Miksei miestä kiinnosta seksi/ hän halua minua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja neitokainen.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

neitokainen.

Vieras
Olemme olleet yhdessä 3,5 vuotta, ja puoli vuotta nyt asuneet saman katon alla. Samalla seksi on vähentynyt. Yhdynnässä emme ole olleet kohta 4 kuukauteen, käsipeliä on silloin tällöin. Yhdyntöjen puute selittynee osin sillä, että pelkäämme molemmat vauvavahinkoa: kortsu on hajonnut muutaman kerran ja pillereitä en mielelläni alkaisi popsimaan, koska sain niistä mielialan vaihteluja. Olen niitäkin jo harkinnut, jos sillä keinolla olisi seksiä.

Luin juuri Seksintappajat parisuhteessa: top-5- viestin ja ainakin osa noista tappajista "toimii" meillä. Yksi olikin tuo kondomin käyttö. Suihinottoa haluaisin kokeilla, pari vuotta sitten en vielä tohtinut vaikka mies silloin vihjaili. Nyt sitten syyllistyin toistamiseen muistuttamaan seksin vähyydestä, joka voikin vähentää miehen haluja entisestään. Emme ole riidelleet aiheesta, emmekä keskustelleet -vielä.

Mies on joskus tehnyt sen käsillään kun olen huomauttanut miksi vain silloin kun hänelle sopii/hän haluaa. Käsipeliäkin on yleensä vain viikonloppuisin, arkisin en edes yritä kun toinen menee niin tyytyväisenä nukkumaan. Ymmärrän, että joskus väsyttää eikä aina voi huvittaa mutta kummastuttaa ettei parikymppistä miestä seksi kiinnosta?! Aluksi hän teki aina aloitteet ja saatoimme rakastella 3 kertaa putkeen. Nyt ei sitten enää mitään tai ehkä kerran kuussa..

En ole lihonut enkä laihtunut huomattavasti, en ole synnyttänyt eikä liity toista naista. Ei ole työpaineita tai stressiä. Tiedän että hän rakastaa minua, on huomaavainen ja ihana. Haluan vain tietää voiko tuo lievä kiinnostus seksiin olla normaali ohimenevä vaihe vai tässäkö meidän seksit oli?
 
Voi hitto hommaa äijä lääkäriin tarkistamaan testotasot, jollei muu auta niin tulen kyllä helpottamaan vointiasi ;) Mikä vittu näitä nykyajan nuoria miehiä vaivaa, olen nelikymppinen ja en kyllä jättäisi tilaisuutta käyttämättä.

t: Aina kiinnostaa naiset.
 
Tarkista ettei miehesi ole homo. Usein homot kulisiliitossa käyttävät hyväkseen sitä ettei nuori nainen ymmmärrä seksistä tarpeeksi, eikä ymmärrä huomata jos jotain puuttuu. Onko miehesi tavanomaista valveutuneempi pukeutumiseltaan ja sisustamisvietiltään?
Toinen juttu liittyen ehkäisyyn: oletko jutellut lääkärisi/ terkkarisi kanssa ehkäisyvaahdosta? Tiedän ettei he sitä suosittele kenellekään avoimesti, koska se ei suojaa sukupuolitaudeilta, mutta kannattaa kokeilla. Kannattaa lisänä käyttä varmoja päiviä, eli et ihan ovulaation aikoihin noin kuuteen päivään ole ilman kortusa, mutta esim, kuukautisten jälkeen tai juuri ennen niitä on aika vaaratonta, ja vaahdon suoja on riittävä. Se on kapseli jonka työnnät pilluusi noin 10 minsaa ennen yhdyntää. Haittapuolena on se että vaahto valuu pillusta ulos aikanaan aktin jälkeen, kuten spermakin, ja lisää märkyyden tunnetta. Se on myös hiukan lämmintä, mies tuntee munassaan enemmän lämpöä. Se voi kiihottaa miestä kuitenkin jonkin verran.
Jos miehesi ei ole homo, niin onkohan hän vain saanut kasvatuksen että seksi on kiellettyä? On kieltämättä outoa, että nuori mies ei halua koko ajan.
 
Käsi sydämelle muuten: oletko ikinä kommentoinut MITENKÄÄN miehen munan kokoa, tai miehen itsensä kokoa. Näihin asioihin ei saa parisuhteessa sanoa sanaakaan, vaikka mies itse kysyisi, muuten on vaarana seksielämän hyytyminen.
 
Tuo vielä unohtui laittaa ettei hän ole homo. Olisin sen varmaan näiden vuosien aikana jo huomannut. Autot, kotiteatterit jne. häntä kiinnostaa, ei juurikaan kodin sisustus.. =)

Olen leikilläni kommentoinut hänen munan kokoa enkä kyllä kovin kivasti. Onhan hän saattanut vaikka alitajuisesti siitä loukkaantua vaikkei ole mitään sanonut.. Olenkin joskus ihmetellyt eikö hänellä ole tunteita kun ei loukkaannu, ei suutu, itke juuri mistään.. kiitos vinkistä! Loukkaantuisin itsekin jos hän kommentoisi pieniä rintojani. Toisaalta hän on toisella tavalla loukannut tunteitani ulkomuodostani, ja olen tuon munajutun saattanut sanoa osaksi kostoksi vaikka kuitenkin enemmän leikillään. Luulenpa että syy löytyykin henkiseltä puolelta eikä hänen testosteronitasoissaan ole mitään vikaa..
 
aika varmasti hän on kokenut nuo sanomisesi loukkaavana, vaikkei sitä näytä. Syökö hän minkäänlaisia lääkkeitä? Jotkut lääkkeet vievät nimittäin aika tehokkaasti seksihalut. Ei seksiä tarvitse välttämättä harrastaa ennen nukkumaanmenoa. Ettekö makaile koskaan sohvalla sylikkäin katsomassa tv:tä? voisit siinä vähän hyväillä häntä, ensin muualta, sitten haaroista....jos hänellä on hyvä ja mukava olo, niin kyllä pitäisi alkaa tapahtua....
 
Asioista pitäisi ehdottomasti keskustella ja ottaa niitä vähän kerrallaan puheeksi. Koska mies on aiemmin harrastanut seksiä kanssasi jopa 3 x/päivä, niin todennäköisesti hän purkaa paineitaan masturboimalla. Jos jäät odottamaan seksiä nukkumaanmennessänne, niin hän on tietysti ehtinyt jo esim. suihkussa tai jos hän tulee ennen sinua kotiin niin silloin jo purkamaan paineet pois, joten hän ei välttämättä kykene enää tyydyttämään sinua yhdynnällä.

Älä KOSKAAN arvostele miehen kalua edes leikilläsi pieneksi. Se porautuu miehen mieleen lähtemättömästi. Sen sijaan voit kehua miehen kalua, kun se on seisokissa ja ihailla, miten vahva ja kova se on ottamatta pituutta mitenkään kommentoitavaksi. Tärkeää on myös sanoa, miten hyvältä se tuntuu. Positiivisia kommentteja kaipaa ihan yhtä lailla miehet kuin naisetkin, jos itsetunto on heikompi.

Olen samaa mieltä kuin edellisetkin, että ei sinun tarvitse pyytää lupaa suihinottoon, kun kerran tiedät, että mies siitä tykkää. Menepä vaikka tänään hänen kanssaan yhtä aikaa suihkuun ja kokeilet siellä lämpimän veden valuessa, miltä hänen kalunsa maistuu, niin varmasti tykkäätte kokemuksesta molemmat.

Jos kondomi ei kumpaakaan teistä innosta, niin onhan niitä muitakin ehkäisymenetelmiä. Varaa aika kuntasi ehkäisyneuvolasta, niin saat ajan ehkäisyhoitajalle, jonka kanssa voitte käydä eri vaihtoehtoja läpi. Nykyään on olemassa synnyttämättömällekin mahdollisuus laittaa kierukka tai voi kokeilla vaahtoa/sientä/pessaaria tms. kemiallisia/fyysisiä ehkäisimiä. E-pillereissäkin voi vaihdella merkkejä, jos eka merkki ei sovi.
 
Kiitos taas vastanneille. Ei syö lääkkeitä eikä lojuta sohvalla sylikkäin kuten ennen.. =( Hän on saattanut muuttua epävarmemmaksi, koska olin ennen passiivisempi osapuoli ja hän "hoiti hommat". Itsellä on sitten kiusaantunut olo kun täytyy olla kerjäämässä ja nyhväämässä vieressä kun toinen haluaa vain nukkua.

En usko että hän masturboikaan ja sekin ihmetyttää! Olemme niin paljon yhtä aikaa kotona. Eloa saisi tietenkin sillä, että lähtisi pois kokonaan.. Kun olimme vielä opiskelujen vuoksi etäsuhteessa niin tällaisia ongelmia ei ollut. Yritän keskustella asiasta vaikka voi olla aika hankalaa.
 
Olin tosissani vastauksessani. Samalla kun otat suihin, kehut hänen "peliään" ihailet, nuolet ja nielet. Tällä saat miehen itseluottamustta osittain takaisin, jos kerran olet hänen piliään joskus suutuksissasi arvostellut.


Eikä siihen aloitteeseen tarvita mitään vierekkäin sohvalla makoilua. Osaat varmasti hoitaa homman vaikka mies olisi yksin sohvallaan tai nojatuolissa. Menet vain painat pääsi lähelle, vähitellen raotat hänen sepalustaan ja etenet määrätietoisesti etkä kysele lupia.

Ei tarvitse montaa kertaa toistaa tätä toimenpidettä kun mies jo antaa jotain sinullekin, usko pois.
 
Yleensä kun se seksi loppuu niin miehen mielenkiinto on muualla ja hakee seksinsä muualta. Kun on toinen kenen kanssa sekstailla, niin ei sitä sinulta tarvitsekaan vonkua.
 
Arvasin. Mää vaan TIESIN.:)) heh
Ei oikeastaan mikään muu vie nuorelta kotiteattereita ja autoja harrastavalta mieheltä seksihaluja, joko se on homo, tai sen munaa on menty kommentoimaan.
Varaudu myös siihen, että asia tulee niin jäämään. Tuota kuulemma ei voi korjata, mitä miehiltä kysyy. Kannattaa kääntyä seksiterapeutin puoleen, josko tilanteen voisi vielä pelastaa, mutta maallikon mielipide on tässä.
Tuon tietävät kaikki miehet, mutta pikkuprinsessat harvoin.
Voi olla että olet mokannut nyt ihan kunnolla.
 
Ja haluan vielä sanoa etten ole koskaan itse tilanteessa kommentoinut hänen kaluaan. Kyllä hän varmaan näkee, että pidän siitä jos olen siinä niin usein kiinnikin.
 
Niin. Sellaisia miehet on. Nainen luulee, että kun ei ole kommentoinut tietylä tavalla tai tietyssä tilanteessa, se jotenkin muuttaa asiaa. mutta mies on yksinkertainen olento. Kaikki miehet uskovat heillä olevan liian pieni muna, ja yksikin sana riittää vahvistamaan tämän käsityksen. Voi olla aika vaikea saada miestä puhumaan asiasta, tai myöntämään asia.
Kun jos olet kommentoinut munan kokoa, ja hän on siitä kärmeissään, niin olet varmasti viimeinen ihminen kenen kanssa hän haluaa enää munastaan puhua, iso taikka pieni. Hän haluaa suojella munaa niin, että sellainen joka ei sitä arvosta, ei puhu siitä mitään. Hän joutuu varmasti myöhemminkin seksiongelmiin tulevissa suhteissa jos näin käy, ja hän metsästää vain lopun ikänsä sitä naista jonka kanssa voi kokea olevansa isomunainen.
 
Hmm.. tuota nyt en oikein usko. Jos hän olisi noin loukkaantunut vitsistä, niin kai huomaisin sen hänen muussa käytöksessäkin. Vai hieroisitko itse naisen hartioita tai lämmittäisitkö kylmiä jalkoja, jos nainen olisi tosissaan loukannut sinua? Aion pyytää vitsiä anteeksi, mutten usko että se on ainut syy. Emme ole eroamassa kuten näytät olettavan, meillä menee muuten hyvin, seksiä vaan saisi olla enemmän.
 
No, kun tarkoitin että mies voi ehkä ymmärtääkin, että sanoit leikilläsi.
Mies voi olla tietoinen siitä että se oli vitsi, ja siten hän voi ajatella että ei ole sinun vikasi että hänen munansa on vitsi.
Siksi hän ei ole sinulle vihainen, vaan lakkaa vain panemasta.
On ero sillä, että onko toinen vihainen, vai häpeää vain munaansa.
Joku nainenkin voi uskoa olevansa esim. ruma, jolloin hän ei suutu miehelle joka häntä haukkuu vaan alkaa vain pitää säkkiä päässään.
 
Muutama vuosi sitten satunnainen sanoi spontaanisti "sulla taitaa olla normaalia isompi".

Vaikka itsetunto on hyvä ja kokemusta paljon silti ekan kerran kun kuuli kehuja koosta niin hyvältä tuntui.

Ihan oikeassa kirjoittajat ovat: mies muistaa ikuisesti vähättelevät kommentit. Ei ehkä ole sekisttömyden syy mutta varmuudella ei ole unohtanut.

Pahin virhe on alkaa "keskustelemaan" ja todeta "eikä se koko ole pääasia"...
 
Eihän me tiedetä mitä aloittaja on sanonut, hänhän myönsi vitsailleensa joskus ohimennen kokoon liittyen mikä ei suoraan tarkoita sanoja "Sulla on niin pieni että RYHÖHÄHÄHÄHÄHÄ!"

Itse lähtisin purkamaan ongelmaa myös henkiseltä puolelta, tyyliin miksi heppu ei pidä tyttökaveriaan haluttavana?
 
Usko nyt että sillä on testoarvot alhaalla, lääkäriin äijä ja äkkiä.
Normaali arvot omaava mies kyllä haluaa. Vähintään joka viides mies nykyään kärsii liian matalista hormonitasoista väärä ruokavalio, liikunnan puute, saasteet ja sairaudet pudottavat tasoja. Monet ympäristömyrkyt sisältävät keinotekoisia estrogeeneja joten nykymiesten siitiö ja miessukupuolihormonitasot ovat alhaisia.
 

Yhteistyössä