Antropologi, filosofian tohtori James McKenna on tutkinut äidin ja vauvan yhdessä nukkumista. Kalifornian yliopiston neurologian laitoksen unihäiriökeskuksessa 3 kk ikäiset vauvat äiteineen nukkuivat laboratoriossa muutamia öitä. Äiti-vauva -parit oli jaettu etukäteen kahteen ryhmään sen mukaan, nukkuivatko he kotioloissa yhdessä vai erikseen. Laboratoriossa he nukkuivat 2 yötä tottumaansa tapaan ja yhden yön päinvastoin. Nukkumista kuvattiin videolle ja elintoimintoja monitoroitiin. Tulosten mukaan yhdessä nukkuminen lisäsi kokonaisunimäärää riippumatta siitä, oliko siihen aikaisempaa tottumusta vai ei. Yhdessä nukkuminen pidensi imetysaikaa ja -tiheyttä, ja vauva ilmaisi itkien nälkäänsä vain erikseen nukkuessa. I ja II-vaiheen uni lisääntyi, III- ja IV-vaiheen uni väheni yhdessä nukkuessa, eli vauva on herätettävissä helpommin. Yhdessä nukkuminen lisäsi äidin ja vauvan unen samanasteisuutta ja hereillä oloa yhtä aikaa. Yhdessä nukkuessa vauva nukkui harvemmin vatsallaan, mitä pidettiin hyvänä asiana. Yhdessä nukuttiin hyvin lähekkäin, kasvokkain, mikä lisäsi vauvan saamaa sensorista stimulaatiota. Äidit myös valvoivat lapsensa unta myös nukkuessaan. Riippumatta aikaisemmista nukkumistavoista kaikki siis hyötyivät yhdessä nukkumisesta.
Kätkytkuolema (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome) on traaginen vauvan yhtäkkinen kuolema unen aikana. Sitä on tutkittu paljon, mutta yksiselitteistä syytä sille ei ole löydetty. Yleensä kätkytkuoleman´ kokevat vauvat ovat 0-6 kuukauden ikäisiä, eniten niitä sattuu noin 3 kuukauden ikäisille. On kuitenkin löydetty joitakin ympäristöllisiä selittäviä tekijöitä: Vanhempien alhainen sosioekonominen status, äidin tupakointi, ennenaikainen syntymä ja hengitysvaikeudet syntymän jälkeen sekä se, jos sisarus on kätkytkuoleman uhri. Kätkytkuolema ei johdu kuristumisesta, vuodevaatteisiin tukehtumisesta tai vauvan päälle kierähtämisestä. Mielenkiintoinen tieto on, että niissä kulttuureissa, joissa perheet nukkuvat yhdessä, kätkytkuolema on paljon harvinaisempi kuin länsimaissa.
Nykyään kätkytkuolemaa pidetään pikemminkin unihäiriönä. Vauva ei osaa kontrolloida automaattisesti hengitystään unen aikana tai havahtua unesta hengitysvaikeuden seurauksena. Unen aikana happi-hiilidioksidi-tasapainosta huolehtivat pienet kemoreseptorit suurten verisuonten seinämissä. Jos veren happipitoisuus laskee tai hiilidioksidipitoisuus nousee liiaksi, lähettävät nämä reseptorit aivoille käskyn kiihdyttää hengitystä. Ensimmäisinä kuukausina nämä automaattiset hengityksensäätelyjärjestelmät ovat kehittymättömiä kaikilla vauvoilla. Vauvojen hengityksessä ei ole vielä säännöllistä kaavaa, vaan siinä esiintyy silloin tällöin jopa 10-15 sekunnin katkoksia, jonka jälkeen hengitys taas jatkuu. Näitä katkoksia kutsutaan apneaksi. Joskus katkokset ovat jopa 20 sekunnin mittaisia ja niiden aikana sydämen syke laskee noin 20 prosentilla. Silloin joko automaattinen säätelyjärjestelmä kytkeytyy päälle taikka vauva herää, ja hengitys jatkuu taas. Onkin arveltu, että kätkytkuoleman uhreilla joko automaattinen säätelyjärjestelmä on synnynnäisesti häiriintynyt tai he eivät jostain syystä herkästi herää hengityskatkokseen.
Vauva on siis neurologisesti ja kehityksellisesti epäkypsä nukkumaan yksin. McKennan tutkimustulokset tukevat sitä oletusta, äidin lähellä nukkuminen aktivoi vauvaa hengittämään. Kun vauvan hengitys katkeaa, äiti ehkä tiedostamattaan liikahtaa, mikä taas havahduttaa vauvaa sen verran, että hengitys taas jatkuu. Vauva tuntee patjan välityksellä äidin hengityksen sekä kuulee sen rytmin, mikä auttaa vauvaa rytmittämään omaa hengitystään. Yksin nukkuvalla vauvalla tätä valvontamekanismia ei ole. Suoraan näistä tuloksista ei kuitenkaan voi sitä johtopäätöstä vetää, että yhdessä nukkuminen ehkäisisi kätkytkuolemia. Tätä mieltä on kuitenkin lastenlääkäri, lääketieteen tohtori William Sears, 8 lapsen isä ja perhepedin vankkumaton kannattaja. Hän lisää vielä, että nimenomaan rintaruokituilla lapsilla kätkytkuoleman riski on pienempi. Hän perustaa hypoteesinsa puhtaasti henkilökohtaiselle vakaumukselle, jossa kuitenkin on perusteita olla totta. Onhan niin, että nimenomaan rintaruokitut vauvat heräilevät keskimäärin useammin öisin kuin korvikkeella ruokitut, koska rintamaito sulaa nopeammin kuin korvike. Tämä voisi olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille, varsinkaan jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan.
Myös äidin voi sanoa olevan "kehityksellisesti epäkypsä" nukkumaan erossa vauvasta. Äiti todennäköisesti heräilee ainakin aluksi useita kertoja yössä tarkistamaan, vieläkö vauva hengittää. Jokaisesta risauksesta äiti on hetkessä vauvan sängyn vieressä, ja pahimmassa tapauksessa vauva säikähtää tätä hämärästä ilmestyvää pörrötukkaista aavetta ja herää itkemään. Onhan paljon helpompaa vain ojentaa kätensä ja laskea se rauhoittavasti vauvan päälle ja jatkaa unia.
ikinä ei ole nukkunut yöunia vanhempien sängyssä.
