Miksi aina luullaan että terapiat ja psykologit auttavat ihmistä?

Eli tajusinko oikein että itse pitää nämä syy/seuraus suhteet pohtia ilman että psyk.sairaanhoitaja kysyy niitä tai ottaa selvää? Tiedän kyllä minkä takia jouduin koulukiusatuksi mutta auttaako asian muistelu ja esiinnostaminen? Yritän vain unohtaa sen samoin kuin kotivaikeudet ja suurimman osan olenkin unohtanut. Pitääkö minun siis nyt pohtia omaa syyllisyyttäni asioihin että paranen? Syyllistän itseäni jo kaikesta nytkin kuten masennuksesta. Onko kellään neuvoa miten eteenpäin? En halua huonompaan kuntoon joutua.

Koulukiusaaminen ja kotivaikeudet ei ole olleet sun syytä. Se on mennyttä.
Tollanen asenne sen sijaan ärsyttää, että pitääkö mun nyt syyllistää itseäni taas. Kuka niin sanoi? Ei olla valmiita tajuamaan mitä neuvoilla tarkoitetaan. Niilläkö sun mielestä tarkoitetaan, että ota kaikki syyt niskoille ja selvitä itse? Ei todellakaan!
Sun pitää vapauttaa itsesi asioista joille et ole voinut mitään, unohtaa, käydä läpi ja uudelleen sanoa, että se on mennyttä ja että ne kiusajat on olleet väärässä, ei ole sun syy. Koska ne on olleet väärässä! Kyllä sä sen tiedät. Älä nyt ala puolustamaan niiden oikeutta kiusata. Puolusta oikeuttasi selvitä.

 

Tuskin kukaan kuvittelee, että ne auttaisivat kaikkia. Emme ainakaan me psykologit. Monia psykoterapia tai keskusteluapu kuitenkin auttavat, siksi niitä tarjotaan. Terapia- ja kuntoutusmuotoja on paljon erilaisia ja lisää kehitetään. Suuri ongelma on, että potilas ja sopivat kuntoutusmuoto eivät kohtaa ainakaan nopeasti ja potilas uupuu etsimään apua.

Työ on kyllä tärkeä mielialaa ja toimintakykyä ylläpitävä tekijä, ja voisi auttaa monia paremmin kuin terapia, mutta psykoterapeutit eivät voi hankkia potilailleen työtä.

 

[QUOTE="vieras";29147396]Työ on kyllä tärkeä mielialaa ja toimintakykyä ylläpitävä tekijä[/QUOTE]

Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää miksi noin on. Hyvä työ on toki sellainen, jos siinä pääsee toteuttamaan itseään. Muutoin se on vain tulojen lähde. Rahattomuus toki laskee mielialaa.

 

Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää miksi noin on. Hyvä työ on toki sellainen, jos siinä pääsee toteuttamaan itseään. Muutoin se on vain tulojen lähde. Rahattomuus toki laskee mielialaa.

Säkin ehkä tajuaisit enemmän jos olisit kokenut yli 20v työttömyyden. Kun sulla ei ole töitä et saa sosiaalisia suhteita luotua koska monet vierastavat ihmistä joka on vaan kotona vaikka kuinka olisi hauska yms osa sukulaisista katsoo pitkin nokkaa.arvostelee yms. Jos asuu yksin ei ole säännöllistä päivärytmiä yms mulla nyt on lapsen ja miehen työn takia mutta ei varmasti olisi jos asuisin yksin. Ja kyllä se palkkakin tärkeää on vaikka mun mies elättää mut niin olisi hienoa ostaa joskus kivoja vaatteita,käydä kynsihuollosssa ja tehdä tuollaisia juttuja joita nyt ei voi tehdä ja saisi itse määrätä rahastaan.

 

Ihan tarkkaa diagnoosia ei ole, mutta kyseessä on mun kohdalla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Olen empatiakyvytön, mutta osaan teeskennellä sellaista. Olen myös hyvin tunnekylmä monissa asioissa. Tiedostan kuitenkin, että käytökseni ja ajatteluni on epänormaalia. Terapeutti ei voi poistaa " häiriötäni", mutta toiveena olisi, että voisin muuttaa käyttäytymistäni, enkä satuttaisi muita. Suurin "syntini" on välinpitämättömyys muista ihmisistä. Jos joku käytökseni takia hylkää minut, sillä on melko vähän merkitystä.

en ymmärrä tälläistä ollenkaan, etkö siis kaipaa/tarvitse rakkautta yms? jos sinulla on puoliso tietääkö hän asiasta? tiedätkö että jos pidät sen alkuun salassa ja alat myöhemmin parisuhteessa kylmäksi, niin tämä toinen voi luulla itsessään olevan vikaa.

 

[QUOTE="minttu";29147500]en ymmärrä tälläistä ollenkaan, etkö siis kaipaa/tarvitse rakkautta yms? jos sinulla on puoliso tietääkö hän asiasta? tiedätkö että jos pidät sen alkuun salassa ja alat myöhemmin parisuhteessa kylmäksi, niin tämä toinen voi luulla itsessään olevan vikaa.[/QUOTE]

Tämä ei liity henkilöön, jolta kysyt/jolle vastasit mutta yleisesti:
Kaikki ei arvosta ns. pehmeitä arvoja tai edes ymmärrä niiden päälle.
Jotkut kaipaavat kyllä "rakkautta", siten että haluavat olla rakastettuja mutta kyky rakastaa uupuu. Kyvyttömyys aitoon rakkauteen on kai joskus yleistäkin mm. rajatiloille. Ihmissuhteet voi perustua alistumiseen ja alistamiseen. Ne ovat kuin toistoa jostain varhain opitusta, vääristyneestä mallista.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta ilmoittaa omista persoonallisuushäiriöistään muille ihmisille. Eikä kenelläkään ole oikeastaan oikeutta riepotella moisella tiedolla.

Jos syyllistyy syyttä, on usein myös peiliin katsomisen paikka. Harvemmin mm. narsistin kumppani on täysin terve ja tasapainoinen. Toki on sellaisiakin... mutta jos joku ei tunne syyllisyyttä ja katumusta omista virheistään, niin ei siinä oikein pelkkä puhe välttämättä auta.

 

[QUOTE="minttu";29147500]en ymmärrä tälläistä ollenkaan, etkö siis kaipaa/tarvitse rakkautta yms? jos sinulla on puoliso tietääkö hän asiasta? tiedätkö että jos pidät sen alkuun salassa ja alat myöhemmin parisuhteessa kylmäksi, niin tämä toinen voi luulla itsessään olevan vikaa.[/QUOTE]

Tämä ei nyt olekaan ymmärrysasia. Jos empatia puuttuu, niin ei sillä ole mitään väliä, että toinen syyllistää itseään. Tai on väliä, mutta vain tiedollisella tasolla.. tunnetasolla "ei tunnu miltään"
Jos tulee jätetyksi, niin korkeintaan ottaa päähän että minun ylpeyttäni loukataan, mutta ikävää, surua tai kaipausta ei tule. Juuri miltään ei tunnu myöskään läheisen kuolema.

On vaikeaa ymmärtää ihmisiä, jotka itkevät vaikkapa tuntemattomien lasten vuoksi. Tiedän, että heitä satuttaa se, mutta on vaikeaa ymmärtää miltä se tuntuu. Traagisinta epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on tietenkin henkilölle itselleen, vaikka tuleekin itse satuttaneeksi luvattoman paljon muita.

 

[QUOTE="aloittaja";29147463]Säkin ehkä tajuaisit enemmän jos olisit kokenut yli 20v työttömyyden. Kun sulla ei ole töitä et saa sosiaalisia suhteita luotua koska monet vierastavat ihmistä joka on vaan kotona vaikka kuinka olisi hauska yms osa sukulaisista katsoo pitkin nokkaa.arvostelee yms. Jos asuu yksin ei ole säännöllistä päivärytmiä yms mulla nyt on lapsen ja miehen työn takia mutta ei varmasti olisi jos asuisin yksin. Ja kyllä se palkkakin tärkeää on vaikka mun mies elättää mut niin olisi hienoa ostaa joskus kivoja vaatteita,käydä kynsihuollosssa ja tehdä tuollaisia juttuja joita nyt ei voi tehdä ja saisi itse määrätä rahastaan.[/QUOTE] Mä en suostu uskomaan sitä että mitään työtä ei saa 20v aikana.

 

Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää miksi noin on. Hyvä työ on toki sellainen, jos siinä pääsee toteuttamaan itseään. Muutoin se on vain tulojen lähde. Rahattomuus toki laskee mielialaa.

Näin se vaan vaikuttaa tutkimusten mukaan olevan. Tietenkin poikkeuksia mahtuu mukaan, kuten aina ihmistieteissä.

 

Kyllähän nuo useammin auttavat kuin eivät.
Luullaanhan sitä lääkkeistäkin, että ne parantaa taudit. Mutta kaikilla ei, eikä kaikkea voi parantaa. Silti ihan ok yleisesti uskoa, että lääkkeet auttaa. Koska useammin ne niin tekee kuin ei.

 

Niin, kaikilla ihmisillä ei vain ole kykyä hyötyä terapiasta. Terapeutti ei voi antaa potilaalle mitään sellaista, mitä potilaalla ei jo ole. Jos ei ole kykyä oivaltaa ja uskallusta katsoa sisimpäänsä ja motiivejaan, ei yksinkertaisesti voi hyötyö terapiasta.

 

[QUOTE="vieras";29148345]Näin se vaan vaikuttaa tutkimusten mukaan olevan. Tietenkin poikkeuksia mahtuu mukaan, kuten aina ihmistieteissä.[/QUOTE]

Minä tiedän asian olevan noin ja siksi suositan syrjäytyneille kuntouttavaa työtoimintaa yms. En vain ymmärrä miksi se on heille niin tärkeää.