Hehei :wave: ,
Kotona ollaan, me päästiin jo eilen kotiin mutta otti vähän voimille.. Josko sitä nyt sitten jaksaisi laittaa kuulumisia.
Todellakin meille syntyi pikku prinssi 17,5h punnerruksen jälkeen. Maanantaina mentiin neuvolaan tarkastukselle ja siellä ollessa alkoi supistella. Kätilö sanoi että katelkaa nyt pari tuntia ja jos supparit jatkuu niin hänen mielestään voitaisiin lähteä Mikkeliin. No me mentiin kotiin ihmettelemään notta mitä tuleman pitää ja kun Uggly Betty oli katsottu niin tuumasin miehelle että nyt voidaan lähteä synnärille
. Tähän mennessä oli supistuksia tullut noin kolme tuntia.. ne ei olleet alkuunkaan kivuliaita niin sen takia me ei pidetty kiirettä.
Synnärillä sitten saavuttiin joskus viiden pintaan ja mentiin valvontaan jossa seurattiin että jatkuuko supistelut vai loppuuko ne normaaliin tapaansa. Kohdunkaula ei tarkastuksessa vielä löytynyt joten tilannetta vaan seurattiin. Joskus kuuden jälkeen sitten kätilö tuumasi että kotiin ei ainakaan lähdetä että jos synnytys alkaa todellakin edistymään niin ollaan valmiina sairaalassa. Joskus seittemän jälkeen sit supistukset alko muuttumaan kivuliaammiksi ja vesi meni joksus puolen ysin pintaan. Mukelo oli tehnyt hätäkakat veteen :$ Tän jälkeen alkoikin sitten tosi kivuliaat supistukset. Oltiin edelleen tutkimushuoneessa seurannassa joten koitin kärvistellä jyväpussin kanssa.. Siinähän se ilta menikin tuskissa puoleen yöhön asti.. Miä koitin sanoa parille eri kätilölle että nää oikeesti on kivuliaita suppareita niin ne vaan tuumas että joo, mutta seurataan tilannetta.. puolen yön aikaan meille tuli uusi kätilö ja mä pyysin jotain lääkettä kipuihin.. supparit oli järkyttävän kipeitä. Harmittaa et meistä ei kumpikaan osannu pyytää lääkettä aikasemmin vaikka mä huusin suoraa huutoa supparin aikana.. ja toisaalta että kukaan kätilö ei reagoinu siihen mun huutamiseen millään lailla.
No meidän uusi kätilö katto tilanteen ja puolen yön aikaan olin 3cm auki ja kätilö tuumasi että epiduraali laitetaan. Yhden aikaan sitten vihdoin anestesia lääkäri tuli tuomaan taivaan. Tosin kivut meni mutta niin järkyttävä horkka tuli et ei tosikaan.. Olin sitten verenpaine seurannassa siltä varalta et jos jotain hämminkiä tulee. Mut ainut mitä oli niin se horkka.. Tästä sitten kolmessa tunnissa kohdunsuu aukes 7cm ja 3 aikaan kätilö sano että saa ruveta ponnistamaan supistuksen aikana että saadaan vauveli alemma ja vihdoin puol viiden aikaan alko varsinainen ponnistaminen. Oksitosiinin voimalla sitten ähellettiin melkein 2h mukeloa maailmaan ja tulihan se sieltä vihdoin.. Oli aika hurja kokemus toi ponnistusvaihe.. mä olin viimesen tunnin niin totaalisen hämärän rajamailla et ei tosikaan.. mulla oli kaiken lisäks vielä hirveitä selkäkramppeja aina supistusten välissä.. selkä oli välillä niin arka et siihen ei kärsiny edes koskea.. Kaikista epäilyistäni huolimatta selvisin hengissä.
No niitä kuuluisia ensimmäisiä parkaisuja jouduttiin odottelemaan tovi ja hengitystä jouduttiin avaamaan ja antamaan hengitysapua. Onneks meillä oli tämä jo tiedossa että heti syntymän jälkeen ne joutuu sen vihreän veden takia imemään hengitysteitä auki ja varotettiin jopa etukäteen että vauva saattaa joutua käymään teholla niin me ei hätäännytty sitten niistä pitkistä hiljaisista hetkistä.. Mutta kaikki meni hyvin ja sain mukelon rinnalle.
Synnärillä olikin tosi kiirus yö ja me jouduttiin välillä pärjäämään miehen kanssa ihan kaksistaan.. oltiin puhuttu et hän ei välttämättä kaikkea halua nähdä mutta niin vain kävi että aitiopaikalle pääsi kattomaan että mitä tapahtuu.. toinen kätilö saatiin vasta ihan viime metreille mukaan..
Mutta oli se palkinto jotain aivan uskomatonta.. nyt sitä vaan tuijotellaan ja ihmetellään =)
