Miksi erityislapsia on nykyisin niin paljon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ********
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aiemmin adhd oli etu eloonjäämisessä, siis se, että ihminen reagoi kaikkiin ärsykkeisiin. Tästä puhui tiedetoimittaja Marko Hamilo voimalassa:

http://ohjelmat.yle.fi/voimala/aihearkisto
15.4.2011
" Psykokulttuurin hyvät ja pahat.
Terapian tarpeesta ja sen ylivallasta puhuvat psykoanalyytikko Pirjo Lehtovuori, kirjailija Eeva Hurskainen, tiedetoimittaja Marko Hamilo ja psykoterapeutti Laura Mannila. Suomessa on runsaat neljätuhatta työikäistä psykoterapeuttia. Lisäksi Suomessa paljon erilaisia terapiamuotoja, jotka eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin. Laillistetuista psykoterpeuteista on suuri pula, sillä tämän vuoden alusta Kela korvaa kuntoutuspsykoterapian kaikille, jotka täyttävät myöntämisedellytykset. Samaan aikaan ollaan uudistamassa psykoterapiakoulutusta. Jatkossa ammattinimikkeen käyttö edellyttää yliopiston tai sen yhteydessä toimivan organisaation yhteistä koulutusta. Tiedetoimittaja Marko Hamilo kyseenalaistaa uudessa kirjassaan Luonnollisesti hullu (Avain 2011) aikamme psykokulttuurin, jotka pyrkii ratkaisemaan mielenterveysongelmia terapioimalla yksilöä, vaikka voisi olla järkevämpää muuttaa yhteiskuntaa. Kirja on myös johdatus evoluutiopsykologiaan, joka tutkii mielen ilmiöitä lajikehityksen valossa. Psykoanalyytikko Pirjo Lehtovuorella on pitkä kokemus psykoterapeutin ja potilaan vuorovaikutuksesta ja hän on myös kouluttajana tutkinut psykoterapeuttien koulutusjärjestelmää. Psykoterapeutti Laura Mannila on erikoistunut kehopsykoterapiaan ja Eeva Hurskainen kertoo, miten hän viimein päätyi itsekin psykoterapeutiksi. Sitä edelsi mieltä järisyttävä kokemus 70-luvun Ryhmätyö ry:n intensiivisessä patjaryhmäterapiassa. Voimalassa kysytään, elämmekö ylenpalttisessa terapiateollisuudessa vai jäävätkö ihmiset liian yksin paniikkikohtausten ja ahdistuksen keskelle? "
 
[QUOTE="Maria";24070131]Tupakka, viina, huumeet raskausaikana sekä usein raskaana olevan liian korkea ikä...siinäpä ne tärkeimmät syyt![/QUOTE]

Mulla kaksi erityislasta ja kummankin olen saanut alle 30vuotiaana. En polttanut, juonut tai käyttänyt huumeita raskausaikana enkä muutenkaan. Ainoastaan alkoholia joskus esim pullo siideriä tai lasi viini'ä ruoan kanssa. Eli ei mitään alkoholin suurkulutusta.. Kiva kun aina törmää näihin mielipiteisiin, että erityislapset on joko huonosti kasvatettuja, vanhemmat eivät kanna vastuutaan tai sitten äiti on joku hulttio joka poltti ja joi raskausaikana. :(
Itse törmäsin sellaiseen syyllistämiseen koulunpuolelta, ettei tosikaan. Vihjailtiin suorasti ja epäsuorasti vaikka mitä. Ymmärrystä sai vasta kun lasten ja nuorten psykiatri kertoi koulunhenkilökunnalle, että vanhemmat ovat toimineet koko ajan oikein. Ja vanhempien neuvoja kannattaisi kuunnella. (miten lasta pitäisi käsitellä) Todella uuvuttavaa välillä.
 
Ennen oli auktoriteetti ja lasten oli mentävä heidän käskyjensä mukaan. Nykyään on lapset, joita hyysätään ja paapotaan, he ovat tasavertaisia kyvyistään huollimatta. Molemmissa toki hyvät ja huonot puolet, mutta nykyään jokatapauksessa yritetään auttaa jokainen omista heikkouksistaan huolimatta samalle viivalle. Kaikille yritetään saada ammatit ja työpaikat, vaikka jokainen ei opikaan niilla samoilla auktoriteetin ohjeilla.

Itse oli koulussa tyhmä ja laiska. Omilla pojillanikaan ei ole diagnooseja, mutta ovat kaikki päässeet erityisopetuksen piiriin ja saavat yksilöllisempää opetusta niihin aineisiin, jotka heille on vaikeaa.

Käytännössähän tää ilmenee näin. Ikävää tässä on se, että nykysysteemillä muut kärsivät muutaman käytöksestä. Nämä muutama "erityinen" saavat apua ja kannustusta, mikä on hyvä. Huono kääntöpuoli on, että tavikset jäävät huomiotta ja lahjakkaat eivät opi uutta. Ennen "tyhmät ja laiskat" olivat oppitunnilla hiljaa -se auktoriteetin kunnioitus- nyt samat mölyävät ja häiritsevät muita.

Yksilön tarpeiden arvostus on mennyt liian pitkälle. Pitäisi ottaa takapakkia, jotta saataisiin ryhmän ja auktoriteetin huomioiminen takaisin arvoonsa.
 
[QUOTE="vieras";24070764]Minä ymmärrän erityislapsella diagnosoitua erityislapsea.

Kouluissa on tietämystä mutta ei tarpeeksi. Opettaja suositti meidän rauhalliselle pojalle luokalleenjäämistä, kun luuli että hän on kehittymätön. Hän oli muuten hyvä opettaja ja toivon että hänen asenteensa ei näkynyt luokassa. Diagnoosin tullessa opettajan suhtautuminen muuttui kokonaan, suurena syynä lääkityksen teho. Onneksi opettaja ei voinut määrätä lasta luokalleen, koska arvosanat säilyivät hyvinä. Silti lapsi joutui kärsimään kaksi vuotta ennen kuin sai avun.[/QUOTE]

Tutkimusvaihe on varmasti epätietoisuuden takia rankka myös vanhemmille.
Tuntemistani opettajista monet osaavat ottaa erityislapsen hyvin huomioon, tai ymmärtävät pyytää neuvoa erityisopetuspuolelta.
Omassa koulussamme ainakin on erinomaiset erityisopettajat, jotka auttavat sopivien tukitoimien löytämisessä.
Yhteistyö on valttia ja myös lapsen vanhemmat voivat vallan mainiosti tuoda omaa asiallista tietämystään kouluun, jos ovat jo asiaan perehtyneet.
Se, kuinka hyvin opetus käytännössä pystytään järjestämään oppilaan tarpeita vastaavaksi, riippuu paljon koulusta ja sen resursseista. Mutta jokainen opettaja haluaa oikeasti oppilaansa parasta ja toimii parhaan tietämyksensä mukaan. Voi, olisi palon kirjoitettavaa. Itse olen ollut myös erityisryhmän ope, jolloin oli aikaa keskittyä erityislapsiin paljon huolellisemmin ja henkilökohtaisemmin, kun ryhmä oli pieni. Sitä työtä tehdään suurella sydämellä.
 
Kun joka pierasuun on nykypäivänä diagnoosi. Meikäläinen jos ois ollut nykyajan lapsi, niin ois jo varmaan sata diagnoosia annettu. Nykyään, kun kaikki lapset pitäis olla yhdestä puusta veistetty:/
 
[QUOTE="veiras";24070814]Aiemmin adhd oli etu eloonjäämisessä, siis se, että ihminen reagoi kaikkiin ärsykkeisiin. [/QUOTE]

Entäpä add eli adhd-i (tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta ja impulsiivisuutta)? Tälle en ole löytänyt hyötyä. Ellei sitten siihen kuulu rauhallisuus kaikissa tilanteissa, myös hätätilanteissa. Se on hyvä puoleni, mutta epäilen että se johtuisi tarkkaavaisuushäiriöstä. Ylikeskittymisestä on toki hyötyä, mutta haitat menevät kirkkaasti hyötyjen yli.
 
kaikillahan sitä pitää joku diagnoosi nykyään olla. Se on trendikästä kun voi kertoa hiekkalaatikolla, että Kukkamaarialla on sellainen diagnoosi kun käyttäytyy näin ja pietuleevikalervolla tämmöinen diagnoosi kun käyttäytyy noin. Ei tarvitse ottaa vastuuta mistään kun kaiken voi perustella diagnoosilla.

Me erityislasten vanhemien kanssakäydyissö vertaistukikeskusteluissa ollaan tästä paljon puhuttukin, että suuri osa ulkopuolisista suhtautuu asiaan noin. Olen huomannut, että oikeasti vilkkaan tai haastavan lapsen käytöstä kovin mieluusti haluttaisiin pitää kasvatuksen puutteena. Liekkö se pönkittäisi joidenkin itsetuntoa, kun ajatellaan asiaa siten,että tuo toinen on hoitanut kasvatusvelvollisuutensa väärin. Onneksi meillä on hyvä päiväkoti sentään, jossa meitä ymmärretään. Lapsen käytös kun ei parane eikä vastaavasti pahene siellä kasvatusalan ammattilaistenkaan hyppysissä miksikään.Ympäristössä, jossa on erityislastenopettajaa, avustajaa ja monivuotista työtä tehnyttä lastenhoitajaa ei mahdeta sen enempää lapseni käytökselle kuin minäkään. Itse otan vastuun aina lapseni tekemisistä, mutta hänen vilkkaudelleen en mahda juuri mitään. Harmittaa lapsen takia,että ihmisillä on usein tuollainen asennevamma. Varsinkin jos ei ole näkyvästi kehitysvammainen, joutuu lapsi ja perhe herkemmin huonoon valoon ja ongelmiin. Miten vaikeaa se olisi joskus kokeilla syyllistämisen ja ivailun sijasta yrittää ymmärtää toista...
 
Alkuperäinen kirjoittaja useamman äiti;24070926:
Kun joka pierasuun on nykypäivänä diagnoosi. Meikäläinen jos ois ollut nykyajan lapsi, niin ois jo varmaan sata diagnoosia annettu. Nykyään, kun kaikki lapset pitäis olla yhdestä puusta veistetty:/

Sitä voi normaalin ihmisen olla todella vaikea ymmärtää, miten ylivoimaista voi esimerkiksi adhd-ihmisen elämä ja arki olla. Jokaisen tässä yhteiskunnassa elävän on pystyttävä toimimaan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Ei ole kyse tasapäistämisestä tai pakonomaisesta normien täyttämisestä, vaan ihan vain siitä, että elämä olisi SUJUVAA. Että saisi osaisi käydä kaupassa, töissä, osaisi laskunsa maksaa, että saisi koulussa opetuksesta irti olennaisen (edes sen) ja pystyisi omia lahjojaan käyttämään. Jos on se adhd, niin kaikki edellä mainittu on usein vaikeaa.
 
[QUOTE="vieras";24070991]Me erityislasten vanhemien kanssakäydyissö vertaistukikeskusteluissa ollaan tästä paljon puhuttukin, että suuri osa ulkopuolisista suhtautuu asiaan noin. Olen huomannut, että oikeasti vilkkaan tai haastavan lapsen käytöstä kovin mieluusti haluttaisiin pitää kasvatuksen puutteena. Liekkö se pönkittäisi joidenkin itsetuntoa, kun ajatellaan asiaa siten,että tuo toinen on hoitanut kasvatusvelvollisuutensa väärin. Onneksi meillä on hyvä päiväkoti sentään, jossa meitä ymmärretään. Lapsen käytös kun ei parane eikä vastaavasti pahene siellä kasvatusalan ammattilaistenkaan hyppysissä miksikään.Ympäristössä, jossa on erityislastenopettajaa, avustajaa ja monivuotista työtä tehnyttä lastenhoitajaa ei mahdeta sen enempää lapseni käytökselle kuin minäkään. Itse otan vastuun aina lapseni tekemisistä, mutta hänen vilkkaudelleen en mahda juuri mitään. Harmittaa lapsen takia,että ihmisillä on usein tuollainen asennevamma. Varsinkin jos ei ole näkyvästi kehitysvammainen, joutuu lapsi ja perhe herkemmin huonoon valoon ja ongelmiin. Miten vaikeaa se olisi joskus kokeilla syyllistämisen ja ivailun sijasta yrittää ymmärtää toista...[/QUOTE]

Totta, tuohon kasvatuksesta syyllistämiseen törmää paljon. Minä olen adhd ja minulla on yliopistotutkinto. Olin rauhallinen (lue inattentiivi) lapsena ja se on jopa korostunut. Onneksi tilani on vain lievä ja kykenen hoitamaan asiat. Silti väittäisin että asiat joissa kohtaan ongelmia ovat erilaisia kuin normaaleilla. Jopa niin erilaisia että moni tavallinen ei edes tule ajatelleeksi sellaista vaihtoehtoa.

Olen vain laiska, en muuta. Sitä olisi sanottu ennen vanhaan. Mutta voiko laiska olla loppuunpalamisen partaalla? En ihmettele että moni luovuttaa, minulla on kuitenkin vain lievä oireisto.
 
Minä veikkaan että yhteiskunnan muutoksella on osuutta asiaan. Lapsi altistuu jo vauvana sellaselle hälinälle ja mölylle, kaikki lelutkin pitää kauheeta meteliä ja kaikki laitteet huutaa.. lapsista vaan tulee rauhattomia. Enemmän kuin ennenvanhaan.
Rauhattomia ja levottomia mölyapinamölytoosaperheitä on siis enemmän, kaikki kun ei ymmärrä miten nykyajan ärsykkeet vaikuttaa lapsen psyykeen.
(Lapset syö myös paljon enemmän sokeria kuin ennen).


En usko, että mölyävät laitteet aiheuttavat adhd:tä. Mutta uskon, että aiheuttavat levottomuutta niille, jotka ovat häiriön perineet. Eikä nykyäänkään välttämättä tarkkaavaisuushäiriö ilmene niin pahana levottomuutena, jos noudatetaan säännöllistä rytmiä ja vältetään liiallista melua, valoa yms.
 

Yhteistyössä