L
Löllerö
Vieras
Olen kahden tenavan äiti. Esikoinen on reilu 2 vuotta, kuopus 6kk.
En olisi esikoisen imetyksen jälkeen uskonut että taistelen toisen lapseni kanssa tämän ongelman kanssa. Imetys on nimittäin takkuillut ihan alusta asti.
Esikoisen kanssa alkukangertelun jälkeen imetys sujui kuin tanssi, pystyin imettämään vaikka kamalassa metelissä ihmisvilinässä (kuvaannollisesti) eikä vauvaa haitannut yhtään, ei ollut mitään väliä paikalla, ajalla, metelin määrällä, aina tissi kelpasi. Maitoa tuli todella paljon, pumppailin päivittäin ylimääräset talteen. Asennolla ei ollut merkitystä, siksi oli helppoa jos johonkin lähdettiin, niin vaikka autossa imettää kun pysähdyttiin tien varteen, jos nälkä tuli kesken matkanteon.
Jouduin vieroittamaan esikoisen rinnasta "jo" hänen ollessa 9kk, koska yöt olivat yhtä tisseilyä. Yöt helpotti kun lopetti imetyksen kokonaan. Univelkojen takia ei tahtonut päivistä tulla mitään.
Nyt toisen lapsen kanssa kaikki on toisin. En tiedä olinko sitten liian itsevarma alussa, kun ajattelin että meikähän tän homman haldaa hyvin mutta niinpä niin. Ekat 3kk meni ihan ok, maitoa tuli suht hyvin mutta vain ekat viikot jouduin vähän pumppailemaan, sitten maidon määrä kai väheni kun ei tarvinut pumpata enää.
Koska vauvan paino ei tahtonut lähteä nousemaan, terkka ehdotti että alottasin 3,5kk vauvalle maissi ja peruna-porkkanavellit. Niin tein. Paino ei noussut siltikään, ja 4kk ikäisenä alotin antamaan kasvissoseita.
Mun menkat alkoi jo kun vauva oli 3kk (kuten esikoisenkin kohdalla) ja silloin vauva teki ekan tissilakon. Ei huolinut vaikka mitä ja miten yritin. Kun menkat oli ohi, alko tissit taas pikku hiljaa hirveän työn ja suostuttelun jälkeen kelvata. Sen jälkeen erilaisia ja eripituisia lakkoja on ollut koko ajan. N. 5kk ikäsenä tisi kelpas vaan öisin. Heräs varmaan 15 kertaa yöllä tissille. Imi välillä enemmän välillä vähän. Sit alotin antaa aamu ja iltapuurot kun paino ei edelleenkään noussu tarpeeks.
Ja yhdessä vaiheessa mihinkään en voinut vauvan kanssa lähteä, koska jos piti imettää, vauva ei suostunut ottamaan tissiä kuin että imetin sängyssä makuultaan. Ja muutamana päivänä ainoa niksi, jolla sain vauvan imemään, oli että riisuin vauvan, otin vaipankin pois, ja hän sai nakupellenä ensin olla hetken, ja sitten kun yritin tarjota rintaa, se kelpasi. Itsekin otin yleensä paidan pois, että olisi tullut sellanen lähikontakti ja vauva huomaisi että tossahan toi baari onkin. Mikään muu ei oikeasti auttanut. Jos yritin sylissä imettää niin kauhea huuto!
Nyt 6kk ikäisenä, vauva on alottanut yötissinkin hyljinnän, saattaa pari kertaa yöllä herätä, ja toisella kertaa juo, toisella kertaa imasee pari kertaa ja rupee vaan huutamaan. Ei kelpaa.
Painon nousu mua ei tässä huoleta, koska se kuitenkin hiljalleen nousee. Pissaa tulee vaippaan sen verran hyvin että vauva ei ole päässyt kuivumaan, annan välillä puuron sijaan velliä, ja jos koko päivän on vaan huutanut tissillä eikä ole suostunut sitä imemään niin annan jotain velliä. Korvike ei tahdo kelvata, juuri ja juuri desin juo jos oikein yrittää.
Aika sekava kirjoitus, mutta ole aika surullinen kun tarkoitus oli imettää tätä toista lastani aikakin vuosi, ja maitoa tulee sen verran että se riittäisi kyllä tyydyttämään nesteen saannin, mutta kun vauva vaan huutaa/kiemurtelee/oikoilee itteänsä/naureskelee/haaveilee tissillä, eikä tee usein elettäkään että joisi. Joskus käyttää vähän tissiä suussa ja sen jälkeen alkaa haaveilu.
Ajattelin että ok, jos juo yöllä tarpeeksi niin päivät voi mennä ilmankin imettämistä, ihan mielellään käytän yöt tisseilyyn jos vaan tissi kelpaa silloin, kun ei kerta päivisin kelpaa, mutta kun nyt ei kelpaa yöllä eikä päivällä. No siis eilenkin kerran otti päivällä tissiä, ja yöllä kerran.
Neuvolassa en ole asiasta kauheesti puhunut, olen yrittäny itse kokeilla kaikkea ja yrittää ja tähän asti vauva on kuitenkin jonkin verran aina imenyt, tissilakot on olleet suht lyhyitä, paitsi nyt.
Onko ideoita/vinkkejä/ajatuksia/neuvoja, mitä vaan että mitä kandeisi vielä kokeilla ja tehdä. Kaikki neuvot otan vastaan!
Korvike ei minua haittaa, mutta kun vauva ei tykkää siitä, ja pullorumbaan en millään jaksaisi lähteä.. on muutakin tekemistä kuin pestä ja keitellä pulloja ja tutteja. Ja kun tuota maitoa kuitenkin tulisi itseltä, niin tyhmältä tuntuu ostaa maito purkeissa kaupasta. Ja on se aika kallistakin.
Olen sitkeästi yrittänyt saada tämän onnistumaan, mutta vauva pistää hanttiin. Onko jotkut vauvat vaan sellaisia, että ne ei tykkää tissiä juoda, vai onko minussa vikaa? Haisenko pahalle??!! (en käytä esim hajuvesiä imetysaikana, koska luulen että vauva ei pidä voimakkaista tuoksuista) Vai mitähän tässä nyt sitten pitäis tehdä. Hyväksyä se että imetys loppuu jo nyt.?
Luulin että tokan lapsen kanssa imetys onnistuis tosta noin vaan kun on jo kokemusta ja tietämystä vähän...
Kiitos jos jaksoit lukea ja vielä laittaa jotain neuvoja!!