Miksei auteta ajoissa ?

Aina jälkeenpäin ihmetellään ja muistellaan jos joku päätyy epätoivoiseen ratkaisuun elämänsä kanssa mutta miksi ei auteta ajoissa ?

Itse oon aika masentunut nyt ja sen tietää muutama läheinen. Mun ns paras ystävä ei ole ottanut yhteyttä pariin kuukauteen vaikka tietää missä mennään. Kyllä tän pahan olon kanssa saa olla ihan yksin näköjään.
 
maanvaiva
olen pahoilani puolestasi ja kysymyksesi on tuhannen taalan kysymys.
Mulla on yksi kaveri, joka välillä antaa välillä signaalia masennuksestaan, mutta kun yritän ottaa yhteyttä, hän ei kuitenkaan minulle koskaan enempää kerro ja 'esittääkin' sitten ihan pirteää. Olen ajatellut, että minä en sitten ole hänelle se läheisin, jonka kanssa hän haluaa tilannettaan sen enempää jakaa.
Mutta, masennus on raskas tauti myös läheisille ja ensisijaisesti kannattaa ottaa 'viranomaisiin' yhteyttä, mielenterv.tstoon ja muihin ammattiauttajiin.
 
Miä
Ja sitten kun ihminen päätyy äärimmäisiin ratkaisuihin niin voivotellaan että kun olisin tiennyt niin olisko tuon voinut jotenkin estää.. Niin te tiesittekin mutta ette tehneet mitään! :hug: Namellille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Olethan hakenut apua? Ehkä ne tuttavat vain ei osaa olla avuksi, eivät ymmärrä mitä käyt läpi.
En ole mitään ulkopuolista apua vielä hakenut. Nyt vaan tuntuisi hyvältä jos nää läheiset edes yrittäisi auttaa mua. Miehelle olen jo kertonut mitä tarvitsen mutta ei mene perille, ei. Kysyinkin perjantaina että miten pahasti miun pitää kilahtaa että hän tajuaisi.
 
:hug: moni ei varmaan tiedä,miten masentuneen seurassa tulisi olla ja mitä sanoa..mun yks työkaveri diagnisoitiin maanis-depressiivikseksi ja täytyy myöntää,että juttelin hänelle ihan normaalisti..tiedä sitten,että olisiko pitänyt olla jotenkin toisin.. :ashamed: kerro läheisillesi miltä susta tuntuu ja hae ammattiapua :hug:
 
Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.
 
Minä olen itse vuorollani kuunnellut yökausia kavereiden puheluita kun tulivat kapakasta ja maailma kaatui päälle. Kuuntelin ja soitin seuraavana päivänä että miten nyt menee. Pikkujuttuja mutta voi olla että pelasti kaverin hengen.
 
maanvaiva
En ole mitään ulkopuolista apua vielä hakenut. Nyt vaan tuntuisi hyvältä jos nää läheiset edes yrittäisi auttaa mua. Miehelle olen jo kertonut mitä tarvitsen mutta ei mene perille, ei. Kysyinkin perjantaina että miten pahasti miun pitää kilahtaa että hän tajuaisi.[/quote]

Kun mulla oli jaksamismittari pohjassa, mies ei sitä suostunut ymmärtämään. Se on kai vaikea tajuta lähimmäisessään. Eikä ole ehkä halua tajuta sitä, kun ei tiedä, että mitä sitten tekisi asialle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.
Mä olen sanonut ihan suoraan mikä nyt auttaisi : haluaisin olla yksin ja ladata akkuja jonkun aikaa. Mutta kun meillä on lapsia niin en voi lähteä noin vaan. Mies ei tätä tajua eikä tee elettäkään että lähtisi lasten kanssa jonnekin vaikka päiväksi. Ja mulla vaan hermo kiristyy...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Namelli:
Alkuperäinen kirjoittaja KaksiKertaaPienempi:
Eivät he ole todellisia ystäviä, jotka jättävät hädän tullen sinut yksin :hug:
Samaa mietin minäkin, ei siis ole ketään
Entä jos löytäisit itsellesi jonkun uuden ystävän, sellaisen oikean ystävän? On raskasta alkaa etsimään uutta ystävää ja tutustumaan tähän, mutta vielä raskaampaa on kulkea ihan yksin pitkä matka masennuksesta terveeseen elämään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KaksiKertaaPienempi:
Alkuperäinen kirjoittaja Namelli:
Alkuperäinen kirjoittaja KaksiKertaaPienempi:
Eivät he ole todellisia ystäviä, jotka jättävät hädän tullen sinut yksin :hug:
Samaa mietin minäkin, ei siis ole ketään
Entä jos löytäisit itsellesi jonkun uuden ystävän, sellaisen oikean ystävän? On raskasta alkaa etsimään uutta ystävää ja tutustumaan tähän, mutta vielä raskaampaa on kulkea ihan yksin pitkä matka masennuksesta terveeseen elämään.
Olen miettinyt että uudet YSTÄVÄT olis ihana lisä elämään mutta ei heitä joka oksalla kasva.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Namelli:
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.
Mä olen sanonut ihan suoraan mikä nyt auttaisi : haluaisin olla yksin ja ladata akkuja jonkun aikaa. Mutta kun meillä on lapsia niin en voi lähteä noin vaan. Mies ei tätä tajua eikä tee elettäkään että lähtisi lasten kanssa jonnekin vaikka päiväksi. Ja mulla vaan hermo kiristyy...
Mitä jos jätät lapset ja miehen kotiin ja lähdet itse pois? Ota hotellihuone, matkusta jollekin sukulaiselle.

No mutt tiedän tunteen: ylipäätään mua surettaa mun ystävyys suhteet, jotka tuntuvat kaikki niin pinnallisilta.. että kun oikeasti tarvitsisi ystävää, kukaan ei siihen hätään olekaan sellainen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Namelli:
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.
Mä olen sanonut ihan suoraan mikä nyt auttaisi : haluaisin olla yksin ja ladata akkuja jonkun aikaa. Mutta kun meillä on lapsia niin en voi lähteä noin vaan. Mies ei tätä tajua eikä tee elettäkään että lähtisi lasten kanssa jonnekin vaikka päiväksi. Ja mulla vaan hermo kiristyy...

Voisitko sinä mennä johonkin? Kuinka kauan tätä on jatkunut, onko usein itsemurha-ajatuksia? Unettomuutta? Mie ite oon käyny läpi niin raskaan masennuksen, etten edes suihkussa jaksanut käydä. Älä sinä päästä tilannetta niin pahaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja coatrack:
Entä jos vaan istutat miehen pöydän ääreen ja sanot vaikka että lähdet ensi lauantaiksi kaupungille, ja kysyt hoitaako mies silloin lapset vai hankitko MLL:n hoitajan teille koko päiväksi?
Kun pointti on siinä että mä en halua lähteä hulinaan. Se onnistuisi helposti että minä lähden mutta ei mun hermot nyt kestä melua.
 
Tai löytyiskö sun paikkakunnalta mitään sellasta sun jaksamista edesauttavaa toimintaa? Ite asun Tampereella ja täällä ensi- ja turvakodin "kerhopaikka" järjestää ensi viikolla äideille elokuvaretken, ja lapsille on hoitaja siksi aikaa. Ja sit on jotain toisten järjestöjen lapsiparkkeja, jonne voi viedä lapset pariksi tunniksi halvalla hoitoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja Namelli:
Alkuperäinen kirjoittaja Rokkimakkara:
Millaista apua tarvitset, mikä siis auttaisi sinua nyt tässä tilanteessasi? Mie luulen, etteivät vain ymmärrä missä menet nyt, ne tuttavat ja miehesi siis. Toisen pään sisään on mahdotonta nähdä ja vaikka haluaisikin auttaa, ei se aina riitä.
Mä olen sanonut ihan suoraan mikä nyt auttaisi : haluaisin olla yksin ja ladata akkuja jonkun aikaa. Mutta kun meillä on lapsia niin en voi lähteä noin vaan. Mies ei tätä tajua eikä tee elettäkään että lähtisi lasten kanssa jonnekin vaikka päiväksi. Ja mulla vaan hermo kiristyy...
Mitä jos jätät lapset ja miehen kotiin ja lähdet itse pois? Ota hotellihuone, matkusta jollekin sukulaiselle.

No mutt tiedän tunteen: ylipäätään mua surettaa mun ystävyys suhteet, jotka tuntuvat kaikki niin pinnallisilta.. että kun oikeasti tarvitsisi ystävää, kukaan ei siihen hätään olekaan sellainen.
Tuota hotellihuonetta oon miettinyt itsekin.
 

Yhteistyössä