Miksi lapsesi on lihava? Eikö hävetä ajatella, että pilaat lapsesi elämän?

Yhtä pojan kaveria (10v.) olen kyllä ihmetellyt. Sosiaalinen ja reipas poika, mutta herkujen himo vaikuttaa ihan käsittämättömältä. Missään ei voi olla mitään hyvää esillä tai se lapsi syö kaiken. Jos sanoo, että ota yksi niin se ottaa yhden monta kertaa. Käy välillä jossain ja palaa ottamaan taas yhden. Kohta ottaa jo kourallisen (pari kertaa olen sivusta seurannut). Kerran oli jääkaapissa pitsan jämät ja huomasi ne kun annoin pojalle maitoa kaapista. Heti kuuluu "nam.Pitsaa. Saanko ottaa?". Poikakaan ei halua syödä karkkipäivänä karkkejaan jos tämä kaveri on kylässä koska jotenkin ne kaikki vaan katoaa kaverin suuhun.
Ihmettelen siis kuinka miksi joillain lapsilla on täälainen tolkuton herkkujen himo, että suurin piirtein menettävät näkö-ja kuulokyvyn muule kun jotain hyvää on maisemissa? Onko tämä opittua vai voiko kysymys olla jostain muusta?

Lohtusyömistä? Tunnesyömistä? Opetettua.
Jos vanhemmat on oppineet palkitsemaan ruualla/herkuilla, niin se johtaa helposti tuohon. Olen seurannut vastaavaa tapausta hyvin läheltä, ja kun muilla lapsilla namipussi kestää koko illan, niin tällä lapsella se on hävinnyt kahdessa sekunnisssa.

 

Meillä on lähipiirissä yksi hyvin lihava lapsi. Ollut todella pyöreä jo pienestä saakka. Vanhemmat pyöreitä myös, ruokailuasiat eivät ole kunnossa oikein millään lailla.

Kyllähän se sivustakin vähän harmittaa seurata asiaa, varsinkin kun kouluunmenon yhteydessä vuosi sitten tuli sanomista luokkakavereilta. Vanhemmat eivät näe asiassa ongelmaa, ovat hyviä vanhempia kyllä ja kotiasiat kaikki kunnossa, niin hirveän vaikea on puuttuakaan.

Lapsi on tosi kömpelö ja ei jaksa oikein liikkua samoin kuin ikäisensä, joten monesta jää kyllä paitsi Ja jos ruoka-asiat eivät ole kunnossa, niin ei se pituuskasvukaan korjaa lihavuutta. Eikä tuo terveydellekään hyväksi ole, olla jo pikkukoululaisena noin ylipainoinen.

 

Lohtusyömistä? Tunnesyömistä? Opetettua.
Jos vanhemmat on oppineet palkitsemaan ruualla/herkuilla, niin se johtaa helposti tuohon. Olen seurannut vastaavaa tapausta hyvin läheltä, ja kun muilla lapsilla namipussi kestää koko illan, niin tällä lapsella se on hävinnyt kahdessa sekunnisssa.

Niin, mutta silti mietityttää.. Tässä pojassa on jotain outoa.
Tuttavapiiristäkin löytyy näitä jotka sortuu aika usein lohduttamaan/palkitsemaan lasta herkuilla. Ja ihan pakko myöntää, että itsekkin joskus sorrun (onneksi aika harvoin). Yhdessä tuttava perheessä syödään lähinnä ranskiksia ja makkaraa+ päälle vanukkaita tai muuta jälkkäriä. Aamu- ja iltapalat on suklaamuroja tai muuta hyvää. Tässäkin perheessä toinen vanhemmista on todella yli painoinen, mutta lapset ei ole. Eikä lapset ole samanlaisia kuin tämä poika jolle tuntuu syttyvän joku (anteeksi nyt ilmaisu kun lapsesta kuitenkin puhutaan) hullunkiilto silmiin herkkuja nähdessään. Oikeen pitää fyysisesti estää ettei syö vaikka lipaston päälle unohtunutta karkkia. Kielto ei riitä.
Samoin muilta lasten ylipainoisilta kavereilta tuntuu kuitenkin itsehillintää löytyvän, mutta tämä poika on ihan omaa luokkaansa..
Mutta siis sosiaalinen, reipas ja iloinen poika tuntuu olevan. Pyörällä polkaisee meillä aina käymään, mutta muuten en tiedä hänen liikkumisistaan.

 

Kerhossa oli pari vuotta sitten kaksi tyttöä, olisko ollu jotain 3- ja 5-vuotiaita, pihalla ollessa nuorempi kysyi multa apua keinuun nostamisessa, niin en vaan meinannut jaksaa nostaa :O On kyllä niiden perheessä äitikin reilusti ylipainoinen ja joka kerta ajoivat autolla kerhoon. Lapset olivat kyllä muuten ulkona päivisin (asuttiin samassa kerrostalossa), mutta lähinnä vaan olivat hiekkalaatikolla ja keinussa, eivät olleet mitään liikunnallisempaa leikkiä.

 

[QUOTE="...";30075381]Jep. Massa kiihdyttää vauhtia. Menit varmaan myös pulkalla lujempaa kuin muut?[/QUOTE]

 

Meillä minä olen nyt ylipainoinen, mutta lapsena normipainoinen. Tosin se oli liikunnan ansiota eikä syömisen, sillä olen ollut lapsuudesta asti kauhea herkkuperse. Ja juuri makeaan. Syytä en tiedä, muut siskot eivät makeasta niin piittaa eli ei ole kasvatuksellinen seikka. Makea on minulle kuin huumetta.

Omat lapset ovat perinneet makeanhimon vaihtelevasti. Vanhin ei piittaa karkeista ollenkaan, keskimmäinen on normisyöjä. Molemmat ovat normipainoisia. Nuorin, vasta ala-asteella oleva, on samanlainen herkkujen perään kuin minäkin. Karkkeja ja herkkuja meillä ei ole tarjolla juuri sen takia, että niiden vastustaminen on niin vaikeaa. Syön sitten salaa lapsilta Nuorimmainen söisi koko ajan jotain, jos ei kieltäisi. On ruoka-ajat jne.. , mutta silti. Hedelmiä napsii, kun ei karkkeja ole. Paino hipoo ylärajaa, muttei ole tuon rajoittamisen takia siirtynyt ylipainon puolelle. Samalla tavalla kasvatettu kuin vanhemmatkin lapset ja samaa ruokaa syönyt. On vain syömisen himo.