Mikäs miestä mättää, kun vaimo käy kierroksilla?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kevätkissa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kevätkissa

Uusi jäsen
24.03.2012
2
0
1
Tässäpä johdantoa tilanteeseeni. Aiemmin aloitteen tekeminen oli täysin miehen heiniä, enkä ollut petipuuhista juurikaan kiinnostunut. Suoraan sanottuna säälistä tuli annettua, kun tuntui, että ois taas aika... Viime kuukausien aikana ole kokenut jonkin sortin seksuaalisen heräämisen ja nyt tekis mieli koko ajan. Jopa siinä määrin, että on välillä vaikea keskittyä töissäkään mihinkään, kun koko ajan mielessä pyörii, miltä se isäntä tuntuisi sisällä. Ja illalla, kun lapset on saatu nukkumaan, käyn kimppuun kuin "yleinen syyttäjä".

Olemme molemmat olleet tästä uudesta asetelmasta ihmeissämme, mutta nyt tilanne on mennyt siihen, että mies ei enää itse tee juurikaan aloitetta vaan tuntuu olettavan, että aina oon märkänä ja valmiina. "Aloitteet" ovatkin lähinnä sitä luokkaa, että kysyy ylös vai alas (siis omaan sänkyyn vain vierashuoneeseen), työntää käteni kalsareihin koskettamaan jäykistynyttää pikkuveijaria tai murahtaa ohimennen, että tänään saat. En sinänsä kaipaa mitään pitkiä esileikkejä, vaan tykkään käydä itse asiaan, mutta jos edes kuulisi, että toinenkin asiaa ajattelee...

Vaikka itse olenkin lähes koko ajan märkänä jo pelkästä ajatuksesta ja himot ovat pilvissä, niin tuntuisi kyllä ihan mukavalta, jos toinen edes jollain tapaa vähän vihjailisi, että mitäs jos, tekis mieli tms.

Ja sitten itse kysymykseen: voiko olla niin, että mies on vaan niin pihalla muuttuneesta tilanteesta, että ei osaa toisin toimia? Ja toisaalta, pitääkö mies niin itsestäänselvyytenä, että aina saa, jos vain jaksaa antaa? Ja ennen kuin joku innostuu kehoittamaan, niin todellakin aion keskustella aiheesta mieheni kanssa, koska asia vaivaa ja välillä jopa laskee omia kierroksia. Lähinnä kaipailisin kommentteja muilta, jotka ovat mahdollisesti olleet tai ovat samassa tilanteessa (vai olenko ainoa?)
 

Yhteistyössä