Miksi mä olen aina näin väsynyt?:(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lilya
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Lilya

Aktiivinen jäsen
26.03.2008
3 285
2
36
Nykyään olen koko ajan hirveän väsynyt, en ymmärrä miksi :( Nukun kuitenkin suht hyvin, muutaman kerran yössä tulee heräiltyä mutta keskimääräinen unensaanti on kuitenkin se 7 tuntia eli ihan hyvin. Liikun ja ulkoilen, joten siitä ei voi olla kiinni. Syön rautatabletteja raudanpuutokseen jotka ovat tehonneet. En usko että myöskään c- vitamiinista olisi puutosta sillä syön terveellisesti, mutta se on usein juuri aiheuttanut mulla väsymystä. Tietäiskö joku saanko ravinnostani tarpeeksi c- vitamiinia?
Päivän ruuat menee usein näin:
Aamupalaksi 0,5l vettä, kahvia rasvattomalla maidolla, omena ja smoothie ( sisältää rasvatonta maustamatonta jogurttina, marjoja, yhden appelsiinin mehu ja mangososetta sekä kauraleseitä)
Lounaaksi yleensä joko ruokaisaa salaattia, wokkivihanneksia, kasvissosekeittoa tai kasviskeittoa
Välipalaksi hedelmiä ja kasviksia tai smoothie, mahdollisesti myös viiliä
Päivälliseksi yleensä Wokkeja.
Iltapalaksi hedelmiä tai kasviksia.
Vettä juon 2-3l päivässä ja sen lisäksi aika paljon rasvatonta maitoa ja -piimää.
Salaattiin laitan joskus kalaa (pyrin syömään sitä kerran viikossa) joskus perunaa, silloin tällöin kanaa ja kaurapastaa myös. Kanojen ym. paistamiseen käytän oliiviöljyä.

Olen kiitollinen jos joku osaisi neuvoa :wave:

 
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Paljon hb?
Oletko masentunut?
Entä onko koskaan tarkistettu kilpirauhasarvoja?
Syötkö paljon punaista lihaa?
Onko sinulla uniapneaa?

Hb ei ole tarkistettu kuin viimeksi jälkitarkastuksessa viime kesänä, mutta syön rautaa koska selvästi oli raudan puutetta mulla muutama viikko sitten. Heikotti ihan kamasti ja pyörryinkin pariin otteeseen. Kilpirauhasarvoja ei ole tarkistettu koskaan, lapsena ehkä? Muistelisin sellaista mutta siis ei ole nyt ainakaan aikuisiällä. Punaista lihaa en syö, kanaa ja kalaa tosiaan n. kerran viikossa. Uniapneaa ei ole, enkä masentunutkaan ole.. Tosin stressi on kyllä ollut melkoinen. Isälläni on 35 avioliittovuoden jälkeen toinen nainen (kertoi kuukausi sitten meille) ja on kohdellut äitiäni todella ikävästi suoraan sanottuna.. Äitini on aivan hajalla ja olen hänelle toiminut kuuntelijana, hän on kertonut ja puhunut minulle tunnoistaan ja hän on masentunut. Olen tietysti auttanut parhaani mukaan, mutta nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen niin... on tämä ollut vähän tai oikeastaan ihan älyttömän stressaavaa minullekin.. Tuntuu että vanhemmat pitävät mua sankona mihin kaataa kaiken pahan olonsa :ashamed: :( Huoh, nyt sitten avauduin tämänkin ja kohta joku haukkuu :(
 
Mun mielestä 7 tuntia yössä on aika vähän unta, en itse ainakaan pärjää sellaisella määrällä pidemmän päälle..
Voiko olla jotain vitamiinin puutosta? Saatkohan tarpeeksi kuituja ja proteiinia, näyttää aika kasvispitoiselta sun ruokavalio..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jessica Rabbit:
Alkuperäinen kirjoittaja :):
Paljon hb?
Oletko masentunut?
Entä onko koskaan tarkistettu kilpirauhasarvoja?
Syötkö paljon punaista lihaa?
Onko sinulla uniapneaa?

Hb ei ole tarkistettu kuin viimeksi jälkitarkastuksessa viime kesänä, mutta syön rautaa koska selvästi oli raudan puutetta mulla muutama viikko sitten. Heikotti ihan kamasti ja pyörryinkin pariin otteeseen. Kilpirauhasarvoja ei ole tarkistettu koskaan, lapsena ehkä? Muistelisin sellaista mutta siis ei ole nyt ainakaan aikuisiällä. Punaista lihaa en syö, kanaa ja kalaa tosiaan n. kerran viikossa. Uniapneaa ei ole, enkä masentunutkaan ole.. Tosin stressi on kyllä ollut melkoinen. Isälläni on 35 avioliittovuoden jälkeen toinen nainen (kertoi kuukausi sitten meille) ja on kohdellut äitiäni todella ikävästi suoraan sanottuna.. Äitini on aivan hajalla ja olen hänelle toiminut kuuntelijana, hän on kertonut ja puhunut minulle tunnoistaan ja hän on masentunut. Olen tietysti auttanut parhaani mukaan, mutta nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen niin... on tämä ollut vähän tai oikeastaan ihan älyttömän stressaavaa minullekin.. Tuntuu että vanhemmat pitävät mua sankona mihin kaataa kaiken pahan olonsa :ashamed: :( Huoh, nyt sitten avauduin tämänkin ja kohta joku haukkuu :(

Varmasti stressaava elämäntilannekin omalta osaltaan on uuvuttavaa. Onko väsymyksesi siis vasta alkanut, vai jo pidempään kestänyt? Onko se sellaista väsymystä, joka menee nukkumalla ohi?

Saatko tarpeeksi c- ja b-vitamiineja?

 

Yhteistyössä