MIksi jotkut ei voi relata ja mennä välillä siitä mistä aita on matalin?

[Eedla]

Itselläni muutama tälläinen kaveri. Heillä pieniä/melko pieniä lapsia. Pyrkivät tekemään kaiken "täydellisesti" (kaikki ruoka tehdään itse AINA vaikka ois miten väsynyt tai sairas, vauvalle ei missään nimessä edes hätätilassa kaupan soseita, käytetään kestovaippoja vaikka henki menisi, imetetään vaikka mikä olisi, ulkoillaan 2 kertaa päivässä vaikka itse ois miten väsyny ja ventti, lapsille luetaan määrä x joka päivä vaikka miten ois flunssan takia ääni mennyt jne). Siis mielestäni ihan ok tavoitteita, mutta siis pointtina se, että miksi joidenkin on niin tosi vaikea joustaa näistä ihanteistaan ja jos joskus joustavat niin kokevat siitä huonoa omaatuntoa. Esim yksi läheinen kaverini, em. kaltainen, on kokenut huonoa omaatuntoa mm. siitä että mahataudin jyllätessä perheessä käytti kertakäyttövaippoja eikä kestovaippoja (kommentoi tätä minulle: "on niin huono omatunto kun sorruin kertakäyttövaippoihin). Samainen ihminen koki hirveitä omantunnon tuskia kun tarjosi lapsilleen kaupasta ostettuja pinaattiohukaisia eikä tehnyt niitä itse tilanteessa jossa hän oli 40 asteen kuumeessa ("tunnen olevani huono äiti kun en tehnytkään ruokaa tällä kertaa ihan itse ihan alusta asti").

Siis itselläni useampi tälläinen äitikaveri, osa pystyy hädässä joustamaan mutta potevat sitten niin hirvittäviä tunnontuskia, toiset on sellaisia että eivät jousta vaikka mikä olis. vaikka oisivat kuoleman kielissä sikaflunssassa niin siivoavat, puunaavat, laittavat ruokaa ja leikkivät lasten kanssa että kaikki olis täydellistä.

Itse (ja useimmat tuntemani äidit ja isät) kuitenkin hätä/kriisitilanteissa (sairastelu, kova kiire, vauvan valvottamisen aiheuttama väsy jne) joustavat ja menevät niinä päivinä siitä mistä aita on matalin (esim jos itsellä kova kuume ja huono olo niin tod jättävät siivoukset tekemättä eivätkä ala painuneella äänellään lukemaan tuntikausia vaan lykkäävät lastenohjelmat pyörimään että saavat levätä jne). Mutta miksi joillekin tälläinen joustaminen on vaikeaa tai liki mahdotonta? Onko se luonteenpiirre/ominaisuus vai mikä se on?

Onko teillä itsellä tälläisiä tuntemuksia tai tunnetteko sellaisia kellä on?
Ja kuten jo kirjoitin, en siis arvostele heitä mitenkään, vain lähinnä ihmettelen, kun eikö se oman jaksamisen kannalta olisi järkevämpää joskus vähän ottaa iisimmin eikä pyrkiä joka ikisessä askareessa siihen "täydellisyyteen".?

 

[Björn]

Tyylinsä kullakin. Itse ajattelin elää elämääni mukavasti myös äitinä.

 

["hmmh"]

Minä ainakin olen sellainen, että saan tyydytystä kun painan vaikka läpi harmaan kiven. Tulee hyvä olo. Synnynnäinen marttyyri siis.

Toinen on sitten luontainen laiskuuteni, joka ei kestä yhtään narun antamista. Oli mikä kuume ja väsy tahansa, niin kun kerran haen mäkkäristä ruuat, sorrun siihen seuraavan kerran helpommin, koko ajan pienemmillä tekosyillä. En voi antaa itseni repsahtaa niin sanotusti. Pinnistely takaisin periaatteisiin on tosi hankalaa.

Luonteenpiirre tämä kai sitten on.

 

[Moraalinvartija]

Yllättävän moni kokee, että oma arvo on suorittamisesta kiinni. Ja että vain täydellisesti suoritettu ja hallittu elämä on arvokasta, sellainen elämä johon ei mahdu heikkoja hetkiä eikä asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

 

["Ai mää vai"]

He-hee, meitsi ei ole koskaan täydellisyyteen pyrkinytkään. Kertakayttövaipat olivat paras keksintö sitten kahvinkeittimen. Nyt kun muksut on murkkuja teen ruokaa jos ehdin, jos en, niin sitten syödään einestä välittämättä E-koodeista. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän panostan muksujen hyvinvoinnin ohella omaan hyvinvointiin..muuten en jaksa. Ja jos äiti ei jaksa, silloin ei ole kellään kivaa. Jotkut nyt vaan on sellaisia perfektionisteja, ehkä se oma pieni maailma siellä pääkopan sisällä mensi ihan sekasortoon, jos välillä jossain oikaisee. Luulen että näin tekemällä nämä ihmiset pyrkivät kontrolloimaan omaa (ja muidenkin) elämäänsä täydellisesti ja mikäs siinä jos ei muuten osaa olla. Jokainen taaplaa tyylillään

 

[Björn]

[QUOTE="hmmh";27993201]kun kerran haen mäkkäristä ruuat, sorrun siihen seuraavan kerran helpommin, koko ajan pienemmillä tekosyillä. [/QUOTE]

Kuulostaa omituiselta, että joku pitää mäkkäriä (helppona) vaihtoehtona. Jos itse olisin reporankana, niin hakisin varmaan lähi s-marketista grillatun kanan ja jotain lisuketta, enkä näe siinä mitään pahaa. No, johtuu ehkä siitä, että tosiaan ässä on vieressä ja mäkkäriin joutuisin menemään Hakaniemeen asti. Mutta jos roskaruokalinjalle mentäisiin, niin kait samalla tilaisi sitten pitsat. Eikä tarvitsisi lähteä himasta.

 

["yksi"]

En tunne tuollaisia, mutta ei kuulosta todellakaan järkevältä käytökseltä.

 

["hmmh"]

Kuulostaa omituiselta, että joku pitää mäkkäriä (helppona) vaihtoehtona. Jos itse olisin reporankana, niin hakisin varmaan lähi s-marketista grillatun kanan ja jotain lisuketta, enkä näe siinä mitään pahaa. No, johtuu ehkä siitä, että tosiaan ässä on vieressä ja mäkkäriin joutuisin menemään Hakaniemeen asti. Mutta jos roskaruokalinjalle mentäisiin, niin kait samalla tilaisi sitten pitsat. Eikä tarvitsisi lähteä himasta.

Tykkään mäkkäristä eniten ja on työmatkan varrella, oletin tilanteeksi sen että oon puolikuollut ja silti töissä käynyt.

 

[leijona76]

Yllättävän moni kokee, että oma arvo on suorittamisesta kiinni. Ja että vain täydellisesti suoritettu ja hallittu elämä on arvokasta, sellainen elämä johon ei mahdu heikkoja hetkiä eikä asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Ja paljo tätä toitotetaan tääläkin tuota pystymistä ja äitiyden vaatimuksia. Tuomitaan einekset, telkkari jne.....Itte meen reippaasti alta riman sillon kun on pakko pärjää tavalla tai toisella. Ei se mitään kaada että joskus höllää vaan ja tekee kuten paras on. Mitää marttyyrikruunua tarvi eikä laps kuole jos se joskus on pellossa vanhemman ollessa puolelävänä sängyn pohjalla.

 

[leijona76]

Mut siis tunnen muutamia tällasia ja jokainen on joutunut kasvokkain sen asian kanssa että rajansa kaikella. Oppineet hölläämäänkin.

 

["vieras"]

Yllättävän moni kokee, että oma arvo on suorittamisesta kiinni. Ja että vain täydellisesti suoritettu ja hallittu elämä on arvokasta, sellainen elämä johon ei mahdu heikkoja hetkiä eikä asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

Eipä tätä olisi voinut paremmin sanoa.

Ja ironista kyllä, se hallinnan ja kontrollin tunne on kuitenkin aina loppupelissä pelkkää illuusiota, jonka luisuun lähtenyt tukkirekka, syöpäsolut, jne. voivat millä hetkellä tahansa paljastaa.

 

[Eedla]

Ja paljo tätä toitotetaan tääläkin tuota pystymistä ja äitiyden vaatimuksia. Tuomitaan einekset, telkkari jne.....Itte meen reippaasti alta riman sillon kun on pakko pärjää tavalla tai toisella. Ei se mitään kaada että joskus höllää vaan ja tekee kuten paras on. Mitää marttyyrikruunua tarvi eikä laps kuole jos se joskus on pellossa vanhemman ollessa puolelävänä sängyn pohjalla.

Itse ajattelen samoin. MIelestäni kokonaisuus ratkaisee, ei ne yksittäiset päivä ja hetket jolloin tosiaan eletään pellossa.
Mäkin teen itse lähes kaikki ruuat, meillä ei telkkaa tuijotella jne mutta kun ittelle iskee tauti tai jotain muuta niin kyllä me syödään einestä ja kaivan telkkarin varastosta ja dvd:t pyörii tuntikaupalla ja ite makaan sohvalla lepäämässä. Ei se VOI kaatua siihen että muutama päivä vuodesta menee silleen.
Mutta yritän siis vaan ymmärtää niitä kenen mielestä se elämä kaatuu siihen että antaa lasten kattoa pari tuntia telkkaria sen sijaan että keksisi itse niille jotain tosi kehittävää virikettä, jos itse on tosi kipeänä tai jos perheessä on vauva joka on edellisen yön valvottanut täysillä. Miksi se on niin vaarallista? Miksi siitä pitäis kokea huonoa omaatuntoa ja tuntea olevansa maailman huonoin äiti?
Oon omilta tälläisiltä ystäviltä kysynyt tuota asiaa niin eivät oikein osaa sanoa miksi niin on. Sanovat vaan että tuntevat olevansa niin huonoja ja epäonnistuneita jos eivät joka hetki täytä niitä itselleen asettamiaan kriteereitä (jotka monella on tosi korkealla) äitiytensä suhteen.

 

["Vieras"]

Ja kauanko menee ku nää nicopetterit ja jasminjessikat hengaa mäkis, korvaa kouluruuan sipsil, irtareil, energiajuomal ja tulevat aamulla kotiin haisten vanhalle viinalle ja tupakalle. Hellurei sanon mä, kohtuus ennenkaikkea maalaisjärjen käytössä.

 

[ohhoh]

[QUOTE="hmmh";27993201]Minä ainakin olen sellainen, että saan tyydytystä kun painan vaikka läpi harmaan kiven. Tulee hyvä olo. Synnynnäinen marttyyri siis.

Toinen on sitten luontainen laiskuuteni, joka ei kestä yhtään narun antamista. Oli mikä kuume ja väsy tahansa, niin kun kerran haen mäkkäristä ruuat, sorrun siihen seuraavan kerran helpommin, koko ajan pienemmillä tekosyillä. En voi antaa itseni repsahtaa niin sanotusti. Pinnistely takaisin periaatteisiin on tosi hankalaa.

Luonteenpiirre tämä kai sitten on.[/QUOTE]

Ei kuulosta ihan terveeltä? Repsahtaa mäkkärin ruokiin, no voi kamala sentään!

 

["Vieras"]

Itse pidän tuota parempana ominaisuutena kuin niitä jotka käyttää aikansa kodin siivoukseen, pyykkiin, silitykseen, pihan kuopsuttamiseen. Näillä ei sitten tunnu jäävän lapsille ollenkaan aikaa mutta pääasia että on iso omakotitalo tiptop siiistinä ja ruoho ei pääse viittä senttä pidemmäksi.

 

[Eedla]

[QUOTE="Vieras";27993315]Itse pidän tuota parempana ominaisuutena kuin niitä jotka käyttää aikansa kodin siivoukseen, pyykkiin, silitykseen, pihan kuopsuttamiseen. Näillä ei sitten tunnu jäävän lapsille ollenkaan aikaa mutta pääasia että on iso omakotitalo tiptop siiistinä ja ruoho ei pääse viittä senttä pidemmäksi.[/QUOTE]

No nämä samaiset ihmiset haluavat suorittaa täydellisesti myös kaiken tuon yllä luettelemasi, minun esimerkkieni lisäksi.

 

["vieras"]

Jaa, mulla on tuohon ongelmaan ihan diagnoosi. Vaativa persoonallisuus. Ehkä sun ystävilläkin?

 

[Eedla]

[QUOTE="vieras";27993362]Jaa, mulla on tuohon ongelmaan ihan diagnoosi. Vaativa persoonallisuus. Ehkä sun ystävilläkin?[/QUOTE]

Saattaa olla.
Jotenkin vain ikävää katsella sitä kun ovat niin hirvittävän väsyneitä (ja myös myöntävät olevansa) mutta eivät voi sallia itselleen sitä että vähän laskisivat rimaa ja tekisivät asioita helpomman kautta niin, että voisi vähän levätä.

 

["jjjj"]

Vähän vaikuttaa siltä, että noilla ihmisillä on tosi tylsä ja ns. liian helppo elämä, jolloin joku kertakäyttövaippoihin "sortuminen" on melkein maailmanloppu. First world problems, sanon minä.

 

["jep"]

Toisaalta on ihanaa, että heillä on kaltaisesi kaveri. Pahinta on, jos jumittuu samankaltaisten seuraan, ja sitten perustellaan kilpaa, miten kova kuume ja oksennustauti ja maanjäristys oli, kun sen ainoan kerran sorruttiin eineksiin.

Itse olin vähän sellainen stressierkki esikoisen ekat puolitoista vuotta, en edes mikään lähelläkään täydellisyyttä, mutta koin varmaan tarvetta varmistella jotain, kun "pyytelin anteeksi" keskusteluissa esim. jotain telkkarin katselua. Ajattelin ehkä, että jos aloittaisin rennosti toteamalla "Maija tossa katteli aamulla telkkaria", enkä selittelisi, miten minua huimasi ja väsytti ja plääplää, kohtaisin hyytäviä "kuinka saatoit" -katseita, ja kaikki keräisivät lapsensa ja lähtisivät sanaakaan sanomatta kotiin, etteivät telkkaribakteerit tarttuisi . Siis vahvasti liioiteltuna . Jos ei tunne paljon pikkulapsiarkea ennestään, ja varsinkin jos on mennyt eksymään keskustelupalstoille, saattaa olettaa muut jotenkin yli-ihmisiksi.

Silloin on ihan hyvä, jos joku naurahtaa sydämellisesti ja toteaa, että aijaa, nää kyllä kattoo joka aamu pikkukakkosen, että saan kahvini juotua rauhassa, niin jaksan olla repäisemättä hermojani aivan lopullisesti, tai että kyllä ne valmiit pinaattilätyt ovat Jumalan keksintö . Tulee sitä suhteellisuudentajua .

 

["Leena"]

Minusta tämä ominaisuus korostuu pikkulasten äideissä. Jotenkin uskon että ennen äidiksi tuloaan nämä ihmiset olivat "normaaleja",mutta hormoonit tai äidinsuojeluvaisto tai kotona oleminen muuttaa naisista (ja joistakin miehistäkin tällaisia). Ahdistavaa seuraa, pyrin yleensä välttelemään tällaisten "fanaatikkojen" kanssa seurustelua.