Miksi kellekkään ei riitä yksi lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja
  • Ensimmäinen viesti
lapsetonluxusta
Kyllä niistä ainokaisista ihan varmasti täyspäisiä kasvaa ja hyvinkäyttäytyviä ja sosiaalisia ja kohtuullisia ja mitä vaan. Ei tässä munmielestä ole kyse mistään sellaisesta. Ei niitä sisaruksia tarvii hankkia sen ESIKOISEN seuraksi, vaan ihan jokainen sisarus on ainutlaatuinen ja kaiken arvoinen. Kyllä minuakin yksilapsiset perheet säälittää, jos valinta on vanhempien tahallinen. Paljon menettävät siinä kaikki.

viiden äiti
 
"eeee"
Kyllä niistä ainokaisista ihan varmasti täyspäisiä kasvaa ja hyvinkäyttäytyviä ja sosiaalisia ja kohtuullisia ja mitä vaan. Ei tässä munmielestä ole kyse mistään sellaisesta. Ei niitä sisaruksia tarvii hankkia sen ESIKOISEN seuraksi, vaan ihan jokainen sisarus on ainutlaatuinen ja kaiken arvoinen. Kyllä minuakin yksilapsiset perheet säälittää, jos valinta on vanhempien tahallinen. Paljon menettävät siinä kaikki.

viiden äiti
Itse säälin monilapsisia perheitä. En ikinä tekisi viittä lasta. Se jos joku on itsekästä. Lapsen pitää elää koko ajan melun ja hälyn keskellä eikä hän saa olla omassa rauhassa vanhempien huomioimana. Aina pitää jaksaa ajatella kaikkia muita. Sitä saa tehdä maailmassa koko ajan ihmisten ilmoilla.
 
"sipsi"
Hyvin on yksi riittänyt. Ei ollut oma valinta, mutta sääliä ei olla kaivattu eikä onneksi saatukaan :)

Tähän tilanteeseen kun on kasvanut, niin oikein hyvä vaihtoehtonakin on ollut meidän perheelle.
 
En oikeastaan tiedä. Siis jos ajattelen omalle kohdalleni. Halu saada enemmän kuin yksi lapsi, johtui ihan halusta saada lapsia. En niinkään osaa ajatella, että olisin ajatellut yhden lapsen olevan riittämätön. Sellainen sisäänrakennettu halu ja tarve saada lapsia,sitä lapsilukumäärää viitoitti. Ehkä itsekkäästikin, voihan lasten "hankkimisen" syinä nähdä myös itsekkyyden.
Ehkä sitä ajateli, että lapsikin siitä jotain saisi, jos olisi sisaruksia. Ja varmasti saavatkin, vaikka kun tuota trioa katsoo, ei se sisarrakkaus aina näytä niin ruusuiselta.

Mutta kyllä sitäkin on. =)
 
Meillä on kaksi lasta ja niin halusinkin. Halusin lapselleni sisaruksen kaveriksi. Hyödyn siitä itsekin kun lapset leikkivät keskenään, tosin kyllä tappelevatkin mutta molemmissa oppii jotain. Ikäeroa on vuosi ja 8 kk, mutta silti isompi on omistushaluinen ja pitää huolen että saa ainakin sen mitä pienempikin. Olen joskus miettinyt että millainen tilanne mahtaisi ollakaan jos vanhempi olisi ainokainen ja tietenkin sitten saanut kaikkea enemmän.
Minulla on yksi sisko joka on 9 v minua vanhempi, eli olen ollut ainoa pieni lapsi koko suvussa. Olen hieman erakkoluonne ja haluaisin lapsistani sosiaalisempia. Ehkä sisaruus kasvattaa sosiaalisuuttakin, ainakin toivon niin.
 
En pä usko
Monilapsisessa perheessä lapsi oppii kotona sosiaalisia suhteita.
No jaa, meitä oli lapsena enemmän mutta silti vanhemmat ryyppäs ja sekoili niin paljon että nykyään kaikki käydään psykiatrisessa hoidossa ja sosiaaliset taidot todellakaan ole mitkään hyvät.

Eiköhän se ole tärkeintä kuiteskin että yksi tai viisi lasta, niin vanhemmat antaa turvallisen ja rakastavan, kannustavan kodin josta pienen käenpesän on aikanaan helppo ponnistaa maailmaan.
 
Valtioko maksaa
Ensin tuli yksi, sitten ajateltiin että sisarus olisi mukava, kolmas tehtiin sitten tekemisen ilosta, neljäs, viides ja kuudes jo mietitytti. Seitsemäs ja kahdeksas oli jo "hällä väliä kyllä meille lapsia mahtuu ja saa tulla". Mutta nyt nämä on tässä.

Vaikka koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Mitä ihmettä sun mies tekee työkseen kun voi elättää tollasen katraan? Vai oletteko voittaneet lotossa? Meillä hyvä kun varaa tehdä edes yksi lapsi, ja minä osa-aikainen sekä mies työssä ravintola-alalla... :eek:
 
Ensin tuli yksi, sitten ajateltiin että sisarus olisi mukava, kolmas tehtiin sitten tekemisen ilosta, neljäs, viides ja kuudes jo mietitytti. Seitsemäs ja kahdeksas oli jo "hällä väliä kyllä meille lapsia mahtuu ja saa tulla". Mutta nyt nämä on tässä.

Vaikka koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Vähän sama juttua,lapsia on kuusi.En minäkään olisi kyllä nuorena ikinä uskonut että saan kuusi lasta...
 
"kii"
[QUOTE="vieras";28890141]Yksinäisestä lapsesta saattaa tulla narsisti, joka ei osaa ottaa muita ihmisiä huomioon. :-/ Aina on päänä päsmärinä. Mulla oli nuorin 3 v, kun sisaruskaveri syntyi. Siihen asti lapsi oli ollut meidän ja varsinkin äidin kimpussa vaatimassa koko ajan jotakin. Kun sisarus kasvoi, lapset leikkivät keskenään ja saatiin vanhemmat olla välillä rauhassakin :) Pettymyksiä, jakamista ja toisten ihmisten kunnioitusta oppii mainiosti kotona, kun on sisaruksia. Ei tartte kylillä hölmöillä niin paljon.[/QUOTE]

Ei muuten pidä paikkaansa. Minkään tutkimuksen valossa. Ainoat lapset on jopa sosiaalisempia, kuin ne joilla kaveri jo valmiina kotona eli sisar, jonka kanssa on pakko leikkiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja pöpö87;29640354:
Mulle ei annettu edes sitä mahdollisuutta että yksi lapsi tulisi vain :) esikoiset oli kaksoset ja nyt ikää heillä 11 kk ja kolmas lapsi syntyy syksyllä. Lapset on ihania <3
Aloittajan logiikalla toinen olisi pitänyt antaa pois...
 
yksinäinen ainokainen
Itse olin ainoa lapsi ja kärsin tilanteesta, joten tiesin jo lapsena haluavani enemmän kuin yhden lapsen ja onneksi sainkin. Olen todella sosiaalinen, varmaankin osin pakon sanelemana, koska minulla ei myöskään ole serkkuja, joten kavereita oli pakko saada nopeasti ja tutustun yhä helposti uusiin ihmisiin.

Vaikka minulla on aina ollut laaja ystäväpiiri, olen usein kokenut olevani todella yksin kun minulla ei ole ketään joka ymmärtäisi perhetaustani tai olisi kasvanut samassa perheessä. En usko että sisarus auttaa sosiaalistumaan, koska lapsi voi olla erakkoluonne tai ujo tai viihtyä yksin, mutta uskon että yksinäisyyden tunteeseen se auttaa, samoin rohkeuteen, kun on aina kaveri mukana uusiin tilanteisiin mennessä, eikä tarvitse mennä yksin. Muistan leikkipuistoissa ollessani haikailleeni sisaruksen perään, kun näin sisaruksia leikkimässä yhdessä. Onneksi omien lasteni ei tarvitse kokea sitä yksinäisyyttä.
 
--*
Täällä ainoa lapsi huutelee, että mä taas oon sosiaalinen nimenomaan sen takia, että ei ollut sisaruksia. Olen myös empatiakykyinen enkä narsisti. :) Sain hyvät elämän eväät ja pystyin harrastamaan, kun ei ollut sisaruksia jakamassa muutenkin huonon lama-ajan tilanteen vähäisiä markkoja. En ole yksinäinen, ja sisarukset on ihan yliarvostettuja. :)
 
Itse olen melko epäsosiaalinen ja monessa suhteessa itsekäs (tästä toki opettelen pois, mutta silti). Minulla on 4 sisarusta. Ainoana tyttönä vaan satuin olemaan ns. lellipentu ja kaikkien lemmikki. Että eipä se sisarusten määrää katso, millainen ihmisestä tulee.

Meillä on suunnitelmissa ihan vain se yksi lapsi - tämä mikä nyt syntyy toukokuussa. En toki vanno, etteikö koskaan tulisi lisää, mutta näillä näkymin tämä on ajatus. Uskon, että lapsesta voi kasvattaa mallikelpoisen ilman että sillä tarvitsee olla sisaruksia.
 
Kaikki tavallaan
Yhdellä lapsella varmasti pärjää hyvin. Kaikki riippuu kasvatuksesta, ainoaa lasta ei saa passata ja hyysätä liikaa, vaan kasvattaa ihmisyyteen.

Me odotetaan nyt esikoista, ja olen päättänyt että sen jälkeen kaikki jää sattuman varaan. En aio aloittaa ehkäisyä, jos tulee toinen niin tulee, jos ei niin sitten ei. Teen ne mielellään peräjälkeen tai en ollenkaan, koska olen jo melko vanha ja mun tarvitsee työllistyä mahd. pian. Lapset hoitoon 1-vuotiaina ehdottomasti.

Miksi ihmeessä yhden lapsen perheitä pitäisi sääliä, sääli on sairautta. Mua enemmän säälittää ne vanhukset tuolla laitoksissa joilla ei ole sukua tai lapsia, ei ketään heitä katsomassa. Yksi lapsikin sentään pitää yhteyttä vanhempiinsa ja antaa iloa.
 
ainoa lapsi
Kyllä minuakin yksilapsiset perheet säälittää, jos valinta on vanhempien tahallinen. Paljon menettävät siinä kaikki.
Anteeksi mutta mitä? Itse olen kasvanut ainoana lapsena ja olen tästä erittäin onnellinen. Jos itse joskus teen lapsia, saa myös jäädä yhteen. Jo lapsena minua kammotti monilapsisten perheiden melu ja kakofonia. Nautin edelleen omasta rauhasta ja yksinolosta. Ja koen olevani jopa aivan tervepäinen. ;) Kiitos vain säälistä, mutta en kaipaa sitä.
 
Myös ainokainen
Mielenkiintoinen keskustelu :) Itse olen myös ainut lapsi. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa (niin kuin kaikessa muussakin).
+ sain vanhemmiltani paljon aikaa ja huomiota
+ sain lapsena harrastaa useampaa aika arvokasta harrastusta (ratsastus ja laskettelu), kun ei ollut muita lapsia jakamassa tähän käytettyjä rahoja
+ sain aina uutena vaatteet ja paljon leluja
+ eipähän tarvitse tapella perinnöstä kenenkään kanssa, kun vanhemmista aika jättää

- koin lapsena ja aikuisenakin yksinäisyyttä (kavereista huolimatta). Olisin kaivannut sisarusta.
- olin sillon ja olen edelleenkin huono jakamaan mitään (leluja,tavaroita...)
- aikuisena sisaruksen puute harmittaa. Tulen olemaan yksin vastuussa vanhenevista vanhemmista, heidän hoidostaan, tms. Ja kun heistä aika jättää, ei lapsuuden perheestä ole jäljellä enää ketään muita kuin minä.
- omat lapseni eivät tule saamaan yhtään setää/tätiä/serkkua minun puoleltani.

Mutta tosiaan nämä on henkilökohtaisia mielipiteitä... Ja ei kaikki ainoat lapset kaipaa sisaruksia. Itse (mm. Ainokaisuudesta johtuen) toivoin kovasti, että omilla lapsilla olisi sisaruksia. Noh, nyt meillä on kaksi lasta ja kolmannesta kuumeilen :)
 

Yhteistyössä