Miksi lapsen pitää katsoa aina uudelleen sellaista joka aiheuttaa pahanmielen?

[Saiccu]

Meidän poika on sellainen herkkis, mikä tietenkin on toisaalta ihan hyvä, mutta miksi lapsi kiusaa itseään katsomalla sellaista ohjelmaa usein, joka tekee surulliseksi? :/
Kyseessä on siis Disneyn iki-ihana klassikko, Topi&Tessu.

Pojalla kyyneleet virtaa solkenaan kun siinä tulee surullisia kohtia ja siltikin tarhan jälkeen, kun on syönyt, tahtoisi katsoa Topin&Tessun. Miksi?

En mä ainakaan kiusaisi itseäni katsomalla jotain joka aiheuttaa noin voimakkaita tunteita. :xmas: (Mikään hömppäpömppä leffa tai muu vastaava ei saa mussa aikaan kummosia fiilareita. Ainoastaa jotkin dokkarit saattaa pistää silmäkulman kostumaan)

 

[Huspati Huta]

Tosi monet aikusetkin katsoo ja lukee sellaista, mistä takuuvarmasti "järkyttyvät", tietävät sen jo etukäteen. ehkä se on sitä turvallista tunnekuohua, kun ei se kuitenkaan tapahdu itselle. Ehkä lapsi tekee samoin.

 

[sirkkatälli]

Karaisua.

 

[Saiccu]

Tosi monet aikusetkin katsoo ja lukee sellaista, mistä takuuvarmasti "järkyttyvät", tietävät sen jo etukäteen. ehkä se on sitä turvallista tunnekuohua, kun ei se kuitenkaan tapahdu itselle. Ehkä lapsi tekee samoin.

Niin, voi olla näinkin.

On muuten todella puuduttavaa jankuttaa jatkuvasti lapselle, että minkälainen koirarotu on ajokoira ja mikä sen pääasiallinen käyttötarkoitus on.
Laps kun kuvittelee että kaikki ajokoirat on tuhmia ja ilkeitä kun ne etsii kettuja ja jänöjä. Myös metsästäjät on ilkeitä. :/

 

[feger]

Tosi monet aikusetkin katsoo ja lukee sellaista, mistä takuuvarmasti "järkyttyvät", tietävät sen jo etukäteen. ehkä se on sitä turvallista tunnekuohua, kun ei se kuitenkaan tapahdu itselle. Ehkä lapsi tekee samoin.

Niin, voi olla näinkin.

On muuten todella puuduttavaa jankuttaa jatkuvasti lapselle, että minkälainen koirarotu on ajokoira ja mikä sen pääasiallinen käyttötarkoitus on.
Laps kun kuvittelee että kaikki ajokoirat on tuhmia ja ilkeitä kun ne etsii kettuja ja jänöjä. Myös metsästäjät on ilkeitä. :/

No joo, metsästäjät ovat meidän pojan mielestä ilkeitä. Niillä on se pyssy ja ne tappaa.

 

[neiti Apila]

Topi ja Tessu on siis PAHIN kaikista. Se ja Titanic.. en pysty enää/vieläkään. Itkusta ei tuu loppua, sydäntäraastavaa. :'(

 

[vieras]

lapsi haluaa katsoa leffan tai kuunnella saman sadun yhä uudestaan ja uudestaan niin kauan kunnes on omassa mielessään käsitellyt asian joka siinä kovasti liikuttaa

 

[Kylkiluu]

Mä olin samanlainen lapsena Lempielokuvani oli Vuk, ihanasti piirretty animaatioelokuva, joka kertoi pienestä ketunpojasta, jonka sisarukset ja vanhemmat ammutaan metsästäjän toimesta jo leffan alkumetreillä. Myöhemmin kuolee myös ketunpojan adoptoinut aikuinen kettu Leffassa on onnellinen loppu mutta kyyneleitä matkalla riittää... Mä vahtasin elokuvaa lähes päivittäin yhteen aikaan ja porasin joka kerta silmät päästäni :xmas: Suuria tunteita ja "turvallista" surua, veikkaan...

 

[veasw]

Se on turvallinen tapa käsitellä pelottavaa tunnetta. Samoin kun se on tervettä, että lapsi välillä kokee (lukee, katsoo telkasta) jotain pelottavaa. Googleta katharsis, kertoo kaiken

 

[Kylkiluu]

lapsi haluaa katsoa leffan tai kuunnella saman sadun yhä uudestaan ja uudestaan niin kauan kunnes on omassa mielessään käsitellyt asian joka siinä kovasti liikuttaa

Mun 3-vuotias tyttö haluaisi joka ilta kuulla sadun, jonka nimi on Ainon äiti on vihainen (tyttömme nimikin sattuu olemaan Aino). Tarinassa on selvästi jotakin, jota tyttö käsittelee mielessään ja hän haluaa usein lukuhetken jälkeen keskustella siitä, miksi Ainon äiti niin suuttui ja että kaikki aikuiset ovat joskus vihaisia

 

[Saiccu]

lapsi haluaa katsoa leffan tai kuunnella saman sadun yhä uudestaan ja uudestaan niin kauan kunnes on omassa mielessään käsitellyt asian joka siinä kovasti liikuttaa

Okei. =) Mä kun mietin että miksi hän haluaa katsoa sitä niin usein, vaikka joka kerta tulee itku.

 

[Kotilehmä]

Minäkin katson aina niitä dokumentteja joissa tiedän vollottavani...ja itken kyllä siinä topissa ja tessussakin Tosin en ole kyllä yhtään american talentiakaan tainnut katsoa ilman että olisin itkenyt ilosta jonkun muun puolesta :headwall:

 

[vieras]

mä muistan ku joskus muksuna näin hopeanuolen ja sen jälkeen en oo sitä kattonut,tosin en kyl enää jaksa muistaa miten reagoin siihen muuten ku et se oli pelottava.

 

[Saiccu]

Mä olin samanlainen lapsena Lempielokuvani oli Vuk, ihanasti piirretty animaatioelokuva, joka kertoi pienestä ketunpojasta, jonka sisarukset ja vanhemmat ammutaan metsästäjän toimesta jo leffan alkumetreillä. Myöhemmin kuolee myös ketunpojan adoptoinut aikuinen kettu Leffassa on onnellinen loppu mutta kyyneleitä matkalla riittää... Mä vahtasin elokuvaa lähes päivittäin yhteen aikaan ja porasin joka kerta silmät päästäni :xmas: Suuria tunteita ja "turvallista" surua, veikkaan...

Taidan yhtyä tuohon viimeiseen lauseesi, niinkuin muutkin tässä ketjussa.