Miksi liittomme ei toimi ?

[Migsu]

Kaivattaisiin naisellisia tai miksei miehisiäkin neuvoja, miten toimia avioliittoni pelastamiseksi.

Olemme vaimoni kanssa yli kolmekymppinen uusioperhe. Kaksi lasta vaimon puolelta. Tavatessamme molemmilla oli takanaan pitkä ja karikkoinen avioliitto, josta jäi monenlaisia traumoja. Myös avioerot olivat kaikkea muuta kuin sopuisia. Sekä omani, että vaimoni aiemman liiton lopullinen rikkoutuminen aiheutui toisen osapuolen kroonisesta pettämisestä ja liiton ulkopuolisista suhteista.

Aiemmissa liitoissamme ne toiset osapuolet vastasivat liiton arkiympyröissä lähinnä itsensä viihdyttämisestä, baareissa juoksemisesta ja uralleen omistautumisesta pitkine työmatkoineen. Minun ja vaimoni osaksi oli jäänyt sekä perheen miehen että naisen roolin vetäminen. Kumpikin hoidimme käytännössä kaikki perheen työt; ruoan laittoa, vaatehuoltoa, remontointia ja jopa auton renkaiden vaihtoa myöten. Liitossakin minä olin se osapuoli, joka piti tunne- ja rakkauselämän edes jonkinlaisessa kuosissa. Vaimoni taas oli ollut perheen "jätkä". Siitä varmaan johtuu, että olemme persooniltamme melko ristiriitaisia kokonaisuuksia. Minä olen ulkoisesti erittäin miehekäs, urheilullinen, jopa komeakin, mutta luonteeltani keskusteleva, tunteellinen, romanttinen ja seksuaalisesti erittäin aktiivinen ja toisen huomioonottava. Vaimoni vastaavasti upea ja naisellinen pakkaus, mutta luonteeltaan välillä kuin tukkijätkä.

Alkujaan me molemmat viehätyimme toisissamme juuri siihen, että toinen oli kotiympyröissä niin pätevä. Tietysti yhteensopivat luonteenpiirteet ja ulkoiset seikatkin johtivat lopulta unelmaromanssiin. Hehkuvan kuumaa romanssia kesti vuoden, jonka jälkeen avioiuduimme ja aloitimme yhteiselämän.

Joku voisi luulla, että liittomme voi edelleen loistavasti. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Molemmat ovat ehkä sisimmässään onnellisia, mutta arki on jatkuvaa naljailua, ristiriitoja ja mustasukkaisuutta. Molemmat olemme vaativissa ammateissa ja ainakaan itselle ei jää minkään vertaa aikaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Vaimoni on käytännössä ainoa ystäväni. Kotona haluaisin keskustella, viettää aikaa yhdessä ja vastaanottaa hellyyttä ja rakkaudenosoituksia. Vaimollani on taas laaja ystäväpiiri, jonka kanssa on tottunut viettämään aikaa. Hän rentoutuisi mieluiten ystäviensä kanssa ja mieluiten kokonaan poissa kotoa. Minun läsnäoloni on niissä tilanteissa vain rasite. Kotona oleminen on hänen osaltaan lähinnä sohvalla jurottamista. Hän ärtyy pienimmistäkin keskustelun- tai lähentelynyrityksistä, puhumattakaan romanttisemmista rakkaudenosoituksista.

Molemmat voimme huonosti, vaikka olemmekin onnellisia. Rankan työn vastapainoksi kaipaisimme molemmat perusteellista rentoutumista. Mitä sitten tehdä kun toisen tapa rentoutua aiheuttaa itselle pahan olon ? Ja mitä tehdä, kun kotoa puuttuu se henkilö, joka osaisi antaa itselle sitä tukea ja rakkautta, jollaista itse kaipaa ? Vaimoni kai kaipaa itselleen lähinnä turvallisen, huolehtivan miehen, joka hoitaa lapset ja kodin, mutta jolta puuttuu liiallinen tunne- ja rakkauselämä. Hän on itse hyvä vaimo, joka vastaa taatusti omasta osastaan arkikuvioita. Mutta minä taas en tarvitse välttämättä vaimokseni pelkkää kokkia, siivoojaa, pyykkäriä enkä muunkaanlaista piikaa. Minulta onnistuvat kotityöt itseltäkin. Minä kaipaisin kotiini tunteellisen, rakastavan ja ennen kaikkea luotettavan naisen, jonka kanssa onnistuu niin keskustelu, hauskanpito, kuin muukin mukava yhdessäolo.

Molemmilla on paljon yhteisiäkin toiveita parisuhteen osalle ja nuokin edellä mainitut ovat molempien listalla. Mikä sitten mättää ja miksi parisuhteemme rämpii koko ajan pohjamudissa ?

 

[tuli]

Toteat kirjoituksessasi kuinka perheen arjenpyöritys jäi edellisissä suhteissanne sinun ja nykyisen vaimosi harteille. Eli omien päivätöiden lisäksi teitte kaikki kotihommat ja silti esim. vaimollasi jäi aikaa omaan sosiaaliseen elämään ja taasen sinä, pystyit omassa liitossasi pyörittämään koko palettia, vaikka sinulla oli (sama?) vastuullinen työ.

Herää kysymys, oletteko ottaneet tässä liitossa itsellenne enemmän "oikeuksia", joita ette edellisissä liitoissa saaneet, jolloin yhteinen aika on yhtä vähäistä kun aiemmissa suhteissakin. Toinen vaihtoehto on, että vaimosi tai te molemmat olette liioitelleet ja kaunistelleet omaa osuuttanne ja vastuutanne arjen pyörityksessä ja yleensäkin liiton toimivuudessa.

Onko vaimosi puhununut miksi hän jurottaa? Kauanko seurustelitte ennen yhteen muuttamista? Jos seurusteluaika oli kovin lyhyt, niin saattaa olla että ne tunteet joita vaimosi luuli rakkaudeksi, oli vain ihastusta ja pakotie huonosta suhteesta oletettuun parempaan. Kun alkuhuuma haihtuu ja jos jäljelle ei jää muuta kuin tukevat seinät, mutta autio tupa, eli periaatteessa kaikki on hyvin, mutta rakkaus puuttuu, saattaa ihminen pettyä itseensä ja uuteen epäonnistumiseen. Tuo jurottaminen ja läheisyyden välttely on mielestäni juuri tätä, hän kääntää oman huonon ololnsa koko perhettä vastaan. Jurottaako hän myös lapsilleen? Oletan, että lapset eivät vielä ole edes teinejä, joten he vaativat myös äidin aikaa, saavatko he sitä?

 

[lässyttäjä]

"Kaivattaisiin naisellisia tai miksei miehisiäkin neuvoja, miten toimia avioliittoni pelastamiseksi."

Lueskelin äsken Ellien Avieropalstaa. Siellä nimimerkki väsynyt oli kommentoinut ylipitkään viestiini sanoin "lopeta jo lässyttäminen".

Katsoin aamulla MTV3:n uutisia. Siellä kerrottiin jo kolme vuotta toimineesta Miesten kriisikeskuksesta. Mitäpä jos otat sinne yhteyttä. Siellä on ammatti-ihmisiä antamassa neuvoja puhelimessa ja kuvan perusteella siellä saa myös henkilökohtaista ohjausta. Jopa minä soitin sinne vuosia sitten ja sain hyviä ohjeita.

Uusioperheille on netissä omat sivut ja kirjastosta löytyy alan kirjallisuutta.

 

[Hepuli_]

Olette menneet naimisiin siinä vaiheessa, kun intohimoista alkuhuumaa oli käynnissä. Kun teillä on lapsia, vaativaa työtä ja kotihommia, niin se parisuhde kyllä äkkiä viilenee arjen puserruksessa. Useinhan on niin, että ne vuorokauden vireimmät tunnit käytetään töissä ja kun tulee kotiin, niin ei puhettakaan, että saisi rentoutua, vaan pitää vielä jaksaa käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja siivota. Vielä sitten senkin jälkeen kun lapset on saatu nukkumaan pitäisi jaksaa hoitaa parisuhdetta. Ei siis ihme, että moni on siinä vaiheessa jo ihan valmis kääntämään kylkeä tylysti ja haluaa vain nukkua.

Oletteko aiemmissa suhteissanne oppineet keskustelemaan rakentavasti ongelmatilanteissa? Oletteko omalta osaltanne ottaneet opiksi mitään erosta, sillä harvoinhan vika on vain siinä toisessa osapuolessa? Esimerkiksi pettäminenkin on sellainen asia, että on helppoa syyttää petturia, kun ei tiedä, mitkä syyt ovat ajaneet pettämiseen. Voisiko olla niin, että olette mukautuneet aiemmissa liitoissa heikompina osapuolina dominoivan puolison mukaisiksi ja nyt kun yritätte olla vahvempia, niin liitosta tuleekin valtataistelua, kun kumpikaan ei osaa olla tasa-arvoisessa suhteessa.

Oletteko miettineet ja pohtineet yhdessä, mitä tältä parisuhteelta haluatte? Miten haluatte viettää vapaa-aikaanne yhdessä? Entä arki? Voisiko arkeen saada helpotusta esim. siivouspalveluilla, valmisruoalla jne, jotta kaikki voimat eivät menisi siihen arkihössötykseen? Miten ylläpidätte parisuhdetta? Onko muita keinoja kuin seksi?

Koska olette uusioperhe niin lapset oletettavasti ovat ainakin välillä ex-puolisoiden luona. Vietättekö silloin aikaa yhdessä vai haluaako uusi vaimosi viettää sen ajan ystäviensä kanssa rentoutuen? Jos vaimo haluaa olla silloin ystäviensä kanssa, vaikuttaisi siltä, että sinä nimenomaan olet fyysisten tarpeiden tyydyttäjä ja kotihiiri etkä sielunkumppani.

Tiedät varmasti itsekin, että mitä useampi ero on takana, sitä varmemmin myös seuraavat suhteet päätyvät eroon. Syynä on juuri se, että ei osaa muuttaa omaa käyttäytymistään. Esimerkiksi jos vaimosi ei keskustele vaan jurona mököttää, niin eihän sillä tavalla ratkaista mitään ongelmia. Suostuisiko vaimosi käymään terapeutilla, jotta löytäisitte nyt heti suhteen alussa keinon kommunikoida ennenkuin riidat patoutuvat isoiksi ahdistaviksi kimpuiksi?

On tietysti myös mahdollista, että jos vaimosi ei ole ehtinyt eron jälkeen olemaan lainkaan sinkkuna tai että hän ei uskaltanut opetella yksinelämistä, niin hänellä ehkä kuitenkin on jäänyt menemisen kaipuu (menetettyä nuoruutta).

 

[voi sentään]

Suoraan sanottuna, sen siitä saa, kun menee liian lyhyen seurusteluajan jälkeen naimisiin. Kun ihastus on hiipunut, niin huomataan, että eihän meillä ollutkaan mitään yhteistä. Arvomaailma ym. on täysin erilainen. Kuinkahan moni avioliitto ajautuu pettämisiin ja sitä kautta eroon ihan vaan sen takia, että ollaan alun alkaenkin menty täysin itselle sopimattoman ihmisen kanssa naimisiin...

 

[Migsu]

Kuvailuni aiemman liiton osalta oli valitettavan realistinen. Itselläni ei jäänyt aikaa käytännössä muuhun kuin työhön ja kotitöiden hoitamiseen. Harrastukset lopahtivat ja vuosien takaiset ystävyyssuhteetkin katkesivat. Vaimollani oli kyllä ystäviä, jotka kyläilivät hänen tykönään ja joiden lasten kanssa heillä oli kaikenlaista yhteistoimintaa. Sosiaaliset kuviot eivät kärsineet, vaikka hän olikin käytännössä perheen ainoa huoltaja.

Nyt meillä olisi tietysti mahdollisuus myös jonkinlaiseen vapaa-ajan viettoon, koska samoja töitä jakaa kaksi henkilöä. Tässä tulee vain se ristiriita, että itse haluaisin viettää vapaa-aikaa myös yhdessä. Sinänsä meillä on hyvin samanlaiset "viihdemaut" eli pidämme samanlaisesta musiikista, samoista baareista, samoista leffoista, samasta ruuasta. Pidämme keskusteluista ystävien kanssa, tanssimisesta ja saman tyyppisestä ulkoilusta ja liikunnasta. Ainoa vika on, että vaimoni ei halua tehdä näitä yhdessä. Kun ihmettelen sitä, vaimoni sanoo, että ollaanhan me muut illat yhdessä. Valitettavasti tuo muu yhdessäolo on aikaisemmin mainitsemaani jurottamista, jossa kaikki kanssakäyminen puuttuu. Asialla on varmasti juurensa menneisyydessä, kun vaimoni joutui viettämään kaikki illat joko yksinään tai ystäviensä seurassa.

Tulen viimeinen kappale saattoi hyvinkin olla totta. Vaimoa ei liiemmin kiinnosta edes lapsien kanssa seurustelu, kuten ei muukaan perheen "sisäinen" yhdessäolo. Lasten kanssa puuhastelu on jäänyt lähes täysin minun harteilleni. Minulla ei ole toki mitään sitä vastaan, koska viihdyn lasten parissa ja käytännössä he ovat jo kuin omiani.

Itsekin olen aavistellut tunteiden puuttumisen olevan syynä vaimon masentuneisuuteen. Olen kysynyt sitä useampaankin otteeseen, mutta kun kunnollinen keskusteluyhteys puuttuu niin asiaan ei saa oikein selkoa. Lähinnä hän vastaa ettei missään ole mitään vikaa ja minä murehdin turhaan. Ainoa mikä hänen mukaansa parisuhteessamme on vikana, on liiallinen ongelmien kaivelu eli käytännössä aiheesta keskustelu.

Vaikeahan tässä on katsoa tulevaisuuteen, kun ero voi odotella nurkan takana. Tilanne pahentaa kaiken lisäksi itse itseään, koska minä olen riippuvainen parisuhteen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta. Tunteettomuus vie minulta motivaation niin työhön, kotiin kuin perheeseenkin. Mielialani ailahtelee jatkuvasti - välillä jaksan uskoa tilanteen paranemiseen, mutta välillä pettyneisyys ja masentuneisuus kääntyy jopa vihaksi kaikkea kohtaan. Ristiriidoilla on tapana lisätä ristiriitoja.

 

[tuli]

No voihan harmi! Joskus ei auta muu kuin niellä tappionsa ja kerätä lusikat eri laatikoihin.

Yritä vielä viimeistä rutistusta, varatkaa yhteistä aikaa pari-kolme päivää, menkää johonkin hiljaiseen paikkaan, vaikkapa vuokramökille, jos omaa ei ole. Keskustelkaa ja päivittäkää tilantenne ja se, onko mitään enää korjattavissa.

Itse olen myös ihminen, joka ei jaksa epävarmaa tilannetta eikä asioiden roikottamista ilmassa. Minusta omalle henkiselle hyvinvoinnille on parempi "repäistä laastari" kerralla, kuin pikkuhiljaa nyhtää sitä irti niin, että se vielä pitkän ajan kuluttuakin on hiukan kulmasta kiinni, vain huomatakseen, että -eihän tää nyt niin kauheeta ollutkaan, elämä kantaa ja päivä paistaa.

 

[Migsu]

"Parannuskeinojen" valintaa vaikeuttaa tietysti se, että perheessämme on muitakin osapuolia kuin minä ja vaimoni. Lapset ovat selvinneet ehjin nahoin "entisestä" isästään ja minulla on nykyään maailman ihanimmat ja käytännössä omat lapset. En ole alan ammattilainen, mutta uskallan väittää että kahden isäsuhteen katkeaminen jättää lapsiin todella syvät arvet. Tuskin he enää edes uskaltaisivat rakentaa suhteita uuteen isähahmoon. Meillä on lasten kanssa erittäin kiinteät suhteet ja niiden kehittymiseen olen panostanut paljon.

Aivan helpolla en suostu luovuttamaan pelkästään lastenkaan tähden. Hehän eivät varmasti edes huomaa ongelmien olemassaoloa, koska mitään pahempia vastoinkäymisiä suhteessamme ei ole ollut.

 

[Migsulle]

"Parannuskeinojen" valintaa vaikeuttaa tietysti se, että perheessämme on muitakin osapuolia kuin minä ja vaimoni. Lapset ovat selvinneet ehjin nahoin "entisestä" isästään ja minulla on nykyään maailman ihanimmat ja käytännössä omat lapset. En ole alan ammattilainen, mutta uskallan väittää että kahden isäsuhteen katkeaminen jättää lapsiin todella syvät arvet. Tuskin he enää edes uskaltaisivat rakentaa suhteita uuteen isähahmoon. Meillä on lasten kanssa erittäin kiinteät suhteet ja niiden kehittymiseen olen panostanut paljon.

Aivan helpolla en suostu luovuttamaan pelkästään lastenkaan tähden. Hehän eivät varmasti edes huomaa ongelmien olemassaoloa, koska mitään pahempia vastoinkäymisiä suhteessamme ei ole ollut.

En ole selvännäkijä, mutta jotenkin tuntuu seuraavalta. Olet Migsu ylikunnollinen.
Ehkä sellainen mies jollaista minun kehotettiin hommaamaan. "Hommaa kunnollinen mies" niin lasten isäkin sanoi minulle.

Ehkä vaimosi ei ole työstänyt eroa kunnolla tai sitten hän on muuten vain töttöröö eron takia. Miten kauan hän ehti elää yksinhuoltajaelämää eron jälkeen vai oliko hän koko edellisen liiton ajan käytännössä yh?

Olet ollut rohkea mies, kun lähdit täysillä uusioperheeseen mukaan.
Minä en sellaiseen ikinä olisi kyennyt enkä edes halunnut.

On ollut niin ihana elää murrosikäisten ja nyt jo aikuisten tytärten kanssa kolmistaan.
Saa olla ja elää niinkuin haluaa. Nytkin tämä huone on kuin pommin jäljiltä.
Mutta kyllä tämä tästä taas.

Jos sinä tulisit illalla kotiin, saisit mahdottoman hepulin, siivouskohtauksen ja mitä kaikkea.
Sitten pitäisi harrastaa, puhua syvällisiä, antaa lämpöä ja hellyyttä.

Kun tulen illalla myöhään kotiin töistä, käy vessassa, katson ehkä telkkaria ja menen nukkumaan. Jos on tylsää eikä nukuta, kuuntelen ihanaa yöradiota. Siellä on niin ihanaäänisiä nuoria miehiä. Toissayönä mies harmitteli, että sähköpostissa on 88 roskapostiviestiä. Hän sanoi, että ehkä kaikkiin pitäisi vastata yes. Sitten hänellä olisi parimetrinen mela ja jatkuva seisokki. En ollut uskoa korviani. Valtion ylläpitämä Radio Suomi päästää tuollaista tekstiä eetteriin. Mutta kyllä nuo pojat pysyvät hyvän maun rajoissa. Niin minäkin yritän vaikka lässytänkin täyttä roskaa.

Hae Migsu ammattiapua. Kyllä sinussakin on korjaamisen varaa. Ehkä olet saanut vanhemmiltasi liian tunnollisen malliesimerkin. Sinulla on reippaasti varaa löysätä pipoa etkä silloinkaan ole lähelläkään boheemin määritelmää.

Ota rennosti. Älä tee vaimosi ongelmista isoa numeroa. Tunnelma kotona laukeaa ja vaimo huokaisee helpotuksesta. Hän työstää jotain juttua päässään. Sitä ei voi jouduttaa. Sellaista terapiaa tai pilleriä ei ole vielä keksittykään ja tuskin keksitään.

Ei auta vaikka lähettäisin sinulle kaukoenergiaa tai reikiä kuten Kristallipallopalstan parantajat tekevät. Vastaus löytyy omien korvien välissä. Me jokainen pidämme ihan itse huolta tuosta pururadasta eikä sen varrella olevista roskiksista löydy käytettyjä hemohessiampulleja.

 

[tuli]

Älä ota koko vastuuta itsellesi, pakota myös vaimosi ottamaan sitä. Luulisi lasten hyvinvoinnin olevan hänellekin ja etenkin hänelle se maailman tärkein asia. Vaimosi ei ole masentunut, jos hän kerran yksin jaksaa touhuta ja mennä.

Sinulla on arvostettava tapa suhtautua lapsiin, mutta vaikka heidän kanssaan olisi kuinka mukava touhuta ja olla, niin anna myös vastuuta äidille. Kokeeko hän kenties jonkinlaista riittämättömyyttä sinun kaltaisesi "touhupetterin" kanssa?

Älä hyväksy tekosyitä!

 

[Zii]

Minä muistan kuinka seurustelumme alkuaikoina minua rasitti hirveästi mieheni jatkuva innostus minuun ja minun kanssani touhuamiseen. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, ettenkö olisi hänen kanssaan halunnut aikaani viettää tai ettenkö olisi hänen läheisyyttään tarvinnut, mutta jotenkin se tuntui liian vaateliaalta. Minun piti saada välillä olla omissa oloissani tarvitsematta huomioida ketään muuta kuin itseni. Sitten jotenkin pikku hiljaa tajusin, että ei hänen tarkoituksensa ole ahdistaa minua vaan olla vain lähellä ja läheinen. Sitä minäkin haluan olla hänelle. Nyt en osaisi muutoin ollakaan.

Ehkä vaimollasi on tosiaan menossa joku kamppailu itsensä ja oman tilansa ja paikkansa ottamisen kanssa, ja kaiken sen suhteuttaminen teihin kahteen ja yhteiseen kotiin. Hänen tuntemuksensa voivat olla kovinkin ristiriitaisia, mikä hyvin selittäisi kiukkuisen olon ja haluttomuuden puhua. Jos ei kerta kaikkiaan ole vastausta. Jos hän ei oikein itsekään tiedä, mitä tahtoo ja miten. Vielä. Taustanne huomioon ottaen uskon, että mielessä pyörii monenlaisia ajatuksia. Toisille meistä asiat ovet kovin selkeitä ja mutkattomia, kun taas toisille käsittelyprosessi on pitkä ja sekava. Olette kuitenkin vielä suhteellisen "nuori" parina.

 

[Migsu]

Kiitoksia kaikille neuvoista ja kommenteista . Yritystä minulla löytyy ja kyllä nuo kommentit synnyttivät paljon positiivisiakin ajatuksia. Kenties hätiköin ja kenties vaimo tarvitsee tosiaan aikaa pureksia ajatuksensa selväksi. Ei meidän liittomme edes ole enää kovin nuori, mutta kipeiden ajatuksien puiminen käy hitaasti. Oikeastaan hätiköintini johtuu osittain lapsista. Kun vuodet vierivät, niin suhteet lujittuvat ja ero on aina kaikkien kannalta vaikeampi prosessi. Juurrutaan ihmissuhteisiin, asuinpaikkaan, ystäviin ja muihin perusturvallisuuden kannalta tärkeisiin asioihin.