Miksi imukupista "traumoja"?

Minulla jouduttiin esikoisen synnytyksessä käyttämään imukuppia, kun vauvan sydänäänet laskivat. Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin. Välilihaa leikattiin ja emättimeen tuli repeämiä. Haavat paranivat aikanaan, eikä niistä ole jäänyt mitään ongelmia.

Sairaalassa kotiinlähtötarkastuksessa lääkäri selitti mulle, miksi imukuppia käytettiin, ja sanoi, ettei se meinaa sitä, että seuraavissa synnytyksissä imukuppia tarvittaisiin myös. Kovasti kyseli, ettei mulle nyt sitten jäänyt imukupista mitään traumoja ja pelkoja. Ihmettelinkin, että miksi olisi jäänyt!

Miksi siis synnyttäjät voivat kokea imukupin käytön pelottavana tai traumatisoivana? Liittyykö se kipuun, repeämisiin...? Mulla oli epiduraali voimassa ponnistuksenkin ajan, joten en kokenut kipua imukupista ja repeämisestä huolimatta.

Toista synnytystä jännittäen,
tipu 36+2

 

Mulla käytettiin kans imukuppia syystä että olin niin väsynyt 18 tunnin jälkeen että meinas voimat loppua. Ja kyseltiin kans traumoista sun muusta. Enkä minäkään ymmärrä miksi. Mut kai niistä sen takia kysellään ku se ei oo "tavallinen" synnytys. Ja mun kaveri oli tuntenut hirveää kipua kun se imukuppi laitettiin paikalle. Itse en erottanut muusta kivusta sitä sen kummemmin.

 

Imukupin laitto saattaa tehdä todella kipeää ja ulosautossa saattaa tulla helpommin repeämiä, koska lapsi jouditaan vähän väkisin avittamaan pihalle. Ei ole ihan niin hellävaraista menoa, kuin luonnollisessa synnytyksessä.

 

Itsellenikään ei traumoja jäänyt, vaikka imukupin laittaminen sattui ihan kamalasti. Huusin aika isosti, loppu meni ihan ok. Ja mulla ei mitään puudutuksia siinä vaiheessa enää ollut. Imukuppia tarvittiin pitkittyneen ponnistusvaiheen ( reilu tunti ) ja avosuisen tarjonnan vuoksi.

Tsemppiä synnytykseen, hyvin se menee!!

 

Minulla takana myös yksi imukuppi synnytys ja mitään traumoja ei jäänyt
En tuntenut sen enempää kipua,kun muutenkaan ja vauva saatiin hyvin ulos ilman vaurioita =)
Minulla käytettiin imukuppia pitkittyneen ponnistus vaiheen vuoksi Toisen synnytin ilman imukuppia

 

Mulla esikoinen tuli imukupin avulla kun synnytys kestänyt 16h. Meinasin vetästä kyllä turpiin sitä lääkäriä joka sen imukupin mun sisään tunki. Ei meinaan ilmottanu tekevänsä tätä kyseistä toimenpidettä, joten arvatkaa pelästyinkö, ja muuten sattu varmaan enemmän kuin itse vauvan tulo! Mutta pääasia oli, että vauva saatiin turvallisesti ulos. En millään haluaisi imukuppia tulevassa synnytyksessä!

 

Mulla ilmeisesti epiduraali vaikutti vielä sen verran etten oikeestaan huomannut koko imukuppia. Tai sitten se oli huoli vauvasta, että onko kaikki hyvin kun sydänäänet laski. Veikkaisin että traumoja voi jäädä imukupista myös siksi että yleensä on joku "hätä" jos sitä joudutaan käyttään. Ite ainakin seuraavassa raskaudessa varmasti mietin enemmän sitä jos seuraava vauva hirttäytyy pahemmin napanuoraan kuin sitä imukuppia. :|

 

Mulla ilmeisesti epiduraali vaikutti vielä sen verran etten oikeestaan huomannut koko imukuppia. Tai sitten se oli huoli vauvasta, että onko kaikki hyvin kun sydänäänet laski. Veikkaisin että traumoja voi jäädä imukupista myös siksi että yleensä on joku "hätä" jos sitä joudutaan käyttään. Ite ainakin seuraavassa raskaudessa varmasti mietin enemmän sitä jos seuraava vauva hirttäytyy pahemmin napanuoraan kuin sitä imukuppia. :|

Mä olen samaa mieltä sun kanssas. Mun tapauksessa ponnistusvaiheen alkaessa huomattiin ettei vauva saanut supistusten aikana kunnolla happea, joten lääkäri hälytettiin nopeasti paikalle ja vauva vedettiin imukupilla ulos. Joten trauma jäi siitä sekavasta tunnelmasta kun mulle hoetaan vaan että ponnista ja kaks kätilöä ja lääkäri tekee kaiken voitavan että vauva saadaan ulos. Kätilön tuli kanssani juttelemaan seuraavana päivänä ja valaisi vähän tapahtumia, joten hirmuisesta traumasta ei ole kyse, toivon vain että seuraavassa synnytyksessä asiat etenevät rauhallisemmin.

 

Mulla kanssa käytettiin esikon synnytyksessä imukuppia, eikä mitään traumoja jäänyt. Imukuppi siis otettiin käyttöön 49min ponnistamisen jälkeen koska vauvan sydänäänet alko heittelemään.
Yks nykäsy vaan tarvittiin ja epparin lisäks ei repeämiä tullut. Poikakin tosin oli aika pieni (3010g 49cm) kokonen, joten varmaan siks oli aika helppo imukuppisynnytys..

 

Mulla kans poika otettiin imukupilla pitkittyneen ponnistusvaiheen (1,5h), vihreän lapsiveden ja pojan viistotarjonnan takia. Olin itse myös aivan finaalissa siinä vaiheessa kun imukuppia ehdotettiin(synnytys kesti 19,5h) Mulle ei myöskään jääny traumoja imukupista. siinä vaiheessa oli ihan sama miten lapsi ulos tulee..Traumoja jäi enemmänkin pitkästä synnytyksestä, pojan velttoudesta ja kun pojua jouduttiin elvytteleen sekä siitä kun kukaan ei käyny mun kanssa synnytystä läpi jälkikäteen. Olo oli kuin eksyneellä puolukalla syysmetsässä! Enpä sit itse silloin tajunnut vaatia keskusteluapua. Eikä ole toista lastakaan uskallettu laittaa alulle.. :'(

 

No mulla jäi kyllä imukuppitraumoja, ei imukupista sinänsä mut mulle ei kerrottu yhtään missä mennään, yhtäkkiä oli sali täynnä porukkaa ja mut väännettiin kaiken maailman laitteisiin synnyttään, luulin että joko lapsi tai minä tekee suunnilleen kuolemaa... Imukupit otettiin kun vauvan syke laski. Ja repeämät oli semmoset että vielä vuoden jälkeenkin on toisinaan tukala istua. Synnytyksestä on kaiken kaikkiaan tosi p***at muistot. Ja multa ei kukaan kysynyt jäikö traumoja, neuvolapsykologille niitä sitten purin.

 

Mulla kans poika otettiin imukupilla pitkittyneen ponnistusvaiheen (1,5h), vihreän lapsiveden ja pojan viistotarjonnan takia. Olin itse myös aivan finaalissa siinä vaiheessa kun imukuppia ehdotettiin(synnytys kesti 19,5h) Mulle ei myöskään jääny traumoja imukupista. siinä vaiheessa oli ihan sama miten lapsi ulos tulee..Traumoja jäi enemmänkin pitkästä synnytyksestä, pojan velttoudesta ja kun pojua jouduttiin elvytteleen sekä siitä kun kukaan ei käyny mun kanssa synnytystä läpi jälkikäteen. Olo oli kuin eksyneellä puolukalla syysmetsässä! Enpä sit itse silloin tajunnut vaatia keskusteluapua. Eikä ole toista lastakaan uskallettu laittaa alulle.. :'(

ihan kuin omaa tekstiä lukisin.sairaalassa vähäteltiin synnytyksen aiheuttamaa pahaa oloa ja huolta..
eli itselle ei imukuppi tehnyt traumoja vaan kaikki tapahtumat ennen ja jälkeen sen.
2 vuotta meni ennekuin halusin edes yrittää toista lasta ja nyt sylissä tuhisee 5kk tyttö.
:heart:

 

Mulla käytettiin myös imukuppia. Syyksi oli laitettu pitkittynyt ponnistusvaihe. Mut eikös 21 min ole ihan normaaliaika kuitenkin. Mulle ei sanottu mitään, lääkäri vaan tempasi sen vauvan päähän ja repesin siitä hyvästä. Parkaisu oli sen mukainen. Epparin joutui silti tekemään. Koko alakerta oli kaksi kuukautta kipeä, en ole koko elämäni aikana syönyt niin paljon särkylääkkeitä kuin tuon kahden kuukaudebn aikana.
Musta koko synnyttäminen oli jotain äärimmäistä helvettiä. Ei tee mieli uudestaan.

 

Meilläkin otettiin tyttö imukupilla syynä avosuu tarjonta, ei jäänyt traumoja ainut että eppari kun piti tehdä niin se oli pari pv kipeä.

 

Syy: olin ponnannut isoa poikaa jo 1h45min. Puudutusta ei ollut siinä vaiheessa. Poika 4430g, 53cm ja pää 38.5cm.
Otettiin lopulta imukupilla ja häntäluu murtui, emätin repesi ja kohdunkaula myös vaikka tehtiin iso episiotomia.
Imukuppi laitettiin sisään niin että sitä jouduttiin jotenkin survoon osittain sisään ja lääkärinä tyly mies joka sai sittemmin potkut. Sen imukupin laitto sattui järkyttävän paljon!!! Kipu oli ihan käsittämätöntä!
Serkulla otettiin poika(pieni) imukupilla mutta kun poika oli pieni ja päällä oli epiduraali niin se ei häntä sattunut.

 

Mulle jäi kyllä traumoja imukupin käytöstä. Lähinnä siitä et se sattu ihan helkutisti kun sitä laitettiin paikoilleen ja repesin siinä rytäkässä ikävästi.

Sit ei mullekaan kerrottu et miks saliin pölähti ihan hulluna porukkaa kun imukuppi otettiin esille. Olin ihan hädässä että mikä on vaavilla nyt vikana kun saliin lappaa lisää kätilöitä ja lääkäreitä.

Ja mä kyllä huusin kuin hyeena kun sitä imukuppia survottiin paikoilleen. Toivottavasti ei tarvitse toiste tuota kokea.

 

Mullakin käytettiin imukuppia esikoista synnyttäessäni. Mulle kätilö ihan rauhallisesti totesi, että autetaan vähän imukupilla, kun mulla yhä spinaali vaikutti, niin että jalat olivat hieman puutuneet, enkä saannut omin voimin ponnistettua kunnolla ja pikkuisen alkoivat vauvan sydänäänet heiketä. Eipä tuntunut muistaakseni miltään tuo imukupin laittaminen ja en huomannut edes, että episiotomia oltiin tehty, ennen kuin sitten kätilö sanoi synnytyksen jälkeen, että laitetaan tikit. Joten itselleni ei mitään traumoja siitä jäännyt.

 

Minä oksensin läpi koko synnytyksen ja voimat loppuivat totaalisesti kesken, vaikka synnytys ei ajallisesti niin pitkä ollut, n.7h kokonaisuudessaan. Poika tosin oli aika iso 3964g ja 53cm ensimmäiseksi, ja ponnistusvaihe alkoi venymään (muistaakseni n 35min-40min).
Imukupin laittaminen ei tuntunut minusta miltään, sainkin kyllä hyvät puudutukset. Se vain irtosi kahdesti kun lapsi luiskahti takaisin, tästä pojalle päähän iso veripahka, joka kyllä parani tosi nopeasti ihan kokonaan pois. Myös toinen olkapää oli poikki.

Odotan nyt toista ja pelkään synnytystä ihan kammotavan paljon, en osaa oikein selittää mutta edellisestä synnytyksestä jäi tosi epäonnistunut olo enkä halua sen uusiutuvan. Kätilö kehui minua ja ponnistamistani kovasti ja sanoi että ilman oksennuksesta johtuvaa voimien menettämistä olisin kyllä työntänyt pojan sujuvasti itse.

Minulle se ainakin siis oli aika traumaattista, oli myös kamalaa kun tuntui silloin olevan niin kovasti toisten armoilla!