Miksi mieheni on niin aggressiivinen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tossun alla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tossun alla

Vieras
On ilmeisesti aina ollut sellainen. Puhuu voimakkaasti, kovalla äänellä, usein negatiivisesti ja hyökkäävästi. Omasta mielestään hän vain puhuu selvästi. On ollut tappeluissakin joskus. Kiroilee paljon, haukkuu minua ja on jatkuvasti vihainen. Hermostuu todella helposti. Tuli mieleen kun joskus biologian tunneilla ollut juttua, että miehet joilla on poikkeavasti kromosomit xyy, olisivat aggressiivisempia kuin xy miehet, mutta ymmärsin, että he olisivat lisäksi keskivertoa pidempiä. Oma mieheni on kuitenkin vain 175cm. Hän on myös melko kovakourainen otteissaan, joten hellyyttä meillä ei juuri ole. Haluaisin lapsia, mutten tiedä uskallanko tämän miehen kanssa edes tehdä, jos hän hermostuu lapsiinkin yhtä helposti kuin minuun. Erotakaan en osaisi.
 
Jep, teehän lapsia tuon mulkun kanssa. Voin kuvitella että se olet sinä ja teidän kakarat, jotka luikkii pakkasella paljain jaloin naapuriin karkuun isäpappaa.
 
No ei ole provo :( ensimmäinen kerta muuten, kun minun aloitustani epäillään provoksi :) Mutta ehkä tuosta kirjoituksestani sai liian kärjistetyn kuvan, osaa hän olla mukavakin, enkä usko että hän nyt lapsille niin tiukka olisi kuin minulle..voi hitsi, tämä kyllä kuulostaa nyt pahasti selittelyltä. Mutta toisaalta tiedän, että hän haluaa myös lapsia, eli jos hän ei tee minun kanssani lapsia, niin tekee niitä kuitenkin jonkun toisen kanssa..
 
Eikä hän ole minua kuitenkaan lyönyt. Olen ehdottanut, että hän menisi jollekin vihanhallintakurssille, muttei ole innostunut asiasta.. En millään haluaisi erota, kun hän on yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä :/ Mitä te tekisitte minun asemassani?
 
Olet lapsillesi velkaa sen, että heidän isänsä kunnioittaa ja arvostaa äitiä. Muuten heistä tulee onnettomia. Jos mies tekee joka tapauksessa lapsia jonkun kanssa, miksi sinun pitäisi olla se joku? Sen jonkun toisen lapset syyttävät sitten omaa äitiään, eivät sinua.

Jostain kuulin äskettäin, että mitä enemmän testosteronia miehen veressä, sitä todennäköisempi on ero. Miehesi saattaa jopa käyttää hormoneja, tai sitten hänellä vain on luontaisesti korkealla se määrä. Tai sitten ei, ja on muuten vain öykkäri - onhan noita naisissakin.

Mikäs sinussa sitten on hämminki, kun tuollaisen miehen kanssa olet? Onko sut kasvatettu pelossa ja moittimalla, että kuvittelet sen olevan väistämätöntä ja normaalia?
 
Mä laittaisin ukon vaihtoon ennen kuin hän lyö minua tai niitä tulevia lapsia, mitä sitten jos myöhemmin teille tulee riitoja tai vaikka ero? kestääkö mies sitä? Itse en tollaisen kanssa lapsia tekisi, minulla on ihana, hellä mies joka rakastaa ja hellii minua ja poikaansa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja höm;26069834:
Olet lapsillesi velkaa sen, että heidän isänsä kunnioittaa ja arvostaa äitiä. Muuten heistä tulee onnettomia. Jos mies tekee joka tapauksessa lapsia jonkun kanssa, miksi sinun pitäisi olla se joku? Sen jonkun toisen lapset syyttävät sitten omaa äitiään, eivät sinua.

Jostain kuulin äskettäin, että mitä enemmän testosteronia miehen veressä, sitä todennäköisempi on ero. Miehesi saattaa jopa käyttää hormoneja, tai sitten hänellä vain on luontaisesti korkealla se määrä. Tai sitten ei, ja on muuten vain öykkäri - onhan noita naisissakin.

Mikäs sinussa sitten on hämminki, kun tuollaisen miehen kanssa olet? Onko sut kasvatettu pelossa ja moittimalla, että kuvittelet sen olevan väistämätöntä ja normaalia?

Peesi. Miehelläsi on jotain häikkää, persoonallisuushäiriö, AHDH, maanis-depressiivisyys, mitä ikinä! Älä ota lapsia siihen kärsimään, ongelmat vain kärjistyvät kun vauva huutaa, valvottaa, velvoittaa, vie halut, energian--- Ja sinä se vaan pyykkäät, siivoat, otat henkiset iskut vastaan, mies kiukuttelee päivä päivältä enemmän, kunnes jonain päivänä rysähtää.

Jooko, älä tee sitä. Jos itse haluat kärsiä, niin fine. Älä tee lapsia kärsimään kanssasi.
 
Sitä paitsi, mistä tiedät, löytääkö miehesi ketään niin hullua, joka alkaisi hänen kanssaan lasta tehtailemaan? Jos itse et sitä tee, on ainakin jotain todennäköisyyttä, että ne lapset jäävät miehelle syntymättä. Suosittelisin myös sinua, hyvän sään aikana, jättämään hänet omaan arvoonsa. Ei riitä, että hän on toisinaan mukava. Olet varmasti ansainnut enemmän. Luota itseesi, nainen!!
 
Voiei! En tiedä kuinka kestäisin eroa. Olen tottakai miettinyt kovastikin sitä, mutta tuntuu etten ihan oikeasti kestäisi sitä, tuo mies on kuitenkin niin valtavan tärkeä minulle.
 
Miksi sä olet tuon miehen kans? Ei tuosta sellainen kuva välity, että arvostaisit häntä.
Oletko vain siksi hänen kans jotta on joku siinä vierellä?
Tarvitko miestä pitämään sut pystyssä? Jos näin on, ni ei hyvin käy...
 
Mies oli aluksi ihana :) Hän alkoi muuttua vasta kun olimme muuttaneet yhteen. Tai hän on siis aina ollut luonteeltaan sellainen, tuo aggressiivisuus alkoi vain kohdistua minuun yhteenmuuton jälkeen. Ja kyllä, osasyy on varmaan myös se, etten uskaltaisi olla enää yksin (Vaikka olin aina vannonut ettei minulle voi käydä niin). Olin ennen vahva ja onnellinen, nykyisin äärimmäisen epävarma ja minulle on tullut myös paniikkihäiriö. Osittain siis myös näiden omien luonteen heikkouksieni vuoksi tarvitsen miestä. Paras olisi, jos jostain löytyisi miehelleni apua. Olen ajatellut, että voisiko sinne kirkon perheasianneuvottelu keskukseen mennä, jos ei ole vielä lapsia? Voisin ehkä saada houkuteltua miehen mukaani, jos selittäisin asian niin, että menemme hakemaan parisuhteellemme apua, emmekä hänelle.
 
miten ihmeessä sulle noin on käyny? Onko tapahtunu jotain muutakin mikä sun vahvuuden ja onnellisuuden on hävittäny, vai johtuisko ihan vaan siitä, että sua moititaan aggressiivisesti päivästä päivään? Miksi sä olet sallinut sellaisen alunperin?

Ei se sinänsä ole vale lähteä nimenomaan yhteistä apua hakemaan, koska sullakin on nyt joku muukin ongelma kuin tuo mies. En ihan heti usko muuta. Vakuuta mut.

Itsekin olin mielestäni vahva ja onnellinen, mutta se oli osittain pintaa. Epävarmuus tuli esiin vasta myöhemmin. Eikä mulle kukaan huutanu.
 
En tosiaan tiedä miten minulle on näin käynyt..Olin aina uskonut, ettei minulle voisi koskaan käydä näin..Jotenkin sitä on varmaan ollut vain niin sokea rakkaudesta, etten huomannut, kunnes on jo niin myöhäistä, etten enää osaa perääntyäkään.. Ja sitä en siis osaa sanoa, että onko omaan mieleeni vaikuttanut jokin muukin kuin tämä mies, ei ainakaan tule mieleen mitään muuta.
 
no, voihan tuossa olla kaikenlaista tapahtunu. itse luulin vahvuudeksi sitä, mikä olikin suojaavaa kovuutta.

Mutta jos mietit asiaa, niin jos joku muu saisi osakseen samaa kohtelua kuin sinä nyt, niin miten kuvittelisit sen häneen vaikuttavan? Joskus asiaa taitaa olla helpompi ajatella noin etäämpää. Voit miettiä erilaisia tapahtuneita tilanteita, ja sijoittaa niihin itsesi sijasta jonkun sinulle rakkaan ihmisen. Miten hän sitä kestäisi, jos jostain syystä joutuisi ottamaan niitä loukkauksia vastaan vuosien ajan?
 
Niin heti leimataan, voi voi.

Tulee ihan mieleen ne ketkä on narsistien uhreja, aivan hermoraunioita, vihaisia ja äksyjä ja itse narsisti pysyy tyynenä. Niin saadaan väärä kuva siitä kuka on mitäkin. Ja tämä ei sitten ollut henk.koht. aloittajalle.

Mutta mä en todellakaan ala jomman kumman puolelle, kun en tiedä totuutta.
Myös UHRI voi olla temperamenttinen ja vihainen!!!!
 
Ja oikeasti, vaikkapa psykopaatin uhri kuka kärsii dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, voi omata hyökkäävän/väkivaltaisen persoonallisuuden puolen/identiteetin.
Tai ihan perus läheisriippuva, epävakaa, kuka seukkaa kunnon narsun kanssa, voi olla aggressiivinen.

Tai sitten on posttraumaattinen, ihan vaan stressiä, tai ihan vaan tulinen luonne....

Et silleen, paha sanoa miksi ja mikä on...
 

Yhteistyössä