aamiaista yhdessä" niin mies sanoo "no mä hoidan tän tästä nopeesti alta pois". Sama toistuu kun tullaan kotiin jostain ja lapsilla on nälkä niin mies ei toki laita lapsille vaikka niitä voileipiä ensimmäisenä, vaan oma napa on taas tärkein ja itse pitää saada ensi syödä (vinku lapset ihan miten paljon tahansa siinä vieressä). Mies hoitaa oman ruokailunsa nopeasti pois alta ja jäädään sitten lasten kanssa keskenämme kattamaan pöytää ja syömään.

Kun kysyn, että mitä ruokaa syötäisiin viikonloppuna ja ensi viikolla, voisin sitten tehdä listan ja käytäisiin lasten kanssa kaupassa niin vastaus oli taas se tuttu "no en mä osaa sanoa, mulla on tässä näitä hommia" (lehden lukua tai auton ropaamista). Autotallissa sitten notkutaan koko viikonloppu tekemässä jotain, minkä normaali ihminen tekisi tunnissa. Kaikke tehdään niin hemmetin hitaasti ja antaumuksella, kaikkea pitää pohtia ja pähkäillä ainakin tunti, ennen kuin pystyy tekemään asialle mitään. Kun pyysin, että veisi roskiksen samalla kun lähtee talliin niin vastaus taas normaali "no, tässä on nyt kaikkee muuta, en mä oikein saa otettua sitä". Sitten välillä käydään täällä sisällä kitisemässä jostain ja kävellään pitkin kämppää "mitä tääkin tässä tekee, on se kumma kun ei tavaroita voida laittaa paikoilleen, äh, miten tässä pöydällä on taas jotain muruja, täällä pitäis varmaan siivota, hei onks mulla puhtaita farkkuja?... jne" Ja meillä ei ole edes sekaista, vaan pidetään perussiisteyttä jatkuvasti yllä.

Ruoka kun on tehty ja herra saapuu sisään niin pitää hänen päästä nimenomaan keittiöön pesemään kätensä. Lavuaarissa on sitten paistinpannu likoamassa niin sehän sitten häiritsee niin saakelisti ja sitä pitää viskoa siellä lavuaarissa niin, että saan siivota roiskeet ja laskea sinne uudet vedet kun herra on poistunut keittiöstä. Sitten tullaan pöytään ja huokaillaan kun ei saa lehteä lukea kun syödään (koska lapsetkin haluaa jos isi saa).

Päivällä ei lasten kanssa oikein voi puuhailla kun "mä nyt luen tän hesarin kuukausiliitteen tästä alta pois ku on kesken". Illalla kun alkaisi iltatoimet niin pitää lähteä sitten saunaan ja suihkuun, jossa menee juuri niin kauan, että lapset on syötetty, pesty, sadut luettu ja saatu unille. Sitten istutaan ja möllötetään telkkarin edessä ja kun itse mennään nukkumaan niin pitäisi sitten saada rouvalta vähän "hyvänä pitoa" ja jos ei onnistu niin ollaan niin veristesti loukkaantuneita ja piikitellään kun "ei koskaan saa".

Minä myös vien lapset hoitoon, haen hoidosta, käyn lasten kanssa kaupassa, teen ruuat ja siihen liittyvät muut hommat, pesen pyykit ja lajittelen ne, vahdan lakanat, pyyhin pölyt, imuroin, teen lumityöt (mies tekee ehkä joka viides kerta), pesen itse autoni ja hoidan sen huollot ja muut, jne ja tietenkin maksan puolet perheemme menoista. eli kauheasti ei miehelle jää. No, leikkaa se kesällä nurmikon...

Eihän nää toki ole isoja asioita ja saan olla onnellinen, että mies ei oo esimerkiksi perhettään hakkaava alkoholisti. Mutta näistä pienistä asioista johtuen tunnen olevani todella epäarvoisessa asemassa mieheeni nähden ja hänen jatkuva valittamisensa saa tuntemaan, että mikään mitä teen ei hänelle riitä... ottaa päähän!!!!! kiitos kun sain avautua :)

Ei jumalauta mikä luomakunnan kruunu sun äijäs!! Onko tollasia oikeesti?!
 
[QUOTE="Sinitintti";28103862]Hei, tuo oli kuin entisestä suhteestani (tosin meillä ei onneksi! ollut lapsia) joten on pakko kommentoida. Ensinnäkin, tosiasia on että vaikka kuinka teet kaiken, miehesi ei näytä sitä ainakaan tällä hetkellä arvostavan. Toisekseen, ainoastaan sinä voit tehdä muutoksen tuohon. Yleensähän neuvotaan jättämään asiat tekemättä, eli "palvelutasot laskuun" mutta siihen ei välttämättä oma luonto taivu. Mun neuvo olisi se, että listaat konkreettisesti kaikki ne asiat joita teet viikon aikana ja näytät listaa miehelle. Kysyt että jaetaanko hommia vai mitä jätetään pois? Tulin siihen tulokseen että mies (ainakaan mun x) ei edes halunnut nähdä kuinka paljon tein yhteisen kodin eteen.

Erosimme, ei tosin kotitöiden takia vaan hänellä kun oli "omaa aikaa" niin päätti sitten pettääkin vielä kaiken huipuksi.

Kyllä, asia kirpaisi ja katkeruus maistui pitkään suussa: "kaiken sen jälkeen mitä tein, mua vielä kohdeltiin näin..." Mutta jälkeenpäin tajusin että *minun* olisi pitänyt pistää asialle stoppi. Kysyä mieheltä haluaako musta puolison vai kodinhoitajan. Itse päädyin jätetyksi kodinhoitajaksi.

Siksipä ihan vilpittömästi toivon että te naiset, jotka nyt pyöritätte sitä arkea 100% omin voimin, laitatte ne miehet jakamaan sitä arkea!

Tsemppiä teille kaikille!

Joo, ja nyt elämässä on mies joka haluaa tehdä yhdessä; on iloinen kun laitetaan ruokaa, käydään kaupassa tai siivotaan...yhdessä![/QUOTE]

Sulla on nyt miehen sijaan lapanen.
 
Koska vanhemmat on ne kasvattaneet sellaisiksi, ei ole vaadittu vastuunottoa kodista. Koska vaimot alistuvat tilanteeseen ja pitävät itsestäänselvänä että naisen ja äidin kuuluu osata, jaksaa ja pystyä ja kantaa lapsista ja perheestä isompi vastuu. Koska yhteiskunta tukee vinoutunutta tilannetta sillä että miesten perhevapaat ovat lyhyemmät jne.
 

Yhteistyössä