Miksi mä poden syyllisyyttä aina kun vauva on isänsä kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
"Pusse"
Mulla on aina sellanen tunne että kun mies ottaa vauvan ihan itse syliinsä tai leikkii vauvan kanssa niin mun pitää se aika touhuta tosi hirveästi kaikkea tärkeän tärkeää esim. kotitöitä, että jos istun siihen niiden seuraksi tai vaikka lössähdän hetkeksi tähän tietokoneelle niin oon laiska ja lapsistani piittaamaton ihminen :D
Kuitenkin epäilen syvästi että silloin kun mä touhuan vauvan kanssa niin miehellä ei ole tällasta pakottavaa tarvetta ja hän voi ihan hyvällä omatunnolla katsoa telkkaria tai olla netissä... hmm =)
 
"Lissu"
Käy nappaiseen valokuva. :) Meillä on aivan ihana kuva esikoistytöstä kun parin viikon ikäisenä nukkuu isänsä rinnan päällä. :)

Ja muuten, nauti vapaahetkestä ja siitä että lapsi oppii luottamaan myös isäänsä hoitajana.
 
[QUOTE="...";24754906]sekä että.[/QUOTE]
Selvä. Ajatelinkin että joitain tällaista oman ainutlaatuisuuden hypettämisenestohormooneja on varmasti istukan mukana kehosta poistunut mutta tosiaan osa tästä voi tulla joistain vuoden Mooses&Miekka aikaisista kasvatusoppaista.
 
Viimeksi muokattu:
ap.
[QUOTE="Pusse";24754897]Mulla on aina sellanen tunne että kun mies ottaa vauvan ihan itse syliinsä tai leikkii vauvan kanssa niin mun pitää se aika touhuta tosi hirveästi kaikkea tärkeän tärkeää esim. kotitöitä, että jos istun siihen niiden seuraksi tai vaikka lössähdän hetkeksi tähän tietokoneelle niin oon laiska ja lapsistani piittaamaton ihminen :D
Kuitenkin epäilen syvästi että silloin kun mä touhuan vauvan kanssa niin miehellä ei ole tällasta pakottavaa tarvetta ja hän voi ihan hyvällä omatunnolla katsoa telkkaria tai olla netissä... hmm =)[/QUOTE]

No sama mullakin. Heti tulee syyllinen olo jos käytän sen ajan muuhun kuin kotitöihin. Ja kyllä meilläkn mies istuu paljon koneella ja katsoo tv:tä yvällä omallatunnolla. :D Välillä mies joutuu komentamaan mut lepäämään.
 
"..."
Minä tunsin myös syyllisyyttä aikoinaan. Sektion jälkeen olin todella kipeä ja haavojen parantuminen kesti kauan. Mies sitten hoiti oikeastaan melkein kokonaan lapsemme. Aina kun mies vaihtoi lapseltamme vaippaa tai syötti, niin tunsin niin kovaa syyllisyyttä. Nyt kyllä osaan nauttia vapaa-ajasta ja syyllisyyden tuntu on kaukana. Ja on niin mukavaa katsella, kun tyttö on niin isän tyttö.
 
ap.
[QUOTE="...";24754967]Minä tunsin myös syyllisyyttä aikoinaan. Sektion jälkeen olin todella kipeä ja haavojen parantuminen kesti kauan. Mies sitten hoiti oikeastaan melkein kokonaan lapsemme. Aina kun mies vaihtoi lapseltamme vaippaa tai syötti, niin tunsin niin kovaa syyllisyyttä. Nyt kyllä osaan nauttia vapaa-ajasta ja syyllisyyden tuntu on kaukana. Ja on niin mukavaa katsella, kun tyttö on niin isän tyttö.[/QUOTE]

Kerro mulle miten pääsen tästä syyllisyydestä ja opin arvostamaan omaa aikaa.

Tässä vaikuttaa sekin kun vauva on usein niin itkuinen, niin ajattelen että rasitan miestä sillä vauvan itkulla. Joo tiedän, ihan typerä ajatus, mut en voi tälle mitään! :(
 
Mä en muistaakseni tuntenut syyllisyyttä, mutta omalta halultani hoitaa vauvaa ajattelin, että hän on myös puoliksi isänsä lapsi, ja heillä on ihana oikeus toisiinsa. Jossain vaiheessa tulee äidille väistämättä myös halu vaikkapa käydä lenkillä, ja kun isä ja lapsi pärjäävät keskenään mainiosti, niin eikun äiti sitten vain lenkkeilemään :)

Muista myös oma jaksamisesi, eli vaikka nyt haluatkin olla vauvalle kaikki, niin aina se ei tule niin olemaan. Äidille oma aika on yllättävän tärkeää =)
 
  • Tykkää
Reactions: TriplaIsä
"kohtalotoveri"
Voi ap, musta tuntui just ihan samalta aina. Voi jopa johtua siitä, että kun on jotenkin niin tilanteen "vanki" ja väsynyt vaativan vauvan kanssa, ei osaa enää irrottautua. Olo varmasti helpottaa kyllä vauvan kasvaessa.
Ihan oikeasti, ei ne miehetkään tunne huonoa omaa tuntua maatessaan työpäivän jälkeen sohvalla. Mä jopa pikkuhiljaa katkeroiduin miehelleni, kun jotenkin "suojelin" häntä vauvan itkuilta ja kannoin kaiken vastuun itse. Nyt jälkikäteen harmittaa ja jos lapsia joskus tulee lisää, isä ei varmasti pääse yhtä helpolla ja toisaalta todennäköisesti isille ja vauvalle kehittyy lähemmät välin jo alusta alkaen. Muista arvostaa itseäsi ja koeta uskaltaa jättää kaikki välillä isän harteille vaikka väkisin. Ja lohdutukseksi vielä, uskon ja toivon, että tuo vaihe menee onneksi aika nopeasti ohitse.
 
En muista koskaan tunteneeni tuolla lailla syyllisyyttä, en edes esikoisen kohdalla. Toisaalta miksi olisin tuntenutkaan, mies kun nimenomaan halusi viettää aikaa vauvan kanssa ja hoitaa tätä ja vauvalla oli kaikki hyvin isänsä kanssa. Itse olen todellakin aina hyödyntänyt lepäämiseen tai mihin milloinkin halusin nämä lapsivapaat verket. Toki siis olen tarpeen mukaan tehnyt kotitöitäkin, mutten ole koskaan kokenut että minun pitäisi olla erityisen tehokas hyvittääkseni tuossa jotain.

Tosin en muutenkaan harrasta mitään ylikorostunutta syyllisyydentuntoa, siis asioidta joista ei ole mitään syyllistymisen aihetta. Toki varsinkaan pikkuvauvasta en ole koskaan osannut olla pitkiä aikoja erossa, jo imetys ja hormonit ovat vetäneet pian pienen luo. Mutta siihen ei liity syyllisyyttä omasta vapaa-ajasta tai huolta siitä ettei mies pärjäisi vauvan kanssa.
 
Syyllisyyttä voisin tuntea kyllä tilanteessa jossa omisin vauvaa niin ettei mies saisi hoitaa tätä ollenkaan. Tai muuten väheksyisin miehen kykyjä hoitaa vauvaa, olisin neuvoineni tunkemassa joka vaipanvaihtoon mukaan jne.
 

Yhteistyössä