Miksi jotkut äidit katsovat toisia pitkin nenänvarttaan puistossa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ilmis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulla kaksivuotias kotihoidossa, ei kerhoja ja tuntuu että on joku velvollisuus viedä leikkimään puistoon missä muitakin vaikkei edes vielä osaa toisen kanssa varsinaisesti leikkiä. Pakkopullaa pakkopullaa sanon minä. Ei kiinnosta ventovieraiden muksut eikä vaippamerkit ei....
 
Voisko kuitenkin johtua ujoudesta?
Tai jos on vaan huono päivä sillä kertaa. Ei sitä aina jaksa olla sosiaalinen.

Huonoa käyttäytymistähän semmoinen pelkkä tuijotus ja puhumattomuus kuitenkin on. Siis jos hädin tuskin vastaa toisen kommentteihin.
Suomalaiset ei aina arvosta small talkia. Näkyyhän se sit välillä meidän puistokulttuurissakin.

Itse en ole moiseen törmännyt kuin kerran. Ja sekin selittyi myöhemmin, kun sain tietää että "töykeys" johtui alkuraskauden hankalasta olosta.
 
syitä voi olla niin monia, mut vähiten uskon, että vaatteista johtuu. mä lukeudun varmaan niihin "ylisosiaalisiin" höpöttäjiin, jotka on valmiita tutustumaan uusiin ihmisiin ja ei paljoa välitä mitä kullakin on yllään. Välillä minullakin on kuitenkin niitä päiviä ettei jaksaisi vähää enempää kiinnostaa aloittaa taas alusta sama litania puolituttujien/ventovieraiden kanssa: "kuinka vanha hän on? miten nukkuu yöt? onpas täällä kylmä/kuuma ilma jne." Olis kiva, että ei aina tarttis olla se joka aloittaa keskustelun kun Suomessa jus tää smal talk on niin vaikeeta joskus. Olisi kiva saada edes yksi oikee ystävä puistosta kun omat kaverit asuvat kaikki liian kaukana ja ollaan myös melko uusia paikkakunnalla. Mutta silti päivästä toiseen samat puolitutut ja samat: "kiva ilma tänään"- aiheet. =(

Ja silloin kun olen oikeasti nukkunut sen 3 tuntia yöllä ja riidellyt miehen kanssa aamulla ja puuro on palanut pohjaan, niin en tarkoita sitä kenellekään henk. koht. jos en tee muuta kuin vilkaisen kulmien alta ja hymähdän hieman.

Naiset on naisia ja puistot on puistoja, silti minäkin vielä uskon "tosiystävyyteen", että sieltä puistostakin voisi löytyä joku "oma" kaveri vähän pidemmäksikin aikaa, jota voisi nähdä muuallakin kuin puistossa. Hankalalta vaan tuntuu "tällä iällä" (30v.) ystävystyä ihan oikeesti kehenkään kun kaikilla on jo ne omat kaverit ja klikit ja ei viittis vaan sen takia tutustua paremmin et "meil on samanikäset lapset". Kyllä ystävyydessä täytyy olla se kiinnostus toisen persoonaankin tai joku muu asia, joka kiinnostaa ihmisessä kuin lapset. ja höpöti höpöti höö...=)

tsemppiä sulle kuitenkin ketjun aloittaja, älä välitä jos jollain on huono päivä, ei se oo henk.koht. varmaankaan! =)

 

Yhteistyössä