Miksi en nauttinut nuoruudestani?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinenap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

surullinenap

Vieras
20vuotiaana menin naimisiin ja sain ensimmäisen lapseni.
Nyt 5 vuoden jälkeen mietin miksen nauttinut nuoruudestani?

Nyt on kova hinku opiskelemaan, elämään huoletonta elämää ja varsinkin tapaamaan miehiä.
Haluan tutustua ja tavata erilaisia miehiä, harrastaa seksiä.
Tavata ystäviä ja pitää hauskaa.

Minulla olisi aikoinaan ollut mahdollisuus lähteä ulkomaille opiskelemaan, Englantiin. Paikka oli jo valmiina, mutta puoli vuotta ennen lähtöä tapasin nykyisen mieheni enkä enää raaskinut lähteä, eikä mies tietenkään halunnut. Kun lähtö olisi ollut käsillä, mies kosi minua.

Voi, minkä menin tekemään. Saan melkein päivittäin vakuuttaa itselleni, että tämä on kohtaloni, tähän minut on tarkoitettu. Koko tämän ajan on ollut ajatus toisesta elämästä, elämästä jonka hylkäsin. :(
 
olet edelleen nuori, vasta 25! Nauti siitä, mitä sulla nyt on, ettet viiden vuoden päästä herää siihen, että sinulta on viety se, mitä sinulla nyt on. Elät tärkeää aikaa juuri nyt. Mieti, miten saat siitä eniten iloa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23509933:
olet edelleen nuori, vasta 25! Nauti siitä, mitä sulla nyt on, ettet viiden vuoden päästä herää siihen, että sinulta on viety se, mitä sinulla nyt on. Elät tärkeää aikaa juuri nyt. Mieti, miten saat siitä eniten iloa.

Mutta en osaa nähdä iloa, enkä tiedä miten sitä saisin. Joko minut valtaa katumus päätöksestä aloittaa tämä elämä, tai sitten minut valtaa katumus että edes ajattelen näin.
Katson viattomia lapsiani ja mietin olisiko minun parempi ilman heitä, vaikken heistä koskaan luopuisi enkä mitään pahaa tahtoisi. :'(

Koko ajan vakuuttelen itselleni, että näin on hyvä, tämä riittää. Vaikka oikeasti kaipaan enemmän, tai jotain muuta.
 
Kun sulla on lapsia, niin se on enemmän, kuin mikään... Et ehkä ymmärrä sitä vaan.

En tarkoita ettetkö voisi pitää myös hauskaa, kannattaakin laittaa lapsia välillä hoitoon ja mennä johonkin, mihin kaipaa.
 
Tilanteesi kuulostaa vähän kuin itseltäni päinvastaisessa tilanteessa. Olen saman ikäinen, ja tuossa parinkympin tietämillä vietin hurjat nuoruusvuodet, jolloin vietin "huoletonta" elämää Suomessa ja ulkomailla, pidin "hauskaa" ja niin edelleen.

Nyt muutaman vuoden jälkeen, kun olen tavannut mieheni ja elämäni rakkauden, haluaisin kyetä unohtamaan kaikki nuo vuodet ja typeryydet. Koska oikeasti, se bilettäminen ja idioottimiesten tapaaminen ei todellakaan ole yhtään minkään arvoista.
 
Tuntuu, että olen tehnyt väärin lapsiani kohtaan, kun olen heidät tähän maailmaan saattanut.
Lapseni ovat iloisia, mutta ovatko he onnellisia?
Voivatko he koskaan olla onnellisia jos äiti ei ole.
En minä sitä tietenkään heille näytä, että haaveilen toisenlaisesta elämästä, enkä kenellekään muullekaan.
 
[QUOTE="qwer";23510014]Tilanteesi kuulostaa vähän kuin itseltäni päinvastaisessa tilanteessa. Olen saman ikäinen, ja tuossa parinkympin tietämillä vietin hurjat nuoruusvuodet, jolloin vietin "huoletonta" elämää Suomessa ja ulkomailla, pidin "hauskaa" ja niin edelleen.

Nyt muutaman vuoden jälkeen, kun olen tavannut mieheni ja elämäni rakkauden, haluaisin kyetä unohtamaan kaikki nuo vuodet ja typeryydet. Koska oikeasti, se bilettäminen ja idioottimiesten tapaaminen ei todellakaan ole yhtään minkään arvoista.[/QUOTE]

Ei tietenkään vain se biletys ja miehet ole asioita joita kaipaan, vaan vapautta, ystäviä, opiskelua, matkustelua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23510009:
Kun sulla on lapsia, niin se on enemmän, kuin mikään... Et ehkä ymmärrä sitä vaan.

En tarkoita ettetkö voisi pitää myös hauskaa, kannattaakin laittaa lapsia välillä hoitoon ja mennä johonkin, mihin kaipaa.

Mihin voin laittaa lapset hoitoon? Koskaan ei ole ollut sukulaisia tai omia vanhempia. Nyt kun muutettiin miehen työn perässä, ei ole enää ystäviäkään..
 
Minulla on sun kirjoituksista päätellen kutina, että jos olisit nyt vapaa, et olisi onnellinen silloinkaan. Ehkä aattelet, ettei onnellisuus kuulu sulle? Onni on semmoinen asenne, että pelaa niillä korteilla, mitkä on saanut ja tekee niillä parasta, mitä voi. Että elää tässä hetkessä ja nauttii ilmaisista asioista. Juuri nyt voi nauttia vaikka kahvin tuoksusta tai huulirasvan laittamisesta. Onnellisuus on sitä, että ottaa sen asenteen, että tämä riittää mulle.
 
Palkatkaa semmoinen. Ymmärrän kyllä, että siitä tekee hankalan se, ettei se ole ilmaista. Jos sellaiseen ei ole mahdollisuutta, niin ottakaa ilo irti hetkistä, kun lapset nukkuu. Se elämänvaihe, kun lapset on pieniä, menee ohi ja sitten sitä kaipaa. Kaikki elämänvaiheet on pakko elää, koska muuten havahtuu siiihen, että se ja se asia on mennyt huomaamatta ohi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23510084:
Minulla on sun kirjoituksista päätellen kutina, että jos olisit nyt vapaa, et olisi onnellinen silloinkaan. Ehkä aattelet, ettei onnellisuus kuulu sulle? Onni on semmoinen asenne, että pelaa niillä korteilla, mitkä on saanut ja tekee niillä parasta, mitä voi. Että elää tässä hetkessä ja nauttii ilmaisista asioista. Juuri nyt voi nauttia vaikka kahvin tuoksusta tai huulirasvan laittamisesta. Onnellisuus on sitä, että ottaa sen asenteen, että tämä riittää mulle.

Ehkä niin. Surullinen kuitenkin olen, eikä mikään tunnu auttavan.
 
Kun lapset ovat päiväunilla, minä itken. Kun lapset ja mies ovat yöunilla, minä itken. Kun käyn yksin kaupassa, istun autossa parkkipaikalla ja itken. Kun käyn vessassa ja katson itseäni peilistä, itken.
 
Kun lapset ovat päiväunilla, minä itken. Kun lapset ja mies ovat yöunilla, minä itken. Kun käyn yksin kaupassa, istun autossa parkkipaikalla ja itken. Kun käyn vessassa ja katson itseäni peilistä, itken.

Voi sinua! Voisiko se sinun suru liittyä siihen, kun sanoit, ettei sulla ole ollut perhettä? Nythän sulla on se oma perhe, niin se voi nostaa vanhoja fiiliksiä jostain syvältä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23510143:
Voi sinua! Voisiko se sinun suru liittyä siihen, kun sanoit, ettei sulla ole ollut perhettä? Nythän sulla on se oma perhe, niin se voi nostaa vanhoja fiiliksiä jostain syvältä.

En tiedä, mutta se, että joku edes vähän välittää saa minut itkemään hysteerisesti. Niin kuin nyt kun sinä juttelet minulle. Tiedän, että kuulostaa tosi typerältä.
Mä oon aina ajatellut, että olen surullinen koska olisin halunnut muuta elämältä.
 
Varmasti ongelma on muu kuin vapaudenkaipuu. Ehkä muutto laukaisi masennuksen?

Olen samanikäinen ja sain esikon 19 vuotiaana, naimisiin menin samassa iässä. Elämässä on kaikki hyvin enkä ole kyllä kertaakaan jäänyt ns.menetettyä nuoruutta kaipaamaan..
 
En tiedä, mutta se, että joku edes vähän välittää saa minut itkemään hysteerisesti. Niin kuin nyt kun sinä juttelet minulle. Tiedän, että kuulostaa tosi typerältä.
Mä oon aina ajatellut, että olen surullinen koska olisin halunnut muuta elämältä.
Ehkä sä oot vaan yksinäinen. Sun mieskin varmasti välittää susta, kunhan et vaan ajattele, ettet ansaitse välittämistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;23510199:
Ehkä sä oot vaan yksinäinen. Sun mieskin varmasti välittää susta, kunhan et vaan ajattele, ettet ansaitse välittämistä.

En mä niin ajattele, mutta en enää halua jutella sille mun murheita.
 
Mustakin vaikuttaa siltä, että sun surus liittyy johonkin ihan muuhun kuin toisenlaisen elämän kaipuuseen. Monesti tukahdutetut tunteet purkautuu aikojen päästä ja silloin ihminen on jo unohtanut alkuperäisen syyn ja kuvittelee tunteen johtuvan jostain sen hetkisestä.
 
No mut mikäs sen mukavampaa, ku miettii 80vuotiaana, et miks jätin elämättä...
Ala nainen elää, ja lopeta murehtiminen!
Eläminen ei sit myöskään tarkoita et sun pitäis unohtaa lapset, ja nykyinen elämäsi.

Must tuntuu et sun suruus on ihan joku muu syy...
 

Yhteistyössä