Miksei auteta ajoissa ?

Ai ok.. No entä jos komennat miehen ja lapset vaikka jonnekkin kylpylään tai muuhun mieluisaan paikkaan ja jäät itse kotiin?

Tämä olis hyvä. Mikähän siinä on että se ei voi ymmärtää vaikka mä karjun raivona että MÄ HALUAN OLLA YKSIN !!!!!!!!!!!!!!!

 

moi.ihmisen joka ei itse ole kokenut samaa on hyvin vaikea asettua asemaasi,ja tietää mitä pitäisi tehdä.he ehkä odottavat,että itse sanoisit mitä toivot.he varmasti haluaisivat olla tukenasi,mutta ehkä pelkäävät että pidät avun tarjoamista tungetteluna ja uteluna voinnistasi.tämän koin itse erään kriisin aikana,että ihmiset ovat neuvottomia eivätkä tiedä kuinka lähestyä

 

Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.

Mä olen sanonut ihan suoraan mikä nyt auttaisi : haluaisin olla yksin ja ladata akkuja jonkun aikaa. Mutta kun meillä on lapsia niin en voi lähteä noin vaan. Mies ei tätä tajua eikä tee elettäkään että lähtisi lasten kanssa jonnekin vaikka päiväksi. Ja mulla vaan hermo kiristyy...

Voisitko sinä mennä johonkin? Kuinka kauan tätä on jatkunut, onko usein itsemurha-ajatuksia? Unettomuutta? Mie ite oon käyny läpi niin raskaan masennuksen, etten edes suihkussa jaksanut käydä. Älä sinä päästä tilannetta niin pahaksi.

Ei mulla ole (vielä ainakaan) ollut itsari- ajatuksia. En saa nukuttua, sydän pomppii ihan omituiseen tahtiin, itkettää koko ajan, noin niin kun alkuun.

 

Mie olen kyllä sitä mieltä, ettei se ole välttämättä sinulle hyväksi lähteä yksikseen minnekään. Vuorokaudeksi korkeintaan, masennus ei lähde sillä, että murehtii yksinään. Tietenkin jos olet yliväsynyt, levosta on apua. Mene ja hae apua heti tiistaina :hug:

 

moi.ihmisen joka ei itse ole kokenut samaa on hyvin vaikea asettua asemaasi,ja tietää mitä pitäisi tehdä.he ehkä odottavat,että itse sanoisit mitä toivot.he varmasti haluaisivat olla tukenasi,mutta ehkä pelkäävät että pidät avun tarjoamista tungetteluna ja uteluna voinnistasi.tämän koin itse erään kriisin aikana,että ihmiset ovat neuvottomia eivätkä tiedä kuinka lähestyä

Voi se olla näinkin. Ei uskalleta kysyä, mutta kyllä ystävän pitäisi uskaltaa kysyä, eikö niin ?

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

 

moi.ihmisen joka ei itse ole kokenut samaa on hyvin vaikea asettua asemaasi,ja tietää mitä pitäisi tehdä.he ehkä odottavat,että itse sanoisit mitä toivot.he varmasti haluaisivat olla tukenasi,mutta ehkä pelkäävät että pidät avun tarjoamista tungetteluna ja uteluna voinnistasi.tämän koin itse erään kriisin aikana,että ihmiset ovat neuvottomia eivätkä tiedä kuinka lähestyä

Voi se olla näinkin. Ei uskalleta kysyä, mutta kyllä ystävän pitäisi uskaltaa kysyä, eikö niin ?

Ei välttämättä, riippuu ystävästä. Voi olla, etteivät kehtaakaan, ettet luule että tunkeilevat..

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

Hyvä että sai lääkkeet. Mä olin eilen suuressa kauppakeskuksessa ja tuli mieleen että äkkiä pois ennen kun alkaa ahistaa.

 

moi.ihmisen joka ei itse ole kokenut samaa on hyvin vaikea asettua asemaasi,ja tietää mitä pitäisi tehdä.he ehkä odottavat,että itse sanoisit mitä toivot.he varmasti haluaisivat olla tukenasi,mutta ehkä pelkäävät että pidät avun tarjoamista tungetteluna ja uteluna voinnistasi.tämän koin itse erään kriisin aikana,että ihmiset ovat neuvottomia eivätkä tiedä kuinka lähestyä

Voi se olla näinkin. Ei uskalleta kysyä, mutta kyllä ystävän pitäisi uskaltaa kysyä, eikö niin ?

Ei välttämättä, riippuu ystävästä. Voi olla, etteivät kehtaakaan, ettet luule että tunkeilevat..

Tää pitäis itsekin muistaa että kysyy vaan mitä kuuluu vaikka kuinka tuntuisi että kehtaako kysyä.

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

Hyvä että sai lääkkeet. Mä olin eilen suuressa kauppakeskuksessa ja tuli mieleen että äkkiä pois ennen kun alkaa ahistaa.

näin hänelläkin oli..haethan apua viimeistään tiistaina?mutta jos tilanne vaatii,mene päivystykseen..tää mun kaveri kerto asiasta mulle vasta kk sen jälkeen,kun oli saanut lääkkeet..olisin toki tukenut häntä,jos olisin tiennyt asiasta.

 

Laitoin sulle yv:tä.

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

Hyvä että sai lääkkeet. Mä olin eilen suuressa kauppakeskuksessa ja tuli mieleen että äkkiä pois ennen kun alkaa ahistaa.

näin hänelläkin oli..haethan apua viimeistään tiistaina?mutta jos tilanne vaatii,mene päivystykseen..tää mun kaveri kerto asiasta mulle vasta kk sen jälkeen,kun oli saanut lääkkeet..olisin toki tukenut häntä,jos olisin tiennyt asiasta.

Voi perse, meillä on tk tuttuja täynnä. Kyllä sinne menee jos varvas on kipeä mutta kun pää on pipi niin vituttaa selittää tutulle sitä. Kyllähän mä pelkään että mopo lähtee käsistä jos ei apua hae.

 

Entä jos menisit jollekin yksityiselle? Ei tarviis jonottaakaan samalla lailla kuin tk:ssa..

 

totta kyllä pitäisi,mutta masennukset ja kaikki kriisit on vain läheisillekkin vaikeita,ja oikeita sanoja on niin vaikea löytää,niin ehkä he kokevat vetäytymisen helpompana ja toivovat sinun tekevän aloitteen.kun ihmiset muistaisi,että monesti se läsnäolo tieto että toinen on vierellä on tärkeämpää kuin ne sanat joita ei aina tarvikkaan löytyä ja sanoa

 

:hug: ja toinen mikä on inhottavaa on se et aina löytyy niitä mollaajia. tarvii sisua lähteä hakemaan apua jos pelkää joutuvansa silmätikuksi. onhan se täälläkin nähty.

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

Hyvä että sai lääkkeet. Mä olin eilen suuressa kauppakeskuksessa ja tuli mieleen että äkkiä pois ennen kun alkaa ahistaa.

näin hänelläkin oli..haethan apua viimeistään tiistaina?mutta jos tilanne vaatii,mene päivystykseen..tää mun kaveri kerto asiasta mulle vasta kk sen jälkeen,kun oli saanut lääkkeet..olisin toki tukenut häntä,jos olisin tiennyt asiasta.

Voi perse, meillä on tk tuttuja täynnä. Kyllä sinne menee jos varvas on kipeä mutta kun pää on pipi niin vituttaa selittää tutulle sitä. Kyllähän mä pelkään että mopo lähtee käsistä jos ei apua hae.

heillä on salassa pito velvollisuus,ei he voi potilaista puhua kahvipöydässä!

 

Laitoin sulle yv:tä.

Vastasin :flower:

 

Apua kannattaa hakea ammattilaisilta, eikä ystäviltä. Kaikilla ei ole osaamista olla toisen tukena. Joskus masentunut ihminen käy niin myrkylliseksi, että kaikki ikäänkuin kaikkoaa. Tai minun tapauksessani ainakin näin. Ihmisillä tulee kova tarve auttaa minua. Sitten he huomaavat, että se onkin liian iso taakka. Sitten on helpompi olla poissa.

 

kaverilla oli samantapasia oireita ja yks yö ei saanut enää henkeä kunnolla,lähti sitten päivystykseen ja sai paniikkihäiriöön lääkityksen..

Hyvä että sai lääkkeet. Mä olin eilen suuressa kauppakeskuksessa ja tuli mieleen että äkkiä pois ennen kun alkaa ahistaa.

näin hänelläkin oli..haethan apua viimeistään tiistaina?mutta jos tilanne vaatii,mene päivystykseen..tää mun kaveri kerto asiasta mulle vasta kk sen jälkeen,kun oli saanut lääkkeet..olisin toki tukenut häntä,jos olisin tiennyt asiasta.

Voi perse, meillä on tk tuttuja täynnä. Kyllä sinne menee jos varvas on kipeä mutta kun pää on pipi niin vituttaa selittää tutulle sitä. Kyllähän mä pelkään että mopo lähtee käsistä jos ei apua hae.

heillä on salassa pito velvollisuus,ei he voi potilaista puhua kahvipöydässä!

Kyllä voi, ja jopa kapakassa voi puhua asiakkaista

 

Apua kannattaa hakea ammattilaisilta, eikä ystäviltä. Kaikilla ei ole osaamista olla toisen tukena. Joskus masentunut ihminen käy niin myrkylliseksi, että kaikki ikäänkuin kaikkoaa. Tai minun tapauksessani ainakin näin. Ihmisillä tulee kova tarve auttaa minua. Sitten he huomaavat, että se onkin liian iso taakka. Sitten on helpompi olla poissa.

Mä tiedän että kaikkea skeidaa ei kannata kaataa kavereiden niskaan. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä auttajan kannalta että se voi olla liian iso urakka. Ikävä kyllä tämä joka kuormitti minuakin liikaa tappoi itsensä.

 

Omalla kohdallani osan kavereista kaikkoaminen johtui siitä, että he eivät ymmärtäneet että masennuskin on sairaus. Heillä itsellään ei ollut asiasta kokemusta ja olivat sitä mieltä että minä pelaan vain peliä. Vaikka itselläni oli jo ongelmaan lääkitys ja kävin hoidossa. Mutta näimpä tämän ongelman aikaan ketkä oikeasti olivat ystäviäni ja jaksoivat minua vioistani huolimatta.

 

Jos masentuneella on rankkaa, niin kyllä myös auttajilla. Yrittää auttaa kaikessa mahdollisessa ja olla varpaillaan koko ajan... Mutta silti teemme kaiken siksi, että JOS kaikki vielä muuttuisi takaisin "normaaliin".

Me ollaan tällä viikolla ehditty viedä kaveri jo kerran sairaalaan lääkkeiden yliannostuksen vuoksi. Ehditty hoitaa kaverin lapsia pariin kertaan (lapset yleensä isällä, mutta nyt lomaikaa ns. kävivät äidillä). Toimittu lohduttajina, varavanhempina ja psykologeina kaverin lapsille, ja yritetty kertoa heille miksi äiti tekee ja puhuu noin.... Juteltu kaverin kanssa ja yritetty ohjata osastolle (koska sairasloma ja terapia ei näytä riittävän). Keskusteltu omien lasten kanssa miksi kaveri on tuollainen, kun omatkin jo kyselee miksi se huutaa tai on ihan kummallinen tokkurainen. Juteltu kaverin miehen kanssa asioista, josta saa käsityksen että se ei välitä tippaakaan tästä ex-vaimostaan, mutta välittääkö lapsistaankaan? Ollaan soitettu sosiaalityöntekijälle asiasta ja keskusteltu pitkät pätkät hänen kanssaan.

Tänä vuonna lisäksi: Taataan saman kaverin yli 10 000 euron pankkilainaa, jotta saisi elämänsä kuntoon. Etsittiin kaverille asunto, jotta pääsi muuttamaan pois vanhalta paikkakunnalta aloittamaan uusi elämä. Autettiin muutossa eli ajettiin pakettiautolla satoja kilometriä moneen kertaan tuoden kaverin tavaroita.

Varmistetaan soittamalla lähes päivittäin, että onko kaveri hengissä tai ottanut liikaa lääkkeitä. Jos ei soiteta, niin sitten vain muuten ollaan varpailla että missä mennään... Eilen löytyi meidän vierashuoneen sängyltä psyykelääkettä pieni tabletti. Nyt oon tosi vihainen (itselleni) että en ole huonetta kaverin yövierailun jälkeen kunnolla imuroinut. Onneksi meidän taapero ei ollut tablettia löytänyt ja suuhunsa laittanut vaikka eilenkin siellä sängyllä peuhasi.

Kamalinta tässä on se, että vaikka kuinka yritetään auttaa ja ohjata hoitoon. Niin kaveri vaan naureskelee, että "joo kai sitä pitäis osastolle mennä, mutta kun en ehdi (illalla piti päästä baariin). Lääkkeiden yliannostuksen vuoksi pitävät aina ainoastaan yön yli sairaalassa ja aamulla taas kotiin... ja sama sekava elämä kaverilla jatkuu.

Katotaan nyt, että kauanko me tätä jaksetaan... Pelko persiissä sitä kuitenkin ollaan ja kaikkemme yritetään.

Ja jos joku vielä väittää että ei auteta, niin voi ihan vapaasti tulla meidän tilalle vaikka viikoksi niin tietää millaista tämä on. Kaikki tehdään just siitä lähimmäisenrakkaudesta.

 

Apua kannattaa hakea ammattilaisilta, eikä ystäviltä. Kaikilla ei ole osaamista olla toisen tukena. Joskus masentunut ihminen käy niin myrkylliseksi, että kaikki ikäänkuin kaikkoaa. Tai minun tapauksessani ainakin näin. Ihmisillä tulee kova tarve auttaa minua. Sitten he huomaavat, että se onkin liian iso taakka. Sitten on helpompi olla poissa.

Mä tiedän että kaikkea skeidaa ei kannata kaataa kavereiden niskaan. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä auttajan kannalta että se voi olla liian iso urakka. Ikävä kyllä tämä joka kuormitti minuakin liikaa tappoi itsensä.

Niin, se ei kuitenkaan ole kenenkään vika. Tiedän kokemuksesta, miltä se tuntuu, kun jääkin sillätavalla yksin, että kukaan ei käy tai soita. Ja sit jos yritänkin ihan myönteisesti jutella, niin silti kaverit käyttäytyy ikäänkuin heidän tehtävänsä ois ratkoa mun ongelmia, vaikka en tarkota semmosta lainkaan. lähettelen vaan vääriä signaaleja, en tie miks. Toivottavasti sä jaksat elää valoisimpiin päiviin asti. Et voi tietää, mitä kaikkea hienoa sulle on varattuna.

Mä oon huomannut, että tärkeempiä, ku ystävät, mulle on kuitenkin oma perhe, sisko ja veli ja isä ja äiti ja oma mies. Ne ikäänkuin ei koskaan hylkää mua. Ja jos ei ole semmosta perhettä, niin sit voi aina ajatella, että on kuitenkin omat lapset, joita ei itse aio ikinä hylätä. :hug:

 

Jos masentuneella on rankkaa, niin kyllä myös auttajilla. Yrittää auttaa kaikessa mahdollisessa ja olla varpaillaan koko ajan... Mutta silti teemme kaiken siksi, että JOS kaikki vielä muuttuisi takaisin "normaaliin".

Me ollaan tällä viikolla ehditty viedä kaveri jo kerran sairaalaan lääkkeiden yliannostuksen vuoksi. Ehditty hoitaa kaverin lapsia pariin kertaan (lapset yleensä isällä, mutta nyt lomaikaa ns. kävivät äidillä). Toimittu lohduttajina, varavanhempina ja psykologeina kaverin lapsille, ja yritetty kertoa heille miksi äiti tekee ja puhuu noin.... Juteltu kaverin kanssa ja yritetty ohjata osastolle (koska sairasloma ja terapia ei näytä riittävän). Keskusteltu omien lasten kanssa miksi kaveri on tuollainen, kun omatkin jo kyselee miksi se huutaa tai on ihan kummallinen tokkurainen. Juteltu kaverin miehen kanssa asioista, josta saa käsityksen että se ei välitä tippaakaan tästä ex-vaimostaan, mutta välittääkö lapsistaankaan? Ollaan soitettu sosiaalityöntekijälle asiasta ja keskusteltu pitkät pätkät hänen kanssaan.

Tänä vuonna lisäksi: Taataan saman kaverin yli 10 000 euron pankkilainaa, jotta saisi elämänsä kuntoon. Etsittiin kaverille asunto, jotta pääsi muuttamaan pois vanhalta paikkakunnalta aloittamaan uusi elämä. Autettiin muutossa eli ajettiin pakettiautolla satoja kilometriä moneen kertaan tuoden kaverin tavaroita.

Varmistetaan soittamalla lähes päivittäin, että onko kaveri hengissä tai ottanut liikaa lääkkeitä. Jos ei soiteta, niin sitten vain muuten ollaan varpailla että missä mennään... Eilen löytyi meidän vierashuoneen sängyltä psyykelääkettä pieni tabletti. Nyt oon tosi vihainen (itselleni) että en ole huonetta kaverin yövierailun jälkeen kunnolla imuroinut. Onneksi meidän taapero ei ollut tablettia löytänyt ja suuhunsa laittanut vaikka eilenkin siellä sängyllä peuhasi.

Kamalinta tässä on se, että vaikka kuinka yritetään auttaa ja ohjata hoitoon. Niin kaveri vaan naureskelee, että "joo kai sitä pitäis osastolle mennä, mutta kun en ehdi (illalla piti päästä baariin). Lääkkeiden yliannostuksen vuoksi pitävät aina ainoastaan yön yli sairaalassa ja aamulla taas kotiin... ja sama sekava elämä kaverilla jatkuu.

Katotaan nyt, että kauanko me tätä jaksetaan... Pelko persiissä sitä kuitenkin ollaan ja kaikkemme yritetään.

Ja jos joku vielä väittää että ei auteta, niin voi ihan vapaasti tulla meidän tilalle vaikka viikoksi niin tietää millaista tämä on. Kaikki tehdään just siitä lähimmäisenrakkaudesta.

Mulla on kokemusta just tollaisesta tyypistä. Kyseessä oli mun ex joka ajelutti mua kesken yötä ja soitti näitä jäähyväispuheluita. Mutta tämä tarina päättyi sitten vuosien saatossa huonosti.