P
"pettynyt"
Vieras
Olen kuukauden nyt tehnyt ruumiillista työtä kuusi tuntia päivässä istumatyön sijaan. Olen "työkokeilussa" talleilla joten työ on raskasta. Lihakset ovat varmasti kasvaneet, mutta rasva vain pysyy, ihan samalla lailla on runsaasti löllöä reisissä että pohkeissa, vatsanseudulla myös. Ajattelin edes hyötyväni sen verran tästä työstä (palkkaa en siis saa), että laihdun tai ainakin kiinteydyn. Työstäni kyllä pidän, siinä ei mitään. Olen vain pettynyt kun kehoni ei reagoinut kuten odotin...
Ruokailuni ei ole lisääntynyt kuin vähän, en ehdi syömään töiden lomassa paljoa enkä jaksaisikaan työskennellä vatsa täynnä. Menen aika aikaisin nukkumaan joten kotonakaan en ehdi syödä kuin välipalan töistä tullessa ja illallisen. Yksi syy voi olla että vasta viikon olen jaksanut tehdä töitten jälkeen jotain, enimmäkseen olen levännyt, siinäkö syy?