Miksei ihmiset lopeta tupakointia jo ennen raskauden yrittämistä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ihmettelee

Vieras
Uskon että on vaikeaa lopettaa kun on jo raskaana ja sitten helposti tuudittaudutaan noihin uskomuksiin että sikiölle parempi tupoikoida kuin stressata lopettamisen kanssa.

Mutta kun kuuntelee ihmisiä jotka on jo vaikka vuodenkin etukäteen päättäneet että sitten saa lapsi tulla ja innokkaasti vaan sauhutellaan kokoaiaka. Tupakoinnin lopettamista tai vähentämistä kokeillaan vasta sitten kun raskaustesti on jo plussalla ja siihen ne yrittämiset sitten jääkin.

Yhtenä huippuna kanssa kaveri joka oli hyvän aikaa porannut lapsettomuuttaan ja lopulta saatiin hoidoilla raskaus alulle. Vähän koomista kun äiti poraa keskenmenon pelkoa siinä poltellen samalla toista tupakkaa peräkanaa. Tupakointikin lisääntyi raskausaikana kun oli niin paljon muuta stressiä. Kun vauva sitten syntyi niin kyseinmen äiti tupakoi vauva kantoliinassa ja kun joku siitä rohkeni jotain sanomaan niin nauroi vaan että ei se vauvalle mitään merkkaa kun hän on muutenkin tupakoinut koko raskauden.

Eikö oikeasti näille jotka etukäteen jo hyvissä ajoin ovat päättäneet vauvan yrityksestä tule mieleen että voisi sitä tupakoinnin lopettamistakin alkaa tekemään aikaisemmin?
 
Ehkä ovat siinä harhaluulossa että tupakoinnin lopettaminen on helppoa, en tiedä.

minä tiedän yhden joka poltti raskaana ja hänellä oli yllätysraskaus, raskaus selvisi vasta rv 9. tosin hänkin lopetti muttei ihan heti pystynyt.
 
Samaa myöskin ihmettelen täällä. Ja typerintä mitä olen kuullut on myös se että ei voi muka lopettaa ettei sikiölle tule stressiä. Kyllä se tupakointi on vaan sille sikiölle paaaljon suurempi paha kuin sen lopettaminen.
Minua ällöttää todellakin ne äidit jotka työntelevät vaunuja ja vetävät tupakkaa samalla, kyllä se savu sinne vaunuihinkin menee..
 
Koska ajatellaan ettei vielä tehdä hallaa kun vaan sille omalle kropalle niinku ihan juur minä itsekkin. Ajattelin niin, et lapsikin on ehkä helpompi saada alulle jos ei stressaa myös sitä polttamisen lopettamista.
Mutta sitten kun se plussa tuli niin lopettaminen tosiaan olikin ihan helppo homma. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lopettanut:
Nykyään kun on noita apukeinojakin jos nikiksiä pelkää. Tuskin niitäkään on hyvä raskaana käyttää, siitäkin syystä kannattaisi ennen jo lopettaa.

Parempi niiden käyttäminen kuin se tupakointi. Tupakasta tulee sen nikotiinin lisäksi niin paljon kaikkea muuta paskaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Zoe-F:

Tottakai. Mut kai noista purkista nikotiinia ainakin tulee.
 
Niin se vaan joillain menee, kuten mulla, ettei polttamista lopeta ennen plussaa. Selityksiä on aivan loputtomasti ja useimmat niistä erittäin huonoja, koska kyllähän sen kaikki tietää että tupakointi on haitallista! Ap:n mainitsema esimerkki on varsin surullinen. Minä en hyväksy tupakointia raskauden aikana. Itse poltin viimeisen tupakan plussatestiä edeltävänä iltana, enkä ole uudestaan siihen typeryyteen sortunut, vaikka imetyskin on jo loppunut.
 
Mä lopetin röökaamisen ja viinan juonnin heti kun jätettiin ehkäisy pois. Ja kävi ihna helposti, ei tehnyt edes mieli! Oli niin suuri pelko että sikiölle tapahtuu jotain että se riitti motivaatioksi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Zoe-F:
Alkuperäinen kirjoittaja Lopettanut:
Nykyään kun on noita apukeinojakin jos nikiksiä pelkää. Tuskin niitäkään on hyvä raskaana käyttää, siitäkin syystä kannattaisi ennen jo lopettaa.

Parempi niiden käyttäminen kuin se tupakointi. Tupakasta tulee sen nikotiinin lisäksi niin paljon kaikkea muuta paskaa.

Noista korvaushoidoista tuli mieleen että oon nikotiinilaastarista kuullu kahdenlaista juttua.

Yksi kaveri sano että neuvola suositteli sitä hänelle ja käytti siksi koko raskauden ajan, poltti myös 1-2 tupakkaa päivässä sen lisäksi. Toinen taas sano että hänelle oli neuvottu ettei pitäisi käyttää laastaria kun siitä erittyy sitä nikotiinia kokoajan ja siksi vauvalle tuo jatkuva hapenpuute on vaarallisempikin kuin tupakasta muutaman kerran päivässä tuleva. Hänelle taas suositeltiin tupakan vaihtamista purukumiin, nikotiinia kyllä siinäkin mutta muut haitalliset aineet jäävät pois.

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia mitä neuvolassa on sanottu noihin?
 
sen kun tietäisi :ashamed: tosin mä lopetin tupakoinnin heti kun plussa pärähti testiin.

mutta kieltämättä mua nyppii lähipiirin äiti joka raskausajan ja nyt imettäessään vetelee sen askin päivässä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja *****':
Tupakka aiheuttaa heroiinia pahemman riippuvuuden. Jotkut ei pääse eroon edes siitä helpommasta...

Tämä on sikäli virheellinen vertaus, että ne vierotusoireet tupakassa ja heroiinissa eivät fyysisellä puolella kyllä korreloi keskenään. Sinällään oikeanlainen vertaus, että riippuvuussuhde syntyy yhtä nopeasti noihin kumpaankin ja pitää psyykkisesti otteessaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vuotaraaputin:
sen kun tietäisi :ashamed: tosin mä lopetin tupakoinnin heti kun plussa pärähti testiin.

mutta kieltämättä mua nyppii lähipiirin äiti joka raskausajan ja nyt imettäessään vetelee sen askin päivässä.

mun on vaikea uskoa että kukaan voi vetää askin päivässä raskaana tai imettäessä? millainen ko. henkilö on? deeku?
 
Alkuperäinen kirjoittaja *****':
Tupakka aiheuttaa heroiinia pahemman riippuvuuden. Jotkut ei pääse eroon edes siitä helpommasta...

Mut kun ihminen tietää tuon niin miksi ei sitten aloita sitä vierottautumista jo sen raskauden yritystä edeltävän vuoden aikana? Jos tietää sen olevan niin vaikeaa niin miten ihmeessä sitä kuvittelee että plussattua se sitten onnistuisikin tosta vaan.

Tällä meinaan näitä tapauksia jotka sitten sanovat yrittäneensä kaikkensa muttei onnistunut. Ne jotka ei edes välitä yrittää on oma lukunsa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -:
Alkuperäinen kirjoittaja vuotaraaputin:
sen kun tietäisi :ashamed: tosin mä lopetin tupakoinnin heti kun plussa pärähti testiin.

mutta kieltämättä mua nyppii lähipiirin äiti joka raskausajan ja nyt imettäessään vetelee sen askin päivässä.

mun on vaikea uskoa että kukaan voi vetää askin päivässä raskaana tai imettäessä? millainen ko. henkilö on? deeku?

voi kuule helposti voi, näin sivusta seuranneena voin sanoa :headwall: ei ole deeku mutta tupakkia kuluu kyllä reippaasti.
 
Omalla kohdallani oon todennu että ei vaan itsekuri riitä lopettamiseen ennen raskautumista.Nyt jo toista kertaa raskaana ja röökit on jääny tehtyäni plussatestin kummallakin kertaa.Ja ilman suurempia tuskia.Oon jo ennen kun lapset oli edes ajankohtasia,päättänyt että kun tuun raskaaks loppuu polttaminen kun seinään ja siinä oon pysyny.Toki toivon etten nyt kakkosen jälkeen edes ratkeisi polttamaan uudestaan.
 
Mä lopetin tupakoinnin heti kun tuli plussa testiin. Lopettaminen ei ollut ollenkaan vaikeaa, kun oli niin hyvä motivaatio. Ennen plussaa en saanut lopetettua. Hyvin siis onnistuin ja nyt olen ollut polttamatta siitä asti, kohta 5v. Eipä sitä tupakkaa kyllä tehnyt mielikään raskauden alkuvaiheessa varsinkaan, kun oli muutenkin jo sen verran paha olo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Zoe-F:
Alkuperäinen kirjoittaja Lopettanut:
Nykyään kun on noita apukeinojakin jos nikiksiä pelkää. Tuskin niitäkään on hyvä raskaana käyttää, siitäkin syystä kannattaisi ennen jo lopettaa.

Parempi niiden käyttäminen kuin se tupakointi. Tupakasta tulee sen nikotiinin lisäksi niin paljon kaikkea muuta paskaa.

Noista korvaushoidoista tuli mieleen että oon nikotiinilaastarista kuullu kahdenlaista juttua.

Yksi kaveri sano että neuvola suositteli sitä hänelle ja käytti siksi koko raskauden ajan, poltti myös 1-2 tupakkaa päivässä sen lisäksi. Toinen taas sano että hänelle oli neuvottu ettei pitäisi käyttää laastaria kun siitä erittyy sitä nikotiinia kokoajan ja siksi vauvalle tuo jatkuva hapenpuute on vaarallisempikin kuin tupakasta muutaman kerran päivässä tuleva. Hänelle taas suositeltiin tupakan vaihtamista purukumiin, nikotiinia kyllä siinäkin mutta muut haitalliset aineet jäävät pois.

Onko kellään omakohtaisia kokemuksia mitä neuvolassa on sanottu noihin?

Mulle lääkäri sanoi että parempi se laastari kuin tupakointi, ei siis neuvolan terkka, vaan ihan lääkäri.
Lopetin siis käyttämällä laimeimpia laastareita viikon 12-16h/päivä, kun mun "keskenmeno/tuulimuna" todettiinkin ihan oikeaksi raskaudeksi.
(vähensin jo kun ehkäisy jätettiin pois ja vähensin koko ajan, mutta luulin että mulla olis noin kuukausi-puol vuotta aikaa lopettaa kokonaan, kun siskokaan ei tullut raskaaksi, mutta tulinkin heti, ja melkein heti alkoi vuotokin jota väitettiin kovasti keskenmenoksi tms.)
 
Mä lopetin molemmilla kerroilla heti kun tiesin olevani raskaana.
Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, tää oli mulle itsestäänselvää.

En osaa vastata muuta kuin että en halunnut lopettaa aiemmin.
Eikä ollut yhtään vaikeaa liopettaa kun olin raskaana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mut kun ihminen tietää tuon niin miksi ei sitten aloita sitä vierottautumista jo sen raskauden yritystä edeltävän vuoden aikana? Jos tietää sen olevan niin vaikeaa niin miten ihmeessä sitä kuvittelee että plussattua se sitten onnistuisikin tosta vaan.

Niin typerältä kuin se kuulostaakin niin ei ollut tarpeeksi motivaatiota. Mutta itseni tunnen ja tiesin, että kun plussa tulee niin tupakointi loppuu. Ja niin loppui. Lopullisesti :)
Onneksi sain tietää raskaudesta rv 3+ joten isoa vahinkoa ei ehtinyt tapahtua.
 
Yhteistyössä