Anoppi opetti, että parasta ostaa se tärkein lahja itse. Toisaalta anoppi oppi myös itse, että parempi ostaa se oikea, että lapsi tykkää. Esikoinen oli tuolloin pari vuotias ja joka kauppamatka piti ihailla yhtä ja samaa lelua, oli heti sisääntulokäytävän vieressä kaupassa. Anoppi kyseli kovasti mitä lapsi toivoo ja mitä aiomme hankkia. Kerroin, että aikeissa oli ostaa tuo lelu, jota aina piti katsoa. Hän sitten päätti, että hänpä ostaa sen. Sai meiltä sitten tarkat tiedot tuosta lelusta. Aattona anopin piti saada antaa lahjansa ennen joulupukkia. Esikoinen avasi paketin ja samantien lahja lensi muualle, kun kyseessä ei ollutkaan se ääntelevä lelu, mitä niin toivoi. Anoppi kehtasi väittää, ettei niitä oikeita muka ollut - kun annettiin tiedot, niin kerrottiin myös missä ne olivat siinä cittarissa, missä niin me kuin anoppikin teimme ostoksia useasti viikossa ja aina niitä oli siellä ihailtavana. Anopille ei olla sen koomin hiiskuttu päätoiveista.
Toisaalta on käynyt niinkin, että ostajan mielestä lahjatoive ei ole ollut tarpeeksi kallis ja on ostettu ihan muuta kalliimpaa.