Nykyään olen koko ajan hirveän väsynyt, en ymmärrä miksi
Nukun kuitenkin suht hyvin, muutaman kerran yössä tulee heräiltyä mutta keskimääräinen unensaanti on kuitenkin se 7 tuntia eli ihan hyvin. Liikun ja ulkoilen, joten siitä ei voi olla kiinni. Syön rautatabletteja raudanpuutokseen jotka ovat tehonneet. En usko että myöskään c- vitamiinista olisi puutosta sillä syön terveellisesti, mutta se on usein juuri aiheuttanut mulla väsymystä. Tietäiskö joku saanko ravinnostani tarpeeksi c- vitamiinia?
Päivän ruuat menee usein näin:
Aamupalaksi 0,5l vettä, kahvia rasvattomalla maidolla, omena ja smoothie ( sisältää rasvatonta maustamatonta jogurttina, marjoja, yhden appelsiinin mehu ja mangososetta sekä kauraleseitä)
Lounaaksi yleensä joko ruokaisaa salaattia, wokkivihanneksia, kasvissosekeittoa tai kasviskeittoa
Välipalaksi hedelmiä ja kasviksia tai smoothie, mahdollisesti myös viiliä
Päivälliseksi yleensä Wokkeja.
Iltapalaksi hedelmiä tai kasviksia.
Vettä juon 2-3l päivässä ja sen lisäksi aika paljon rasvatonta maitoa ja -piimää.
Salaattiin laitan joskus kalaa (pyrin syömään sitä kerran viikossa) joskus perunaa, silloin tällöin kanaa ja kaurapastaa myös. Kanojen ym. paistamiseen käytän oliiviöljyä.
Olen kiitollinen jos joku osaisi neuvoa :wave: