Miks mun pitää olla tällainen??

Jotenkin nöyryyttävää olla aina se köyhä, työtön, huonosti koulutettu, lahjaton ihminen. Kun lähipiiri on täynnä vaan niitä joilla on rahaa, hyvä koulutus ym ym.

No oma vikahan kaikki loppujen lopuksi on. Itsehän mä olen elämäni tuhonnut. Tai no aina tietysti on sellaisiakin asioita johon ei pysty vaikuttamaan.

 

Täälä toinen joka on työtön, ei ammattiakaan, en ole (vielä) löytänyt sellasia asioita missä olisin lahjakas... Ystävistä pulaa, eronnutkin olen. Ja läski ja laiska siivoamaan ja mitä vielä.
Silti, ei nuo asiat ole yhtä kuin minä. Olen arvokas ja ansaitsen hyvää. Parempaa. Nyt on vaan tällanen tilanne ja kaipa tälläki on oma tarkoituksensa. Ainaki on aikaa tutkiskella itseään. Ja sitä mitä _minä_ haluan. Ei vaan toteuttaa vanhempien, kavereitten, yhteiskunnan ihanteita...

Toisiin vertailu on perseestä (teen sitä iteki). Toisilla on sitä ja tätä ja mulla ei... Sen sijaan vois keskittyä siihen mitä mulla on. Ja tehdä omasta elämästä oikeesti oman. Omia valintoja. Päätöksiä sen mukaan mitä itse haluan.

Katso peiliin vaikka joka aamu ja ilta ja sano "minä olen arvokas ja hyvä tällaisena kuin olen". Sano se niin monta kertaa että se tuntuu luontevalta ja uskot siihen.

 

Tällainen oleminen vaan ei oo mua varten. Enkä kestä tätä jatkuvaa rahattomuutta. Sitä vaan on allapäin ja kilojakin on kertynyt. Mutta mitä kun kaikki epäonnistuu mitä ikinä yrittääkään.

 

en tiedä mitä tälle elämälle pitää tehdä.. tai no enimmäkseen tuntuu ettei mitään voi tehdä mikään ei johda parempaan...

 

aapee, mulla on samat fiilikset. Lisäksi tunnen epäonnistuneeni äitinä. Olen ihan paska äiti joka ei ikinä tee mitään lastensa kanssa.
Tuntuu etten minä osaisi tehdä mitään työtä. Ei minusta olisi esimerkiksi lähihoitajaksi tai edes opiskelemaan sitä alaa. En keksi mitään alaa mitä voisin lähteä edes opiskelemaan. No, hain parturikampaaja kouluun, mutta minusta tuntuu etten kuitenkaan osaa mitään hiuksia leikata. Kaikki sanoo, että teen hienoja täytekakkuja, mutta ei minusta sitten kuitenkaan olisi leipuriksi.

En saa mitään otetta mistään, joka päivä päätän että tänään olen parempi äiti, mutta en sitten kuitenkaan tee lasten kanssa mitään. Ovat jo koululaisia, kyllä minä heidän kanssa nuorempana kävin puistoissa yms.

 

aapee, mulla on samat fiilikset. Lisäksi tunnen epäonnistuneeni äitinä. Olen ihan paska äiti joka ei ikinä tee mitään lastensa kanssa.
Tuntuu etten minä osaisi tehdä mitään työtä. Ei minusta olisi esimerkiksi lähihoitajaksi tai edes opiskelemaan sitä alaa. En keksi mitään alaa mitä voisin lähteä edes opiskelemaan. No, hain parturikampaaja kouluun, mutta minusta tuntuu etten kuitenkaan osaa mitään hiuksia leikata. Kaikki sanoo, että teen hienoja täytekakkuja, mutta ei minusta sitten kuitenkaan olisi leipuriksi.

En saa mitään otetta mistään, joka päivä päätän että tänään olen parempi äiti, mutta en sitten kuitenkaan tee lasten kanssa mitään. Ovat jo koululaisia, kyllä minä heidän kanssa nuorempana kävin puistoissa yms.

Sama homma mullakin tuon opiskelun ja ammatin suhteen. Voisin ehkä haluta olla lähihoitaja tai sairaanhoitaja mutta ei minusta vaan niihin ammatteihin ole. Enkä kyllä keksi oikein mitään muutakaan alaa missä voisin pärjätä. Nykyäänkin on niin hankalaa kun pitäis ottaa huomioon työllisyys tilannekin, mitä sitä turhaan itsellensä opiskelee ammatin joka ei työllistä yhtään.

En mäkään hirveän paljon lasten kanssa tee mitään ainakaan näin perus arkena. Haluaisin kyllä mutta jotenkin en vaan muka jaksa. Käyn tietty sitten 2xkuukaudessa lasten kanssa mummolassa. Mummolaan on matkaa vähän enemmänkin ja lasten mielestä on kivaa kun mennään junalla otetaan evästä mukaan jne. Mummolassa sitten _yritän_ enemmän keksiä lapsille jotain ohjelmaa, on jokseenkin helpompaa sielä isommassa kaupungissa keksiä tekemistä kun täällä maalla missä ympärillä on pelkkää peltoa ja lisää peltoa...

 

Sama homma mullakin tuon opiskelun ja ammatin suhteen. Voisin ehkä haluta olla lähihoitaja tai sairaanhoitaja mutta ei minusta vaan niihin ammatteihin ole. Enkä kyllä keksi oikein mitään muutakaan alaa missä voisin pärjätä. Nykyäänkin on niin hankalaa kun pitäis ottaa huomioon työllisyys tilannekin, mitä sitä turhaan itsellensä opiskelee ammatin joka ei työllistä yhtään.

En mäkään hirveän paljon lasten kanssa tee mitään ainakaan näin perus arkena. Haluaisin kyllä mutta jotenkin en vaan muka jaksa. Käyn tietty sitten 2xkuukaudessa lasten kanssa mummolassa. Mummolaan on matkaa vähän enemmänkin ja lasten mielestä on kivaa kun mennään junalla otetaan evästä mukaan jne. Mummolassa sitten _yritän_ enemmän keksiä lapsille jotain ohjelmaa, on jokseenkin helpompaa sielä isommassa kaupungissa keksiä tekemistä kun täällä maalla missä ympärillä on pelkkää peltoa ja lisää peltoa...

Sit mua ahdistaa se, että millainen mielikuva lapsilla on musta aikuisina.
En siivoisikaan kuin pakon edessä, miten kämppä onkin aina ihan sotkuinen. Ei musta ole vain siihen että pitäisin sen siistinä. Kovasti ihmettelen, että miten työssäkäyvät kerkeävät hoitamaan kodin ja lapset kun mä en saa siivottua tai oltua lasten kanssa vaikka olen kotona 24/7. Nyt vielä lapset sen verran vanhoja jo että on ne omat kaverit ja kotona ei välillä käydä kuin syömässä ja nukkumassa ja eikun takaisin ulos.

En vain saa aikaiseksi mitään. Asioita unohtuu jne. Onkohan meillä jotain pientä masennusta? Toiset saa aikaiseksi vaikka mitä tutkintoja ja ovat upeassa asemassa työelämässä, mä en saa opiskeltua mitään. Ammatti on, mutta en mä sille alalle työllisty.

 

Sit mua ahdistaa se, että millainen mielikuva lapsilla on musta aikuisina.
En siivoisikaan kuin pakon edessä, miten kämppä onkin aina ihan sotkuinen. Ei musta ole vain siihen että pitäisin sen siistinä. Kovasti ihmettelen, että miten työssäkäyvät kerkeävät hoitamaan kodin ja lapset kun mä en saa siivottua tai oltua lasten kanssa vaikka olen kotona 24/7. Nyt vielä lapset sen verran vanhoja jo että on ne omat kaverit ja kotona ei välillä käydä kuin syömässä ja nukkumassa ja eikun takaisin ulos.

En vain saa aikaiseksi mitään. Asioita unohtuu jne. Onkohan meillä jotain pientä masennusta? Toiset saa aikaiseksi vaikka mitä tutkintoja ja ovat upeassa asemassa työelämässä, mä en saa opiskeltua mitään. Ammatti on, mutta en mä sille alalle työllisty.

Niin en tiedä mistä tää aikaansaamttomuus johtuu.. ehkä siitä jatkuvasta kotona olemisesta? sitten jos kerrankin yrittää jonnekkin opiskelemaan eikä pääse tai soveltuvuuskokeessa ei pärjääkään se lannistaa entistä enemmän. Mullakin on ammattitutkinto jolla en työllisty. Lisäks siitä on niin pitkä aika kun olen viimeksi sillä alalla töitä tehnyt että periaatteessa mulla on ammattitaito jo täysin vanhentunut tai paremminkin sanottuna olematon.

 

Jotain tarkoitusta pitää saada tähän elämään...

 

Jotain tarkoitusta pitää saada tähän elämään...

Mulla oli sama fiilis, aloin laihduttamaan ja pudotin liki 30kg. Tuntui että kerrankin onnistuin jossain. Silloinkaan en tosin salille saanut aikaiseksi mentyä. Nyt myöhemmin otin uuden projektin, lihasmassaa lisää kolmesti viikossa käyn salilla. Taas todella hyvä fiilis kun onnistuu edes jossain. Ei ole aivan turha tässä maailmassa

 

Mulla oli sama fiilis, aloin laihduttamaan ja pudotin liki 30kg. Tuntui että kerrankin onnistuin jossain. Silloinkaan en tosin salille saanut aikaiseksi mentyä. Nyt myöhemmin otin uuden projektin, lihasmassaa lisää kolmesti viikossa käyn salilla. Taas todella hyvä fiilis kun onnistuu edes jossain. Ei ole aivan turha tässä maailmassa

wau hieno suoritus. itekin yritän pudottaa painoa, tosin huonolla menestyksellä...