Miksi mä lihon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plösö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

plösö

Vieras
Pääsääntöisesti syön normaaleja annoksia normaaliruokaa. Kaikki riisi, pasta ja leipä tuotteet on aina täysjyväviljaa, perunoita syön rajatusti. Vihanneksia ja salaatteja syön, hedelmiä melko vähän niiden sokerin takia. Lihoista valitsen aina vähärasvaiset vaihtoehdot ja usein esim kalkkunaa. Salaattikastikkeita en ole koskaan käyttänyt. Suolaa ja pippuria sekä balsami-viinietikkaa salaattien kanssa jos jotain. Vettä lähinnä juon ja joskus rasvatonta maitoa tai light-juomia. Mehuja harvoin. Herkuttelen tosin joskus ihan normiherkuilla, suklaalla, pizzalla, punaviinillä jne. Mutta tiedän niiden kalorimäärät ja yritän pysyä kohtuudessa. Mitään rasvaisia kermoja tms ei harrasteta oikeastaan poikkeuksia lukuunottamatta. Silti on ihan sama mitä teen, jos hetkeksikään lopetan kalorien kyttäämisen alkaa paino nousta ja siitä on sitten vain nälkäinen tie takaisin edes normaalipainon ylärajoille. Kohta olen niin kyllästynyt, että annan mennä. Syön kaikkea ja koko ajan, mitä sillä on väliä mitä mä painan :(. Minulla on joskus arveltu olevan monirakkula-oireyhtymä. ja lääkäri sanoi siihen liittyvän lihomistaipumus. Jolloin pitää tarkkailla syömisiään tosi tarkasti ellei halua lihoa. Mutta rankkaa jokapäiväinen nälännäkeminen kyllä on...
 
Käytetään tarkoituksella kotona pieniä lautasia ettei voisi kasata lautaselle liikaa ja jos käytän työpaikan ruokalaa, kasaan lautasen täyteen vihreää salaattia ja kurkkua, jotta muuta ruokaa mahtuisi vain ihan vähän. Osa ongelmasta on myös se että annokset joilla en lihoisi ovat niin pienen pieniä, että nälkä on jatkuvaa. Jospa olisi joku turpoava kaloriton kapseli, jonka voisi syödä ennen ruokaa masua täyttämään. Vettä olen yrittänyt juoda alle, mutta se tekee vielä nälkäisemmäksi.
 
Aineenvaihduntaan vaikuttavat myös jotkut sairaudet.
Onko suolaa pujahtanut normaalin ruuat joukkoon liikaa ?
Oletko rehellinen ruokamääriesi suhteen ?
Liikunta ? Stressi ? Kilpirauhasen toiminta ?
Ihminen on kokonaispaketti, yksi ratkaisu ei riitä. Pitää osata ottaa rennosti ja elää oman kokonsa mukaan kohtuudella, hitain askelin ja itseä kunnioittaen .
 
Liikkuahan voisi aina enemmänkin, mutta harrastan kyllä liikuntaa, salilla käyn ja lenkkeilen välillä. Yritän myös hyödyntää kauppa ja työmatkoja kävelemällä (matkaa 2-3 km suuntaansa).
 
Kokeile viljatonta ruokavaliota pari viikkoa ja lopeta vähärasvaisten ruokien karttaminen. Sukulaiseni laihtuu vaikkei edes laihduta koska noudattaa lääkärin suosittelemaa viljatonta, jota voisi vissiin kutsua myös vähähiilariseksi. Ja kyseessä monen lapsen äiti +++40wee joka oli jo luovuttanut laihtumisen suhteen. Kannattaa ettiskellä tietoutta intternetin ihmeellisestä maailmasta ja kokeilla pidempiä jaksoja, kaksi viikkoakin on suhteellisen lyhyt aika.

Toinen tapa on toki tuijottaa niitä kaloreita. Mutta näläksihän se vetää.

Terv. 15kg laihtunut karppaaja
 
Tänään oli vähän hässäkkä aamu, mutta aloitin pelkällä mustalla kahvilla. Lounaalla söin kaksi pientä (varhais?)perunaa, palan kalaa ja puoli lautasellista vihreää salaattia ja kurkkua, jälkiruoaksi ihan pikkuisen jotain hedelmärahkaa. Ja vettä ja kahvia. Iltapäivällä 3 kevytkalkkunanakkia(28 kaloria per nakki) ja 3 palaa ruislimppua, jossa 38 kaloria yhdessä siivussa. Nyt illalla söin purkin kevyttonnikalaa. Välissä kävin pikaisesti salilla, jossa crosstranerin mukaan kului n 200 kaloria. Päivän mittaan olen syönyt xylitol-purkkaa ja xylitol-pastilleja. Ihan näin riisuttu ei joka päivä ole ruokavalio, vaan tonnikalan kanssa on toki salaatinlehtiä, kurkkua, yrttejä ja tomaattia vaikka. Mutta tänään nyt kiireen takia näin.
Tuota kilpirauhasta olen välillä miettinyt, tai sitten ihan sitä että jospa herkkujen kanssa kuitenkin menee liiallisuuksiin huomaamattaan. Miten tuo suola vaikuttaa? Sitä voi kyllä olla liikaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kanuuna:
Kokeile viljatonta ruokavaliota pari viikkoa ja lopeta vähärasvaisten ruokien karttaminen. Sukulaiseni laihtuu vaikkei edes laihduta koska noudattaa lääkärin suosittelemaa viljatonta, jota voisi vissiin kutsua myös vähähiilariseksi. Ja kyseessä monen lapsen äiti +++40wee joka oli jo luovuttanut laihtumisen suhteen. Kannattaa ettiskellä tietoutta intternetin ihmeellisestä maailmasta ja kokeilla pidempiä jaksoja, kaksi viikkoakin on suhteellisen lyhyt aika.

Toinen tapa on toki tuijottaa niitä kaloreita. Mutta näläksihän se vetää.

Terv. 15kg laihtunut karppaaja

Laihtumiseenko lääkäri suositteli? Oliko muita ohjeita?
 

Yhteistyössä