Miksi lapset pienellä ikäerolla?

[Mrs Bean]

Meillä kolme ensimmäistä lyhyillä ikäeroilla ja aikaa kyllä riitti kaikille. Hyvin jaksoin ja oma mielentila oli sopiva siihen kaikkeen. Lapset oli tyytyväisiä ja hyvä rytmi pysyi kaikilla kun oli pikkulapsi aika kaikilla menossa. Kuopus syntyi kun kolmikon nuorin oli menossa kouluun ja kyllä ne kouluikäiset joutui sillon enemmän luopumaan kun heidän piti sopeutua perheen vauva arkeen. Aikaa lapset ovat tarvinneet vanhemmiltaan aina, olivat sitten pieniä tai isompia. Itse koin lyhyet ikäerot helpompina ja sisaruksille mukavempina..

 

[Aatamin akka]

Mä ainakin jaksan oikein hyvin vaikka lapset on 1v3kk ja 1v9kk ikäerolla. Ikinä en ole väsymystäni valittanut, edes nyt kun käyn iltaisin vielä lisäksi töissäkin. Kaikki lapset ovat saaneet halutessaan huomiota eikä kukaan ole "jäänyt jalkoihin". Jospa ap ja muut ihmettelijän hankkisivat sen oman elämän eivätkä kyttäisi muiden tekemisiä?

 

[Kolme alle 5-vuotiasta]

En ole ikinä kokenut, että vauva tarvitsisi kaiken ajan ja isommat jäisivät huomiotta. Vauva nukkuu paljon ja vauvan ensimmäiset kuukaudet menevät imettäessä, joka onnistuu hyvin samalla kun on isompien seurana. Paljon kätevämpää olla kerralla putkeen äitiyslomat ja hoitovapaat, eikä vuosien välein vuosien varrella. Kun nuorin täyttää 3, isompi on jo koulussa ja pikkuvauva- ja lapsiajat ovat ohitse, sitten ehtii itse hyvin keskittyä enemmän itseensäkin ja uraansa. Ja mikä parasta, on nelikymppinen kun nuorin tulee täysi-ikäiseksi, sen sijaan että vasta laittaisi silloin vaikkapa nuorinta ekaluokalle..

 

[Miili]

Jos isi ja äiti on jo sen ikäisiä ettei voi pitää kovin pitkää väliä lapsilla?
Meillä ikäeroa on 1 v ja 8 kk, ei aina niin ihanaa ja helppoo oo, mut ei se musta yhdenkään, sen esikoisen, kanssa niin helppoo aina ollu. Mun lapset ei oo koskaan kysyny "äiti mitä mä tekisin" ja siinä jo yks hyvä syy tehdä lapset pienellä ikäerolla. Toinen on se että menee kaikki vaiheet melkein kertarytinällä, ei oo koko ajan uhmaikää tai murkkuikää.

 

[hhhh]

Aivan varmasti meillä lapset (2v ja 3,5v) saa enemmän ja tarpeeksi huomiota nyt kun olen vauvan kanssa kotona, kuin että vaihtoehtona olisi kokopäivähoito tarhassa ....

 

[9kk+3v]

Meidän lapset ovat syntyneet kahden vuoden ikäerolla. Näin oli myös minun että miehen lapsuuden perheessä. Se on ihan tosi että 2-vuotias on itsekin vielä tosi pieni, ja joutuu luopumaan paljosta sisaruksen syntyessä. Meillä ainakin alku oli tosi hurja. Esikoinen oli todella mustasukkainen (+uhma) ja varmasti oli vielä liian pieni ymmärtämään sitä mullistavaa elämän muutosta, minkä vauvan syntymä aiheutti. Mutta enpä usko että nuo ensimmäiset kuukaudet on jättänyt traumoja kumpaakaan lapseen, ihan tervejärkisiä ollaan miehenikin kanssa vaikka sama on koettu itse pieninä.

Nyt kun lapset on 9kk ja isompi melkein 3v, on heillä ihan hurjasti seuraa toisistaan, ja kummasti niitä yhteisiä "leikkejä" löytyy, vaikka niin eritasoisia ovatkin. Kummatkin palvoo toisiaan. Isompi rakastaa kun joku aina jaksaa nauraa hänen pöljäilyilleen, pienempi on ihan hukassa, jos isompi ei ole kotona. Isompi tulee heti ilmottamaan jos pieni satuttaa itseään leikeissä, pienempi itkee myötätunnosta kun isommalla on pahamieli. Mahtaakohan ison ikäeron lapset koskaan saavuttaa tällasta yhteyttä...?

En todellakaan pidä vääränä tehdä lapsia isolla ikäerolla. Meidän tuttavapiirissä on useampikin sellainen perhe. Itse oltiin kolmekymppisiä esikoisen syntyessä, joten ei tässä iänkään puolesta ole aikaa antaa vuosien kulua. Toiseks, kun leikkikavereita ei ole ihan lähellä, on hyvä että lapsen ei tarvitse kasvaa yksin, vaan saa sisaruksesta lähes saman ikäistä seuraa.

 

[3 sisarusta]

Itselläni oli 3 sisarusta, toinen vuoden vanhempi, toinen minua kolme vuotta vanhempi ja kolmas minua 5 vuotta nuorempi. Tulin lähinnä parhaiten toimeen minua vuotta vanhemman kanssa ja oli hyvä ystävä koko lapsuuden & nuoruuden ajan (ja vieläkin on), mutta 3 vuotta vanhempi kulki aina vanhemmissa piireissä, ja 5 vuotta nuorempi taas.. no. liian paljon nuoremmissa piireissä.

Olen yhä edelleen päivittäisessä yhteydessä vuotta vanhemman sisarukseni kanssa, kun taas vanhimman kanssa en ole jutellut viikkoihin enkä nuoremman kanssa päiviin.

 

[minen]

Tähän muuten selvittele enkä kommentoi elämäntilannettani mutta pakko sanoa että on ihan täyttä hörönlöröä perustella isoa ikäeroa sillä että sitten se isompi ei saa enää olla vauva eikä saa huomiota ja joutuu raukka jakamaan äidin toisen lapsen (oman sisaruksensa) kanssa. Aika harvassa kuitenkin on ne yhden lapsen äidit jotka palleroisensa hoitaa kotona yli kolmevuotiaaksi ennen töihin paluuta. Useimmat aloittaa sen päiväkotiuransa kuitenkin paljon aikaisemmin kun äidin pää ei kestä kotona vaan vauvan kanssa.. Ja mitäs sille pallerolle siellä tarhassa tapahtuu, sielläkö saa jakamattoman huomion äidiltä ja työpäivän jälkeenkin äiti on sitten aina vaan iloinen ja virkeä ja jaksaa antaa vain lapselleen 100% itsensä?! Höpö höpö.

 

["tyytyväinen"]

Yleensä kummastellaan jos lapsilla on iso ikäero, esim. 7-10 vuotta tai enemmän. Mua taas ihmetyttää miten jotkut viittii tehdä lapsia jollakin kahden vuoden ikäerolla. Siinähän jää taapero-raukka ihan jalkoihin eikä saa vanhempien huomiota kun vauva vie kaiken ajan. Ja sitten kun vauva on vuoden ikäinen niin tehdään kolmas. Mitä JÄRKEÄ?

Mun mielestä on fiksua kasvattaa esikoinen ensin vaikka kouluikään ja sitten alkaa miettiä toista. Jää kummallekin lapselle aikaa siltä vanhemmalta. Ei tule niin paljon tappeluita ja traumoja. On ihan järkkyä lukea miten taaperoikäinen pahoinpitelee pikkuvauvaa ja äidillä pitäs olla silmät selässäkin.

Mulla ja pikkuveljellä on ikäeroa melkein 12 vuotta ja se on hyvä. Omilla lapsillani on 8 vuotta ikäeroa. Ihanaa kun on saanut nauttia rauhassa kummankin vauva-ajasta, taaperoajasta ja siitä kun menevät kouluun.

En nyt mitenkään niitä tuomitse jotka lapset tekevät pienellä ikäerolla. Mutta kummastuttaa kun meitä jotka tietoisesti haluamme isomman ikäeron, pidetään kummallisina tai luullaan ettemme saa lapsia tai tai tai..

Niin samaa mieltä Itsellä siskojeni kanssa ikäeroa 7vuotta, imilla lapsillani vähän vähemmän ja silti heitä viisi, kolmella vuosikymmenellä. Tyytyväinen olen omaan lapsuuteeni ja omien lasten ikäeroon.
Olisi kamalaa kun vaikka vuosi ikäeroa ja kaksikin, hermoni eivät kestäisi ja molemmat jäisivät huomiotta. Joillakin vielä useampi lapsi pienellä erolla.