Meillä siis;
Kuopus ikää 1v 4kk ja huutaa yöt edelleen ja entistä pahemmin. Sai passituksen korvien putkitukseen ja kitarisaleikkaukseen, joka on ensi tiistaina..Viimeyönkin poika huusi putkeen useamman tunnin ajan ja muutenkin heräili noin 30-45 minuutin välein tai ei aina edes herännyt vaan huuti. Nyt poika nukkuu särkylääkkeiden ja puudutustippojen avulla päiväuniaan.
Minulla rv 22 menossa tai jotain semmoista (profiilissa tarkemmin), masuvauvan sydänongelmien takia jouduin jo viime viikon panikoimaan ja nyt olen menossa 4D ultraan, joka omalta osaltaan jännittää.. Ikinä kun ei tiedä mitä siellä vastaan tulee.. Sen lisäksi olen satuttanut (murtunut) häpyliitokseni jo edellisen synnytyksen aikana ja tällä hetkellä liitos on saman tuntuinen kuin olisin juuri hypännyt pyörän tangon päälle..Semmonen tosi kipee ja koko ajan. Istuessa ja makuulla hieman helpottaa, mut seistessä, kävellessä ja etenkin kuopusta kantaessa ihan kamalaa..
Joulustressiä pukkaa. Minulla on _aina_ sama stressi joka vuosi..Kun kaikki pitäsi olla jouluna niin "täydellistä"..Okei, tiedän, että se on turhaa.. Mutta se vaan tulee korvien välistä jotenkin..
Ja kaiken huipentumaksi, mies lähtee ensiviikolla 10 päivän ajaksi kertausharjoituksiin keskelle ei mitään. Eli ei ole hänestä paljon apuja tänne meijän katastrofin ja leikkauksen ja siitä toipumisen keskelle..
Niin ja kyseessä ei ole ainoa lapsi, eli siis perheessä on vielä eskarilainenkin..Joka melkoisessa yskässä tällä hetkellä..Toivottavasti paranee tän viikon aikana ja ei tuu hänelle muuta tuosta taudista.
Mitenhän ihmeessä nää kaikki asiat aina kasaantuu?
Olen väsynyt, kipeä (flunssa) ja häpyliitos ja selkä oikkuilee.. Mistään ei tunnu apua saavan (olen soittanut neuvolaan, vauvaperhetyöntekijälle joka hoitaa meillä kotisairaanhoidon kautta puenen unihäiriöitä.. ).. Ja kun meillä piti olla siivousasiat kunnossa loppuvuodeksi, eli palkattiin siivooja niin sekään ei enää ole mukana kuvioissa, koska oli aivan pakko perua se homma työn laadun takia. Siis se ei siivonnut kovin häävisti täällä...
:kieh: :kieh: :kieh: Mitähän vielä unohdin..Kiva jos joku jaksoi purkautumiseni lukea.. Toivottavasti teillä muilla on rauhaisampi ja mukavempi joulunalusaika!