W
"Wee"
Vieras
Kolmen lapsen äitinä ja työni puolesta lasten liikunnanohjaajana törmään lähes päivitäin tilanteisiin, joissa ei voi kuin ihmetellä osaa lasten vanhemmista. Joko tosiasiat halutaan kieltää tai sitten vanhemmat vain yksinkertaisesti ovat sokeita.
Kyse on siis erilaisista käytösongelmista. Vanhemmista heidän muita satuttavat ja riehuvat selvästi ongelmaiset lapset ovat ihan normaaleja. Jos asiasta yrittää virittää keskustelua, niin vanhemmat suuttuvat tai keksivät erilaisia selityksiä. "Meillä on nyt vähän vaikea vaihe menossa, mutta ihan oikeasti meidän poika on kyllä tosi kiltti ja nyt taitaa vaan olla vähän väsynyt. Ei hän koskaan käyttäydy tällä tavoin." Juu, ei käyttäydy. Paitsi joka ikinen kerta, kun olen lastanne tavannut. Opettaja/ohjaaja on vain nipo puuttuessaan lapsen käytökseen tai ohjaajallaa on selvästi jotain lasta vastaan, kun tällaisia valheita esittää maailman ihanimmasta lapsesta.
Olen toimintaterapeutti koulutukseltani ja nähnyt vaikka mitä. Muutaman kerran olen harrastuksien parissa tavannut sellaisia lapsia, että heidän kuuluisi oikeasti käydä toimintaterapiassa erilaisten liikunnallisten ongelmien takia. Mutta vanhemmat ovat tälle aivan sokeita. Lapseni jalkapalloharrastuksen kautta tapaan paljon lapsia, osan kehitys on todella huolestuttavaa. Kun näkee 10- vuotiaaan, joka on liikunnallisesti 2-4-vuotiaan tasolla, juoksu on hapuilevaa, vartalonhallintaa ei ole ollenkaan ja vanhemmat puhuvat kentän laidalla onnellisena, kuinka heidän lapsensa on niin liikunnallinen ja nopea ja taitava, tekisi mieli sanoa, että kenen lasta te oikein katselette, koska teidän lapsestanne ette ainakaan voi puhua.
Huolestuttavin tapaus oli ekaluokkalainen poika, jonka äiti toi harrastukseen ja ohjeisti minua nauraen, että meidän poika se on vähän villi, mutta muuten kyllä tosi taitava. Ennen harrastuksen aloittamista pyydämme vanhempia täyttämään tietyt kaavakkeet, jossa kysytään sitä sun tätä lapsesta, mm. onko olemassa jotain diagnooseja tai epäilyä ongelmista. Tällekkin äidille selitin, että näitä kysytään vain sen takia, että voimme paremmin toimia lapsen kanssa, kun ongelmat ovat valmiiksi tiedossa. Äiti kielsi, että ei ole mitään, kaikki on kunnossa. Lapsi oli ikäisekseen iso ja todella kömpelö. Satutti muita vahingossa ja välillä hermostuessaan myös ihan tarkoituksella. Poika ei pystynyt edes viiden minuutin harjoituksia käymään läpi, vaan vajosi parin minuutin päästä ihan omiin maailmoihinsa ja saattoi istua yhtäkkiä keskelle lattiaa kesken leikin, alkaa heijaamaan itseään eestaas ja heiluttelemaan käsiään pakko-oireisesti. Välillä lapsi puhui sekavia ja näki pikkuolentoja. Kun lapsella oli parempi päivä hän keskittyi vain muiden häiritsemiseen ja esim. repimään palloa muilta käsistä, vaikka hänellä itselläänkin oli samat välineet annettu. Kun asiasta puhuttiin äidin kanssa, loppui lapsen harrastus heti. Äidistä lapsessa ei ollut mitään vikaa, kaikki oli vain vainoamista.
Ihmetyttää eikö neuvolassa, hoidossa tai koulussa puututa näihin asioihin ollenkaan. Ja jos apua tarjotaan, niin miksi siihen ei tartuta, vaan kielletään koko ongelman olemassaolo. Eivätkö vanhemmat tajua tekevänsä hallaa lapsilleen tosiasioiden kieltämisellä?
Kyse on siis erilaisista käytösongelmista. Vanhemmista heidän muita satuttavat ja riehuvat selvästi ongelmaiset lapset ovat ihan normaaleja. Jos asiasta yrittää virittää keskustelua, niin vanhemmat suuttuvat tai keksivät erilaisia selityksiä. "Meillä on nyt vähän vaikea vaihe menossa, mutta ihan oikeasti meidän poika on kyllä tosi kiltti ja nyt taitaa vaan olla vähän väsynyt. Ei hän koskaan käyttäydy tällä tavoin." Juu, ei käyttäydy. Paitsi joka ikinen kerta, kun olen lastanne tavannut. Opettaja/ohjaaja on vain nipo puuttuessaan lapsen käytökseen tai ohjaajallaa on selvästi jotain lasta vastaan, kun tällaisia valheita esittää maailman ihanimmasta lapsesta.
Olen toimintaterapeutti koulutukseltani ja nähnyt vaikka mitä. Muutaman kerran olen harrastuksien parissa tavannut sellaisia lapsia, että heidän kuuluisi oikeasti käydä toimintaterapiassa erilaisten liikunnallisten ongelmien takia. Mutta vanhemmat ovat tälle aivan sokeita. Lapseni jalkapalloharrastuksen kautta tapaan paljon lapsia, osan kehitys on todella huolestuttavaa. Kun näkee 10- vuotiaaan, joka on liikunnallisesti 2-4-vuotiaan tasolla, juoksu on hapuilevaa, vartalonhallintaa ei ole ollenkaan ja vanhemmat puhuvat kentän laidalla onnellisena, kuinka heidän lapsensa on niin liikunnallinen ja nopea ja taitava, tekisi mieli sanoa, että kenen lasta te oikein katselette, koska teidän lapsestanne ette ainakaan voi puhua.
Huolestuttavin tapaus oli ekaluokkalainen poika, jonka äiti toi harrastukseen ja ohjeisti minua nauraen, että meidän poika se on vähän villi, mutta muuten kyllä tosi taitava. Ennen harrastuksen aloittamista pyydämme vanhempia täyttämään tietyt kaavakkeet, jossa kysytään sitä sun tätä lapsesta, mm. onko olemassa jotain diagnooseja tai epäilyä ongelmista. Tällekkin äidille selitin, että näitä kysytään vain sen takia, että voimme paremmin toimia lapsen kanssa, kun ongelmat ovat valmiiksi tiedossa. Äiti kielsi, että ei ole mitään, kaikki on kunnossa. Lapsi oli ikäisekseen iso ja todella kömpelö. Satutti muita vahingossa ja välillä hermostuessaan myös ihan tarkoituksella. Poika ei pystynyt edes viiden minuutin harjoituksia käymään läpi, vaan vajosi parin minuutin päästä ihan omiin maailmoihinsa ja saattoi istua yhtäkkiä keskelle lattiaa kesken leikin, alkaa heijaamaan itseään eestaas ja heiluttelemaan käsiään pakko-oireisesti. Välillä lapsi puhui sekavia ja näki pikkuolentoja. Kun lapsella oli parempi päivä hän keskittyi vain muiden häiritsemiseen ja esim. repimään palloa muilta käsistä, vaikka hänellä itselläänkin oli samat välineet annettu. Kun asiasta puhuttiin äidin kanssa, loppui lapsen harrastus heti. Äidistä lapsessa ei ollut mitään vikaa, kaikki oli vain vainoamista.
Ihmetyttää eikö neuvolassa, hoidossa tai koulussa puututa näihin asioihin ollenkaan. Ja jos apua tarjotaan, niin miksi siihen ei tartuta, vaan kielletään koko ongelman olemassaolo. Eivätkö vanhemmat tajua tekevänsä hallaa lapsilleen tosiasioiden kieltämisellä?
ope vaan jankutti että ei normaaliluokalle...noh pidin pääni ja poika aloitti normaaliluokalla ja nyt on neljännellä pärjää koulussa, melkein 10 oppilas, on kavereita ja harrastaa liikuntaa eikä yksikään ope oli koskaan valittanut mistään. Olen miettinyt että turhautuiko se seillä kirjainten opiskeluun kun osasi jo lukea vai mitä, itse en todellakaan nähnyt sen käytöksessä mitään outoa eikä kukaan muukaan vain tämä eskariope. Vai oliko tämä minuun kohdistettu ajojahti kun tämän open nuoruudesta tunnen.
