Miksi lastensuojeluilmoitus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistaa ja itkettää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ahdistaa ja itkettää

Vieras
Kerroinkin täällä jo aiemmin siitä, että koulun ja kodin välillä ei kommunikaatio oikein toimi. Lapsellani siis käytöshäiriöitä, ja olen nyt käynyt hänen kanssaan kohta vuoden perheneuvolassa asian tiimoilta. Olen kertonut rehellisesti ja avoimesti asioista niin siellä, kuin koulullakin. Olen hakenut itselleni keskusteluapua perheneuvolan suosituksesta, jotta jaksaisin yksinhuoltajana tämän lapsen asian jne.

No, sain nyt sitten luettavaksi sähköpostin, joka koululta oli lähetetty kasvatusneuvolaan syksyllä. Siinä opettaja ilmoitti harkitsevansa lastensuojeluilmoitusta lapsen itsetuhoisten puheiden takia (jotka on kasvatusneuvolassakin todettu olevan vain huomionhakuisuutta) Lapsi on siis kaksi kertaa syksyn aikana sanonut tappavansa itsensä. Molemmat kerrat koulussa. Yhden kerran kotona, ja tämä liittyi siihen kun hän ei olisi halunnut alkaa illalla nukkumaan, ja yhden kerran lisäksi iltapäiväkerhossa, ja se liittyi siihen, ettei hän voittanut jotain kilpailua.

Niin, sitä tässä sitten mietin, että miksi tuo ls- ilmoitus. Ymmärrän että periaatteessa syynä on lapsen puheet, mutta kun minähän olen hakenut lapselle apua ja koetan parhaani mukaan hoitaa tilannetta eteenpäin! Siis mikä ajatus tässä on koululla takana?? Huostaanotto?? Mikä??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ahdistaa ja itkettää:

Haluavat sitä lasta auttaa ja samalla sinua. pidä sitä hyvänä asiana.
Ne on sitä varten että auttavat.
 
Jos koulu on ajatellut, että tarvitsette lisää tukea ja sitä saa parhaiten silloin, kun joku muukin taho sitä teille ajaa koittaa, eikä niin, että vain sinä yksin.

Ja toisaalta...jos olet se sama, joka muutama päivä sitten sanoi, että opettaja haluaisi lapsen erityisluokalle, mutta sinä et, niin ehkä koulun näkökulmasta katsottuna et ole kovinkaan yhteistyökykyinen ja halukas ja he ajattelivat sitten ottaa viranomaistahon avuksi tai jotain.
 
En usko, että välttämättä huostaanotto (sillain pelottavalla tavalla) ole syynä. Lapsella voi olla masennusta tms. ja kyllähän se mielestäni vaatii tutkimista. Kuten olette tehneetkin. Ovatkohan koululta ajatelleet, että saisitte lapselle psykiatriselta puolelta paremmin apua tarvittaessa.
En osaa kuitenkaan sanoa tähän mitään faktatietoa tai käytäntöjä ylipäätään.
 
Uskon, että koulun ajatuksena on ollut, että lastensuojelusta saisitte tukea tilanteeseen, koska koulussa on huolestuttu itsetuhoisista puheista. Koulusta ja muistakin tahoista ollaan yhteydessä lastensuojeluun usein siksikin, että joku lapsen asia tuntuu niin isolta, että halutaan tehdä lain edellyttämä velvollisuus ilmoittaa lastensuojeluun, jotta ei itse syyllistyisi väärin menettelyyn. En uskoisi, että sinulla olisi syytä huoleen.
 
No varmaan siksi, että opettajan on reagoitava tilanteeseen jotenkin.
Ei se tee sinusta huonoa äitiä, tai lapsestasi epänormaalia. Niin kuin sanoit, olette kuitenkin jo käyneet perheneuvolassa kohta vuoden, joten asiaahan hoidetaan. Älä jää miettimään tuota liiaksi.
 
Opettajalla on jo viran mukanaan tuoma velvollisuus tehdä ilmoitus jos lapsella itsetuhoisia ajatuksia. Joutuisi suuriin vaikeuksiin jos ei niistä ilmoittaisi ja lapsesi päätyisi tekemään jotakin itselleen. Ls-ilmoitus ei missään nimessä tarkoita huostaanottoa vaan on ns. yleisnimitys kaikkiin sos.viranomaisten toimenpiteisiin. Opettaja on tarkoittanut vain hyvää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Jos koulu on ajatellut, että tarvitsette lisää tukea ja sitä saa parhaiten silloin, kun joku muukin taho sitä teille ajaa koittaa, eikä niin, että vain sinä yksin.

Ja toisaalta...jos olet se sama, joka muutama päivä sitten sanoi, että opettaja haluaisi lapsen erityisluokalle, mutta sinä et, niin ehkä koulun näkökulmasta katsottuna et ole kovinkaan yhteistyökykyinen ja halukas ja he ajattelivat sitten ottaa viranomaistahon avuksi tai jotain.

En ole se sama. Tällä samalla nikilläni aiemmin asiaan liittyviä juttuja puin.

Jotenkin vaan tuntuu oudolta, että kun kuitenkin olen lapselle apua hakenut ja hakemassa niin silti.. sitten ymmärtäisin, jos mitään tukea en olisi hakenut.

Ei ne sitä ilmoitusta ole tehneet kai, kun mitään ei ole kuulunut, mutta kai ne sitä sitten harkitsee. Ja miksi siitäkään ei ole mulle mitään sanottu?
 
Ls ei takoitatodellakaan huostaanottoa...Sos.toimistossa kaikki lapsiin liittyvät asiat on lastensuojelu nimikkeellä..Koulu on velvollinen ilmoittaa sosiaalihuoltoon jos koulussa ilmenee ongelmia lasten suhteen.

Huolissaan sinun ei tarvii olla sen suhteen että sinulta lapset vietäisiin!!

toivon teille paljon voimia ja että saatte asiat järjestykseen lapsen kanssa.
 
se siinä on ajatuksena. Huoli ja ajatus siitä, että apu ja tuki ei nyt riitä vaan ls-ilmolla saadaan teille enemmän tukea. Lapsen itsetuhoiset puheet voi myös joskus olla huostaanoton peruste jos siis tukitoimet eivät riitä. Lapsesi ja sinun parhaaksi tässä yritetään.
Koita jaksaa luottaa siihen. Voimia kovasti ja toivon sydämestäni, että lapsesi vointi paranee.
 
No mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, jos lapsesta tehdän se ilmoitus koulun taholta? Mitä mä sitten teen tai mitä mun pitää tehdä? Lapselle olen varannut jo ajan lastenpsykiatrille, osastojaksoon ei kuulema ole tarvetta kun lapsi ei oikeasti ole itsetuhoinen. Olen ymmärtänyt asian niin, että ls- ilmoituksen jälkeen pitää lisätä tukitoimia tai jollakin tavalla parantaa lapsen oloa tai olosuhteita. En mä enää keksi, miten muuten sen tekisin?
 
Neuvola ei varmaan saa kertoa mitään tietoja lapsesta/teidän perheestä koululle/opettajalle, joten opettaja ehkä tietää tapauksesta vain sen, mitä sinä kerrot. Hän on varmasti vaan toiminut ohjeitten mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Eli jos koulu tekee ilmoituksen sinulle tulee siintä kirje kotiin sos.toimistolta jossa on aika tapaamiseen, siellä sitten yhdessä meititte miten jatkaa eteenpäin
 
Alkuperäinen kirjoittaja armaselain:
Neuvola ei varmaan saa kertoa mitään tietoja lapsesta/teidän perheestä koululle/opettajalle, joten opettaja ehkä tietää tapauksesta vain sen, mitä sinä kerrot. Hän on varmasti vaan toiminut ohjeitten mukaan.

No kun sen sähköpostin perusteella sai käsityksen, että koulu on ollut neuvolaankin yhteydessä (tämä on todella pieni paikkakunta) ja koululla on myös lupa olla yhteydessä kasvatusneuvolaan. Olen halunnut avointa ja toimivaa yhteydenpitoa eri viranomaisten kanssa, jotta lapsen asia selkiintyisi parhaiten. Tässä pikkuhiljaa olen vain huomannut, että yhteydenpito tuntuu toimivan kaikkiin muihin suuntiin, paitsi minulle. Itse saan tietää asioista vasta kasvatusneuvolassa, ja sielläkin ohimennen sivulauseessa mainittuna. Just tästä asiasta viikolla aiemmin täällä kerroin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, jos lapsesta tehdän se ilmoitus koulun taholta? Mitä mä sitten teen tai mitä mun pitää tehdä? Lapselle olen varannut jo ajan lastenpsykiatrille, osastojaksoon ei kuulema ole tarvetta kun lapsi ei oikeasti ole itsetuhoinen. Olen ymmärtänyt asian niin, että ls- ilmoituksen jälkeen pitää lisätä tukitoimia tai jollakin tavalla parantaa lapsen oloa tai olosuhteita. En mä enää keksi, miten muuten sen tekisin?

Eli jos koulu tekee ilmoituksen sinulle tulee siintä kirje kotiin sos.toimistolta jossa on aika tapaamiseen, siellä sitten yhdessä meititte miten jatkaa eteenpäin

Joo, mutta siis MITEN tästä jatketaan eteenpäin, kun mun ymmärryksen mukaan olen tehnyt jo kaiken lapsen eteen? Siis kun lasta tavannut sostt ja psykologi ovat sitä mieltä, että lapsi ei ole itsetuhoinen, vaan puheet liittyvät uhmakkuuteen joten häntä ei voi osastolle laittaa. Kasvatusnlan mielestä se olisi lapselle haitaksi, ja olen kyllä itse samaa mieltä asiasta. Mä olen yhteistyökykyinen ja suostun kaikkeen, mitä nuo viranomaiset ehdottaa lapsen asioissa jne. Eli mitä muita keinoja niille tässä jää, kuin huostaanotto?? Kun mä en yksinkertaisesti pysty ymmärtämään tässä sitä, MITÄ MUN PITÄIS VIELÄ TEHDÄ?? Tuntuu että ihan sama miten paljon yritän ja teen ja olen, olen aina huono ja epäonnistunut ja kamala äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
No kun sen sähköpostin perusteella sai käsityksen, että koulu on ollut neuvolaankin yhteydessä (tämä on todella pieni paikkakunta) ja koululla on myös lupa olla yhteydessä kasvatusneuvolaan. Olen halunnut avointa ja toimivaa yhteydenpitoa eri viranomaisten kanssa, jotta lapsen asia selkiintyisi parhaiten. Tässä pikkuhiljaa olen vain huomannut, että yhteydenpito tuntuu toimivan kaikkiin muihin suuntiin, paitsi minulle. Itse saan tietää asioista vasta kasvatusneuvolassa, ja sielläkin ohimennen sivulauseessa mainittuna. Just tästä asiasta viikolla aiemmin täällä kerroin.

No onpa typerää, ettei sinua ole otettu mukaan yhteydenpitoon. Tuskin asiat sillä paranee, että nuo tahot keskenään niitä jauhaa.
Hyvä, että tulit kuulemaan tuon jutun, ja jos tuon opettajan sähköpostin jälkeen asiat on neuvolan kanssa sujuneet niin kuin ennenkin, niin tuskin siinä oli sitten neuvolankaan mielestä aihetta mihinkään erityistoimiin.

Et ole epäonnistunut äiti, teidän lapsi on vaan huomannut, että noilla sanoilla saa parhaiten huomiota ja aikuiset suorastaan järkyttymään, joten käyttää sitten sitä hyväkseen.
 
Yhteistyössä